Peruspalikoiden inventaario

Kutakuinkin viikko sitten iski perheeseemme KARMEA asia. Nimittäin flunssa tuli ja kaatoi petiin molemmat hihnanjatkeet samaan aikaan. Siinä sitten mietittiin kuka väsyttää koirat ja miten, kun kävellä jaksoi nippa nappa kilometrin. No, jos fyysinen väsytys ei kerran onnistu, pitää panostaa henkiseen puoleen sitäkin enemmän (henkiseen puoleen pitää tietty panostaa huolimatta siitä, että jaksaisi väsyttää koiria fyysisestikin. Molempi parempi, se on Treenilinjaisten motto). Metsälenkin sijaan suunnattiin siis nenät punaisena parin korttelin päähän Senaatintorille treenaamaan erilaisia tokotemppuja ja häiriönsietoa. Paikallamakuut, seuraamiset, sivulletulot ja jäävät (is, seiso, maa) oli ohjelmassa edelleen. Eikä vähiten siksi, että ne on ns. jo pitkälti tuttuja juttuja, joten ne on testauskunnossa myös erilaisissa häiriöissä. Toki paikka on tuttu koirille jo entuudestaan, mutta tällä kertaa ekstrahäiriönä oli juuri avattu joulukatu ja siihen liittyvä kuhina. Ja olipas kiva treenata samaan aikaan yhdessä molempia koiria ja päästiin samalla tarkkailemaan koirien sijaan vaihteeksi itseämme. 

No miten meni? No vähän niin kuin tälleen: 

Molemmat hihnanjatkeet käyttävät systemaattisesti samoja käskysanoja samoissa asioissa. Not. Erityisesti sivu- ja seuraa-käskyjen käytössä on havaittavissa suorastaan häkellyttävää epäjohdonmukaisuutta. 

Molemmat hihnanjatkeet vaativat samanlaisia suorituksia. No ei tod. Toinen palkkaa helläkätisemmin hyvästä yrittämisestä kuin toinen siitä huolimatta, että koiran on aivan yhtä helppoa oppia tekemään juttu ihan tismalleen oikein kuin vähän sinnepäin. 

Molemmat reagoivat samalla tavalla koiran tekemiin virheisiin. (”Ai mihin virheisiin”, ”määrittele virhe”, ”joo, joo, kyllä MÄ sen huomasin, en vaan ehtinyt vielä puuttua” jne. ) 

Molemmat hihnanjatkeet käyttävät tarvittaessa samanlaisia käsi- tai vartaloapuja. Hohhoijaa (arvaa itse loput).

Perheessämme ollaan siis varsin luovia koirankoulutuksessa. Voi kuitenkin olla, että toisinaan vähän väärissä kohdissa (öh…) ja etenkin, mikäli halutaan opettaa asiat yksintein oikein myös koetilanteita ajatellen. Vaikka meillä periaatteessa on erikseen ns. arkikieli kaikenlaisia hömppätilanteita varten ja se varsinainen ”käskykieli” – esimerkiksi arjessa köllitään ja treenatessa mennään maahan – niin ihan riittävästi on sekaannuksen mahiksia näköjään treenaamisenkin puolella, jos molemmat treenaa aktiivisesti kumpaakin koiraa. Ja koska molemmat ulkoilee koirien kanssa yhtä paljon, olisi melko kätevää olla looginen. Ja koska koira, tuo pirullinen luomakunnan otus, oppii myös silloin, kun sitä ei itse kuvittele opettavansa, voi lopputuloksena olla lukemattomia variaatioita erilaisista asioista kaikkien soveltaessa kaikkea.

Päivän opetus: "syöksmää tän tikun vai seisonko sen päällä, vai mitä niinku häh mun pitäis nyt tehdä?"

Koiraihmisen konkurssi

-->Varoitus: teksti saattaa sisältää itseironiaa ja viitteitä kaupallisiin tuotteisiin

Kun hankkii koiran, siitä koituu kuluja. Toisaalta aika harva kasvattaja kuitenkaan mainitsee etukäteen sitä, että erilaisten perustarvikkeiden lisäksi tarvitaan ennen pitkää myös omakotitalo. Mikäli tämä ei ole juuri sillä hetkellä mahdollista, vähintäänkin pieni oma piha tai mökki olisi suotavaa olla. Näin koiraihmisen ei tarvitsisi liikoja stressata naapureiden mielipiteistä tai häiriköinneistä. Ja koska koiratkin pääsääntöisesti tykkäävät omasta pihasta ja koiraihminen taas tykkää siitä, että koira tykkää, on asumisen vaihtoehdot nopeasti käyty läpi.

