29.3.2012

Oi aikoja, oi tapoja

Niinhän siinä kävi, että myös meidän perheeseen iski karmea kuume. Ei tosin se kuuluisa PeKu, vaan ihan tavallinen MaKu, elikkäs matkustelukuume. Ja mikäs sen oli iskiessä, kun vuoden päästä olisi tarkoitus pakata kamat kassiin ja kassit sekä koirat autoon ja suunnata taas reiluksi puoleksi vuodeksi muille maille vierahille. Tällä kertaa reissusuunnitteluun sisältyy huomatavasti vähemmän etukäteistressiä, kun moinen reissu on jo kertaalleen koettu. Jälkeenpäin tuntuu aivan dorkalta ajatella, mistä kaikesta sitä viimeksi ihan turhaan otti etukäteen pattia ja murehti päänsä puhki. Kyllä siellä Keski-Euroopassakin nimittäin löytyy koirille ja koiraihmisille asiallisia palveluita ja näreitä, johon koirat voi nostaa koipeansa. Itse asiassa aika moni asia tekee siellä elämästä koirien kanssa jopa huomattavasti helpompaa ja rennompaa meikäläiseen koirakulttuuriin verrattuna. Kuten vaikkapa nämä jutut: 

Jos matkalaisia janottaa, ei tartte kenenkään jäädä autoon odottamaan:
Ulkoilualueita riittää, kun koirat ovat tervetulleita melkein minne vaan:













Koirien vapaanapito puistoissa on monesti ok kaikilla muilla alueilla, joilla sitä ei erikseen ole kielletty, "koirapuisto" tarkoittaa esimerkiksi Amsterdamissa vähän toista juttua kuin meillä:

Ja kun alkaa nukuttaa, löytyy asiallisia petejä vähän sieltä sun täältä. Koiran kanssa reissaajallakin riittää majoituksessa valinnanvaraa, kun koira ei ole mikään "juttu", vaan ihan normikalustoa:


Talvihepuleitakaan ei tartte välttämättä unohtaa, ainakaan Skotlannissa tammikuussa:














Eikä tartte miettiä löytyykö koirille niitä näreitä tarpeeksi ja myös riittävän isoja:




















Toisaalta sävelet on myöa aika selvät sen osalta, millaista käytöstä koiraihmiseltä odotetaan, jotta muidenkin ihmisten mielestä koirat olisi kiva juttu:



















Ja nähtäväähän riittää. On kaikenlaisia pieniä mutkikkaita teitä ja kauniita suuria kaupunkeja:

















Jotta hyvällä mielellä voi siis uutta reissua suunnitella. Se, mikä on erityisen kivaa on, että jos koiralla on korvat päässä, eipä sen tarvitse paljon hihnaa nähdä. Kukaan kun ei kummeksu vapaana kulkevia koiria kaupunkien keskustoissakaan. Ja mikäs niitä kummeksuessa, kun käytöstavat on sekä koiralla että koiraihmisellä kohdallaan. Vastaantulevia ei haukuta ja muille liikkujille annetaan tilaa. Edellisen puolen vuoden reissun aikana törmättiin ehkä viisi kertaa hihnassa räyhäävään koiraan. Liekö syynä mös se, että esimerkiksi amsterdamilaisen eläinkauppiaan ja aktiivisen koiraharrastajan mukaan yleisenä standardina on, että pentu tutustetaan pienestä pitäen lähikortteleiden ja lähipuistojen koiriin, laajennettuun laumaansa. Siinä missä meillä on melkoisen nounou se, että varsinkaan hihnassa ei muita tervehditä, siellä se oli päinvastoin tarkoituksenmukaisen toiminnan normi. Mutta sitä ei suinkaan tehty ihminen hihnan perässä roikkuen, vaan hallitusti - ihminen oli tilanteessa se, joka kertoi koiralle miten toimitaan. Kaiken kaikkiaan meno tuntui olevan jotenkin rennompaa ilman liikoja hössötyksiä tai terapian tarpeita sen paremmin koiraa kuin hihnanjatkettaan koskien. Suurin ero taisi olla siinä, miten koirattomat ihmiset koiriin suhtautuivat. Kun kaupunkiasumista koirien kanssa on takana jo useampi sata vuotta, koira kaupungin asukkina ei ole enää mikään "vieras juttu." 

