28.5.2013

Oi niitä aikoja, eli kuva-arkistojen kätköistä

Tuli kaiveltua vähän kuva-arkistoa. Ja muisteltua myös entisiä koiraystäviä. Ja hämmästeltyä kaikenlaisia kivoja pikkujuttuja. Ja ilahduttua siitä, että onneksi kuvia ei tarvitse enää kiikuttaa mihinkään "kehittämöön" - siinä tapauksessa olisi meikäläiset kyllä tällä kuvanottomäärällä olleet konkreettisesti koiraihmisen konkurssissa  jo aika päiviä sitten.

Nuorten karujen arktisten  paimenpystykorvien välistä asiallista neuvottelua teemasta "kenen keppi." Oivallinen kuvapari myös koiran elekielen opiskeluun!




























Niisk. Partakoltiainen oli vielä aika toppiskunnossa 13 vuotiaana. Niisk. Leijonahäntä. Niisk.














Haa! Kuva-arkistot paljastivat myös Kaikun todellisen luonteen! Ehkä se ei kuulukaan sarjaan "ei terävin kynä penaalissa", vaan on yksinkertaisesti niin fiksu, että meikäläisten on vaikea sitä tajuta. Katsokaapa nuoren Kaikkosen korvia, ilmetty Yoda!














Isoveli valvoo. Myös jo nuorempana. Aina. Arppa on vahtikoira.














Koiran paras kaveri on koira. Siitä huolimatta, että se "toinen koira" pöllii sen toisen aarteet.








































Partakoltiaisen uimakoulua. Koltiainen oli sielultaan vesikoira.














Laivakoiran tehtävätkin on vuosien varrella hoidettu tyylikkäästi.


















Hymy pyllyyn - sanoo Arppa! Kuvassa myös osavastaus kysymykseen "miksi koira."


















"Mää jekutin....mää löysin ne namit jo!!"































Kyllä se niin vain on, että kaksi on aika hyvä luku, mitä koiramäärään tulee. Arkistojen kiistatonta kertomaa.













Tässäpä oli siis pieni kuvapläjäys ajalta joitakin vuosia sitten, täytyypä jatkaa kaivelua taas toiste. Eipä esimerkiksi tätä kuvaa ottaessa silloin tiennyt, että meillä on vielä joskus tämän koiran penneli. Vaikka olisihan se pitänyt tämän pennelin ilmeestä jo tajuta, että niinhän siinä tulee käymään.

23.5.2013

Pieniä juttuja ja vähän reissuakin

Ah! Melkein kesä! Parasta on se, että ulkona voi kuluttaa vaikka kaiken töiltä liikenevän ajan, kun voi lenkkien lomassa jäädä kaikessa rauhassa fiilistelmään johonkin hauskaan paikkaan eikä kenelläkään palellu sen paremmin varpaat kuin tassutkaan. 

Ja tämän takia koiraihmisen perusvarusteisiin kuulu tietty kevyt päiväreppu, jonne voi pakata eväitä mukaan sekä ihmisille että koirille. 















Muutaman kerran ollaan taas ehditty harrastaa pienimuotoista kimppatreeniä. Kaiku on ilmeisesti omasta mielestään jo niin pätevä (ainakin ilmeestään päätellen), että treenit on ihan turhia. Se on melko huvittava treenikaveri kyllä, ei paljon voi naurulta välttyä sitä katsellessaan, kun toinen on jotenkin koko ajan niin tohkeissaan itsestään.  Saatiin taannoin oikein täydellinen paikallaolo viiden miespuolisen lappalaiskoiran kanssa. Kaikulla on hihna ihan varuilta, koska naapurikoira oli menossa seuraavana päivänä tokokokeeseen eikä tietty haluttu ottaa mitään riskiä asian kanssa. 















Arwo noudattaa myös mökillä sitä politiikkaa, että "koirat ovat maassa/lattialla, me muut käytetämme sohvia". Arpalle ei koiranpedit kotona kelpaa kuin aivan satunnaisesti ja pienen hetken, sohva sen sijaan kelpaa näköjään sekä talossa että puutarhassa.


















Viikko sitten singahdettiin pienelle viikonloppureissulle neljän "lapsen" ja koirien kanssa. Kyseessä oli ns. perinteinen tätiviikonloppu: me, koirat, lapset, pelikortit, ruokaa ja sellaista. Ensin oltiin omalla torpalla ja karut arktiset paimenkoirat osallistuivat tietysti antaumuksella ihan kaikkeen, kuten pöydän kattaukseen.  On kyllä aika kivaa, kun koirat ja sukulaislapset tulevat keskenään niin hyvin juttuun, kaikki taitaa tykätä kaikista? 

 
Yöllä majoituttiin Loviissa koko poppoo. Porkkis on kyllä parhaimmillaan aikamoinen reissukoira, ei paljon piittaa missä on.  Olennaisempaa taitaa olla se, että kenen kanssa kulloinkin on? Loviisassa piti aamulenkillä toki vähän posettaa.

Kevääseen on mahtunut myös pieniä ihmeitä. Ensiksi osutiin aamulenkillä paikkaan "pond of love", kirjaimellisesti. Siellä tehtiin uusia sammakoita! 
Alkukeväästä harrastettiin myös kohmeloisten kimalaisten elvyttämistä torpalla, kaikille makunsa ja tarpeidensa mukaan. Kimalaiselle siis hunajavettä. Aika nopsaan sai pieni eläin siivet taas selkäänsä!

Nyt on kyllä se aika vuodesta, jolloin kannattaa ptää silmät todellakin auki. Ihan koko ajan. Ei tähän kevään vihreyteen kyllä ikinä totu! Olkoon tässä siis Päivän Kuva, lempipaikkojamme kaupunkilenkeillä silloin, kun mennään vähän pidemmälle metsään lenkkeilemään.