Vaikka moni kasvattaja antaa pennun mukana jonkinlaisen pentualoituspaketin, pakettiin harvoin kuuluu auto. Niinpä koiraihminen joutuu hankkimaan sen(kin) ihan itse. Autoa tarvitaan myös kaupungin ytimessä, jonne koiraihmiset ovat voineet muuttaa halutakseen elää arkea ilman autoa. Mutta ilman autoa ei pääse koiran kanssa metsään, jonne koira haluaa mennä, mutta jota ei keskustassa ole. Ja koska koira tykkää olla metsässä, tykkää myös koiraihminen ajella metsään ilahduttaakseen koiraansa. Koiran ilo kompensoi hetkessä kaiken ympäristön tulevaisuuteen liittyvän autoilusta aiheutuvan huolen, joka koiraihmistä on ennen kovasti askarruttanut. Mutta koiraihminen ajattelee ajattelevansa edelleen näitä Tärkeitä Asioita. Koiraihmisellä on vain hetkellinen katkos ihanteiden ja toiminnan välillä.

Koska koiraihminen haluaa, että koira voi hyvin ja on terve, koiraihminen vie koiransa lääkäriin myös silloin, kun koira ei oireile millään tavalla. Koiraihminen haluaa olla ihan varma, että koira ei vain vaikuta terveeltä. Koiraihmisellä voikin olla omalääkäri koiran jokaiselle nivelelle. Kun koira on todettu terveeksi, koiraihminen huokaisee helpotuksesta ja voi elää sen jälkeen koiran kanssa täyttä elämää.

Kun ihminen hankkii koiran, hän on ensin ihan vaan ihminen, jolla on  koira. Koiraihmiseksi muuttumisen huomaa siitä, että  ihmisellä on yhtäkkiä loputon tarve ymmärtää ja ajatella koiraansa. Eikä vaan omaa koiraa, vaan myös muiden koiria. Erityisesti niitä, jotka ovat aikeissa tehdä lisää koiria. Ja siksi koiraihminen  kertookin reippaasti oman mielipiteensä muiden koirista. Vaikka sitä ei olisi ehditty vielä kysyä.  

Koiraihmiselle voi myös tulla pakottava tarve ajaa 1000 kilometriä suuntaansa selvittääkseen koiransa geneettiset paimennusvaistot. Koiraihmisen koirattomien ystävien seurassa koiraihminen kokee kuitenkin vieraantuneisuutta, kun hän kertoo juuri havaituista vaistoista. Silloin koiraihminen saattaa toivoa olevansa ihan vaan ihminen, jolla on koira. Kun koiraihmisen identiteetti joutuu tällä tavalla hämmennyksiin, hän soittaa ystävälleen toiselle koiraihmiselle, joka eheyttää koiraihmisen identiteetin ennalleen. Näin koiraihmisen henkinen konkurssi on saatu vältettyä. Sillä kertaa. 

Koiraihmisen konkurssi, vol. 2 

Päivän kuva: pentupaketin puuttuva osuus?

Viikkopäiväkirjan verran arkea

Lukaisin (taas) parin kaverin treenipäiväkirjoja ja sain siitä inspiksen kirjoitella mitä me ollaan tämän viikon aikana tehty. Olen muuten aika addiktoitunut joihinkin päiviksiin, joista saa kivasti motivaatiota itsellekin - tietty myös aikamoista "miksi meidän tavoitteet on piilossa edelleen"  - angstia. Meidän päättyvän viikon kohokohdat ovat siis tässä - kohokohta on aika suhteellinen käsite, you know ;-)

- maanantaina aamulenkki stadissa, ns. perusaamukaupunkilenkki, eli reilut kolmisen kilsaa hinakävelyä, useiden koirien ohittamista (ilmeisesti aika ongelmitta, koska mitään muistijälkeä ei ole), todennäköisesti muutamat sivulletulot Kaikulla (en kyllä ole enää ihan varma, mutta ainakin näin olisi pitänyt tehdä). Lounaalta singahdettiinkin sitten mökille Porvooseen ja porkkispojat vietti vapaa-aikaa vapaana pihalla sellaiset kolmisen tuntia ennen iltalenkkiä. Lenkillä (reilut kolmisen kilsaa) ei takuulla tullut vastaan yhtään ketään, lelun kanssa muutamia sivulletuloja ja maahanmenon oikean tekniikan vahvistamista. (Tän jopa muistan!)