Toki asioilla on puolensa ja puolensa ja kaikkialta löytyy sekä hyviä että huonoja juttuja. Tuli nimittäin törmättyä viime kerralla myös aika kurjiinkin koirakohtaloihin, kuten mm. vinttikoirien "säilytyslaitokseen." Kun ihmisiä on maassa kymmeniä miljoonia, sekaan mahtuu jo kaikenlaista asennetta eläintenpitoon - myös paljon kaikkea kivaa ja hyvää. Esimerkkinä vaikkapa walesilaisen majapaikkamme tervetuloatoivotuskori, johon oli sievästi paketoitu häkkikanalasta vapautettujen kanojen munia. 

Päivän erikoiskuva: tilaa pienillekin kulkijoille, kiitos!

19.3.2012

Koiraihmisen konkurssi, vol. 2

Varoitus: tässä tekstissä kerrotut asiat muistuttavat hämmästyttävän paljon todellisuutta.

Koiraihmiselle saattaa kehittyä vuosien myötä paljonkin osaamista sellaisista asioista, joita ei äkkipäätä voisi kuvitella. Esimerkiksi monet koiraihmiset tuntevat supermarkettien pakasterasiavalikoimat jopa niin tarkkaan, että tietävät yhdellä vilkaisulla millainen kansi aukeaa milläkin tavalla. Koiraihmiselle voi nimittäin kehittyä uskomaton taito availla pakasterasioita ja muitakin säilytyspurkkeja yhdellä kädellä ja sormet kylmästä kohmeessa mitä eriskummallisissa paikoissa. Etenkin nuoria koiria omistavat koiraihmiset perehtyvät usein huolellisesti paikallisten rautakauppojen kompostikehikkovalikoimiin. Huolimatta siitä onko heillä puutarhaa vaiko ei. Monet koiraihmiset myös addiktoituvat punaisiin lasten muoviämpäreihin tai keltaoransseihin katutöistä varoittaviin "tötsiin." Voisi jopa todeta, että ne suorastaan kuuluvat koiraihmisen auton perusvarusteisiin. Ainakin, jos harrastaa tokoa.

Jos vieras menee koiraihmiselle yllättäen kylään voi olla, että koiraihminen avaa oven verinen esiliina päällään ja saha kädessä. Tästä ei kuitenkaan pidä lainkaan hätääntyä, vierailija on vain sattunut saapumaan sopivasti koiran ruokintahetken aikana. Yllätysvieraiden kannattaa varautua myös siihen, että vaikka koiraihmisellä olisikin pakastin, sieltä löytyy todennäköisemmin jäätynyttä naudanmahaa kuin vierasvaraksi ajateltuja Moilasen esipaistettuja korvapuusteja.  Jos vieraalla on asiaa vessaan, saattaa siitä seurata hetkellistä hämmennystä. Vessan ovessa voi nimittääin olla haka, joka jättää oven osittain raolleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koiraihminen olisi jotenkin erityisen perverssi vaan sitä, että koiraihmisellä on myös kissa, jonka vessa on myös vessassa.  Koiraihmisen luona vieraalle saatetaankin pitää seuraa ihan jokaikinen hetki.

Joskus koiraihminen muuttuu ihan vaan ihmiseksi ja rupeaa sisustamaan. Sellaisena hetkenä kotiin saattaa saapua pehmeä ja pörröinen matto, jossa koirallakin olisi kiva kölliä. Uudesta hankinnasta riemastuneena koiraihminen pitää itsekseen pienet juhlat - ja unohtaa juhlahuumassa chilinaksut tulisine dippikastikkeineen  yöksi sohvapöydälle. Aamulla herättyään koiraihminen tulee kuitenkin siihen tulokseen, että edellisenä iltana uusi matto näytti - ja tuoksui - huomattavasti paremmalta kuin aamulla. Ja varsinkin yön aikana tapahtuneen koiran ahkeran tulostuksen jälkeen. Sellaisina hetkinä koiraihminen voi hetken aikaa tuntea pientä melankoliaa.

Koiraihmisillä saattaa olla myös ystäviä, jotka haluavat viettää erilaisia merkkipäiviä tai juhlistaa elämänsä kohokohtia. Valitettavan harvoin pukukoodina on kuitenkaan veden ja tuulen pitävä housuasu. Niiden osalta koiraihmisellä nimittäin riittäisi vaatekaapissaan valikoimaa. Ja vaikka kaapista yllättäen löytyisikin asiallisessa kuosissa oleva juhla-asu, ei reppuvalikoimasta oikein mikään harmillisesti tunnu sopivan sen kanssa käsilaukuksi.