- tiistaina edelleen mökillä, aamulla perusaamulenkki mökillä, eli vajaan 5 kilsan käppäily hiljaisilla maanteillä + lyhyt metsäautotienpätkä. Koirat enimmäkseen fleksissä (metsään ei oikein uskalla mennä, kun niitä hirvestäjiä on nyt aika paljon ja viimeksikään ei ollut mitään merkkiä jahdista, mur). Oli muuten yllättävän lämmin keli, aivan väärät vaatteet oli päällä - vaikka melkein oltiin jo marraskuussa! Vastaan ei tullut yhtään ketään, muutama auto taisi ajella ohi? Lenkin päätteeksi pihalla vähän nopeita maahanmenoja, kimppapaikallaolo ja luoksetulon pysäytyksiä niin, että huutelin keskenään painivia koiria aina välillä luokse, pysäytin ja palkkasin lentävällä namilla. Molemmille siis samaan aikaan, eikä siihen todella ole mitään erityistä syytä taikka selitystä, kunhan tein.  Illalla sama kuvio, fleksikävelyä toiseen suuntaan (about 3,5 km) moikkaamaan lähitalllin poneja, paluumatkalla tutussa "temppupaikassa" molempien koirien kanssa muutamat seuruut ja sivulletulot. Sen jälkeen yleistä häröilyä pihalla ja ankaraa treenausta sen suhteen, että naapurin lapinkoirapoika SAA kulkea ihan rauhassa pihan vierestä. Illalla melkein kaivoin naksun sheippaamistarkoituksessa esille, mutta muistaakseni en kuitenkaan näin tehnyt. Vaikka tiedän, että eriyisesti Arppa on siitä ihan liekeissä ja alkaa heti tarjoilemaan kaikenlaista. Ryhtymisrajoitteisuutta oli siis ilmassa. 

- keskiviikkona tehtiin aamulenkki (fleksissä) lähitallin suuntaa (kolmisen kilsaa) ja muistaakseni nähtiin pellolla muutama peura (vai oliko se jo tiistaina?). Koirat eivät reagoineet, kun eivät nähneet. Pihalla sen jälleen taas useampi tunti häröilyä ja painimista (tekevät sitä mökillä ihan joka päivä). Todennäköisesti tehiin myös jotain pieniä temppuja ja toivon mukaan ainakin niitä sivulletuloja. Työpäivä oli aika kiireinen, joten saattoi olla, että koirat lähinnä viihdytti pihalla itse itseään. Illalla pakattiin koirat autoon, otetiin ne kauppamatkalle mukaan ja tehtiin sivistyksen ja katuvalojen parissa  arviolta joku kolmisen kilsan kävely ihaillen wanhaa kaupunkia. Käytiin myös kynttiläkaupassa ostoksilla ja keskusteltiin myyjän kanssa siitä, kuinka tärkeää koirien on osata rauhoittua. Ja päätettiin, että viikottainen oma (minimi)kävelytavoite -  50 km - pitää kyllä saada kasaan myös landella, jossa on nimittäin aika helppoa itse laiskotella, kun koirat saa kuitenkin olla ulkona ja riekkua useita tunteja päivässä lenkkien lomassa. Mutta eihän nekään koko aikaa rieku, tietenkään. 

-torstaina mökillä edelleen ja normiaamulenkki vajaat viitisen kilsaa, eikä taaskaan nähty yhtään muita koiria. Lähinaapurin poneja oltiin tuomassa laitsalle, kun ohi mentiin ja ne me tunnetaan puolin ja toisin jo aika hyvin :). Omalla pihalla lenkin jälkeen varmaan tehtiin taas jotain - aika varmasti ainakin sivupaikan hakemista elikkäs hiomista edelleen. Siis Kaikulaisen kanssa erityisesti. Vielä aamupäivällä odoteltiin iltapäiväksi vieraita, mutta koska eivät päässeetkään tulemaan vielä to, syötiin keskiviikkona kaupasta haettu bostonkakku ihan keskenämme (tästä on hyvin vahva muistijälki!) Päivällä joitakin tunteja yleistä härdelöintiä pihalla, as always, kun mökillä ollaan.  Illalla lenkki toiseen suuntaan (se about 3,5  kilsaa) ja sen jälkeen muistan ihan varmasti heittäneeni koirille etsintänameja pihalle, jota ennen pitkähkö kimppapaikallaolo. Voi olla, että sunnittelin sisällä taas myös naksuttelua.