Koiraihmisen ongelmat voivat olla myös ei-koiraihmisille vaikeasti ymmärrettäviä. Koira on nimittäin saattanut alkaa "vuotaa."  Ei onneksi kuitenkaan peräpäästä vaan etupäästä: koira haukahtelee treeneissä omia aikojaan ja erityisesti aivan väärissä kohdissa. Tällaisina hetkinä vertaistuki on enemmän kun tarpeellista. Ja tämän vuoksi koiraihminen ei voi olla koiraihminen ilman muita koiraihmisiä.

Päivän kuva: koiraihmisen elämä on silkkaa juhlaa!

5.3.2012

Perussettiä

Se on muuten kevät ihan kohta ja justiinsa! Kevättunnelmaa pukkaa torpallekin sisään ikkunoista ja ovista sitä tahtia, että ei meinaa perässä pysyä. Vaikka on talvikin aika kiva etenkin, kun on koiria, joilla ei pienestä päätä eikä muitakaan ruuminosia palella. Paukkukoon pakkanen, porokoira ei moisesta hätkähdä vaan haukkuu takaisin.

Ja sitten kuukauden kuulumisiin. Muutamat kimppatreenit tokon/tottiksen saralla on ehdity käydä ja kerran käytiin myös hakuilemassa kavereiden kanssa. Kimppatreeneissä käydään paitsi treenimässä kimpassa, myös harrastamassa tuikitarpeellista koiraihmissosiaalisuutta.  Kimppatreenien lisäksi on harrastettu tuttuun tapaan päivittäisiä omia treenejä, viime aikoina erityisesti jääviä liikkeitä (istu, seiso, maahan) niin, että käskytys voi tulla koiran sivulta, edestä taikka takaa. Peruspaketti näiden osalta on ihan suht ok, mutta erityisesti maahanmenossa meinaa tulla hitautta (= puoli-istumisen kautta maahan) ja seisomisessa tassujen liikuttelua varsinkin Arwolla (= "oliko sulla sitä lihapullaa vaiko eikö ja miksen mää saa jo sitä hetiäkkiätännejanyt!"). Myös naksu on kaivettu naftaliinista muutaman kerran esille ja on sen kanssa kyllä aika kiva tehdä kaikenlaisia juttuja. Arwo erityisesti tarjoilee välittömästi pelkän naksun nähtyäänkin jo vaikka mitä, tavallisesti alkaa tuomaan jotain lähistöllä näkyvää esinettä kipinkapin luokse (naksun kanssa on nimittäin treenattu aikoinaan eniten noutamista).  Edelleen on täysin avoinna se, tähdätäänkö tässä nyt sitten johonkin vai puuhastelleenko ihan silkasta puuhastelemisen ilosta. Joka tapauksessa puuhastella pitää, molemmat koirat kyllä suorastaan kaipaavat sitä, että niiden kanssa tehdään jotain yhdessä.

Kaikun kanssa käväistiin myös pikaisesti lääkäritädillä näyttämässä ikeniä, jotka on kahdesta kohtaa vähän normaalia punaisemmat. Kaikenlaisia kokeita otettiin ja lääkäritäti oli sitä mieltä, että aika terve koira sekä ulkoisesti että tutkitusti. (Kaikun veljellä sen sijaan todettin kilpirauhasen vajaatoiminta, mikä ei ole kiva juttu. Onneksi se on lääkityksellä hyvin hoidetavissa). Vaikka euroja taas kolahtikin tiskiin, niin oli se loppujen lopuksi varsin edukasta koiraihmisen mielenterveystyötä. Nykytilannehan on koiraihmisen parasta aikaa siinäkin mieleessä, että talossa on kaksi tervettä ja parhaassa iässään olevaa aikuista koiraa, joiden kanssa vaan on niin kivaa ja helppoa. Hetken aikaa tosin kuumeiltiin aika pahasti pienen partakoltiaisen vuoksi (ne vaan ON niin mahtavia otuksia parhaimmillaan!), mutta toistaiseksi on järki voittanut. Ja mitäpä me kolmannella koiralla oikein tehtäisiinkään? Kahdelle ihmiselle riittää kahdessa koirassa oikein kivasti silitettävää ja lellittävää - ja muutakin työmaata meidän tarpeisiin ihan niin paljon kuin vain itse haluaa tehdä. 

Päivän kuva: lapinporokoiran karu arki - lähin näre jota tarvitaan numero kakkosen tekemiseen on talvikeleillä helposti hankalan matkan takana.