-perjantaina edelleen mökillä ja koska ip oli tulossa ihmis- ja koirakavereita, tehtiinkin aamulla vaan sellainen 3 kilsan lenkki (koska oli jotain töitäkin tehtävänä vielä sitä ennen). Todennäköisesti tehtiin taas sivulletuloja (tavoitteena siis häivyttää ihan lopullisesti kaikki mahdolliset avut). Arwon kanssa lenkin lomassa ainakin seuruuta (ja Arpaleena on siinä kyllä jo aikas hyvä!). Ip saapui kolme koirakaveria palveluskuntineen ja siinä menikin useampi tunti yleiseen häröilyyn. Arppa harjoitteli muutaman kerran myös sille melkoisen tuttua "jäähyä". Tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli se alkaa liiaksi omimaan naiskoiria tai pitämään metakkaa, se toimitetaan kuistille jäähylle. On muuten aika mielenkiintoista, että se kummasti osaa padota itsensä, olla ihan hiljaa ja pysyä kuistilla vaikka ovet on sepposen selällään, kun sitä siltä vaatii. Se toisinaan melkein jopa unohtuu sinne, vaikka ei paikallakäskyn alla mitenkään edes ole. Jotenkin voisin tulkita, että olemme ehkä kenties saattaneet itse vahvistaa sen äänekästä käytöstä joissain tilanteissa - onhan se myös niin pirun söpö protestoidessaan sitä vastaan, että joku muu saisi jotain mikä kerran on vain ja ainostaan Arpaleenan! Illalla käväistiin vielä kaupassa ja tehtiin lyhyehkö lenkki kaupungissa valaistuilla kävelyteillä.

- lauantaina edelleen mökillä, aamulla peruslenkki typistettynä (n. kolmisen kilsaa), koska oli tulossa vieraita ja koska piti myös alkaa pakkaamaan, kun tarkoituksena oli lähteä sieltä yhtä matkaa kohti kaupunkia. Tuskin tehtiin yhtään mitään pl. muutamat ihan pienet yksittäiset jutut. Pari tuntia seurustelua vieraiden kanssa (johon sekä A että K osallistuivat tapansa mukaan erinomaisen intensiivisesti), sitten auto kohti kaupunkikotia. Käytiin iltalenkillä hakemassa vieraat hotellista meille iltaa istumaan  ja käveltiin melko hiljaisilla rannoilla ja kaduilla, vajaa nelisen kilsaa about (matkat pystyy muuten arvioimaan aika tarkasti, koska kaikki meidän peruslenkit on varsin tarkkaan nääs mitattu, eräät perheenjäsenemme ovat kohtuullisen teknisesti orientoituneita). Koiria tuli vastaan jokunen ja porkkispojat viiden päivän landellaolon jälkeen oli jälleen aivan tohkeissaan kaikista hajuista ja muista koirista. Ilta kääntyikin siitä melkein aamun ja saateltiin koirien kanssa vieraat vielä takaisin majapaikkaan yön pimeydessä (reilut pari kilsaa). Matkalla hotellille yhden ravitsemusliikkeen edessä joku teki meistä bongauksen "onko noi porokoiria". Vaihdettiin siinä sitten muutama sananen aiheesta lappalaiskoirat.

- sunnuntaina, elikkäs siis tänään ns. perussunnuntaiaamukaupunkilenkki Töölönlahden ja Kaisaniemenpuiston maisemissa, pituutta vähän alle neljä kilsaa. Koirat ihan normihihnassa, fleksejä en tykkää kaupungin kaduilla käyttää. Siinä missä ei viiteen päivään mökillä törmätty yhteenkään koiraan ohitusetäisyydeltä, tänään aamulla ensimmäisen 200 metrin aikana näitä tilanteita oli jo kuusi.  Kaisaniemen kenttä oli kivasti ihan tyhjä, joten siinä molempien koirien kanssa lelupalkalla yhtä ja toista - häiriönä mm. rautatieaseman junakuulutukset. Koska eilinen päivä venähti pahasti tämän päivän puolelle, iltalenkki tapahtunee myös vähän myöhemmin. Saas nähdä päädytäänkö vähän väljempiin maisemiin Pohjois-Helsinkiin, vaiko tehdään kaupungin puistoissa ja rannoilla reipas lenkki (perussunnuntai-iltakaupunkilenkki on sellaiset reilut kuutisen kilsaa ja kiertää mm. Kaivopuiston).  Syksyinen kaupunki on muuten aika kaunis! 

Edellisen lisäksi on nukuttu ja syöty,  pungettu ja rapsuteltu ja oltu kamalan somia, kaluttu luita ja ilmaistu esineitä - tässä hommassa Kaikulainen on aika ässä, eikä yksikään ihmiseltä pudonnut esine jää siltä kyllä huomaamatta. Nyt ollaan muutama päivä putkeen taas stadissa, sitten pariksi päiväksi mökille ja sieltä vaihteeksi taas Tampereelle muutamaksi päväksi - hotellielämää siis jälleen tiedossa ja mahdollisesti Kaikulaisella myös treffit tositarkoituksella ;). 

Päivän opetus: liikettä niveliin, ihminen, me ollaan jo valmiita!