Siinä vaiheessa, kun perheen nuorin koira siirtyy ikänsä puolesta veteraaniluokkaan, alkaa kummasti tuo katala PeKu väijyä siellä ja täällä. Näin ainakin meillä. Kaiku on parin viikon päästä 7 vuotta ja Arwo täyttää kuukauden päästä jo 11. Näin ollen siitä on faktisesti jo varsin pitkä aika, kun kotona on viimeksi ollut rakastettavan-ihastuttavan-raivostuttavan-suloinen pentukoira. Meillä tuo karmea PeKu on aiheuttanut mm. tihentynyttä vierailua erilaisilla partacollie-foorumeilla (jep, partikset pysyy yhtenä lempirotuna takuulla aina), tarkempia silmiä myös tulevien lapinporokoirayhdistelmien osalta ja ylipäänsä sen miettimistä millainen koira meille seuraavaksi tulee. Ja milloin? Mitä koiraltamme toivomme, millaista elämää elämme ja millainen tyyppi tällaiseen systeemiin parhaiten solahtaisi? Tässäpä pikainen kuva-analyysi. Ja samalla myös viimeaikaisia kuulumisia.
Koska sekä koirattomien(kin) kavereiden kyläilyt kuin myös kaikenlaiset remonttihärdelit (ja tilapäiset muuttamiset mm. ulkomaille) taitavat kuulua aika lailla meidän arkeen myös jatkossa, koiran pitäisi kestää stressaamatta sitä, että kaikenlaisia ihmisiä tuppaa ovista sisälle, vaikkapa säätämään patteriventiileitä, kuten alla olevassa kuvassa. Porkkispojat käyvät toki ovella moikkaamassa, mutta kun tyyppi on kerran nähty, sen jälkeen se saa tehdä ihan mitä vaan - ainakaan ei kannata jättää hyviä unia sen vuoksi kesken! Ja kyllä, molemmilla on testatusti myös puolustushalua ihan kiitettävästi, että mitään lapasia ne eivät kuitenkaan oikeasti uhkaavassa tilanteessa suinkaan ole. Mikä on hyvä asia se. Mutta kyky ottaa rennosti tilanteessa kuin tilanteessa on ominaisuus, jonka mieluusti haluaisin myös seuraaville koirille.
Maallemuuton jälkeen koirien arki on ollut paljon enemmän ulkoilmaelämää ja ympäristössä tapahtuu kaikenlaista, jota kunnon vahtikoiran pitää toki tarkkailla. Muuten peurat, kissat ja jopa oravat saattavat jäädä kokonaan huomaamatta! Eikä sellainen toki käy lainkaan päinsä! Mikäs sen hauskempaa kuin se, että koiran kautta tulee itsekin paremmin tietoiseksi siitä mitä kaikkea ympäristössä tapahtuu. Tietynlainen eloisuus ja ympäristöherkkyys ovat siis myös oikein toivottavia ominaisuuksia. Ja eloisa eläinhän tarkkailee ihan viime sekuntteihin saakka, kunnes uni vie lopulta voiton - Kaikun unen syvyys ja todennäköinen hetki siihen, että kuono kopsahtaa maahan on nähtävissä alahuulen lerpatusasteesta (kuva alla). Arppa on ratkaissut vahtikoiran nukahtamisongelman sillä, että päivätorkut otetaankin kynnyksellä (alempi kuva). Näin on ainakin teoreettinen mahdollisuus siihen, että heräisi, jos vaikkapa naapurintäti tai naapurin kissa olisi tulossa kylään.
Yksi syy siihen, että meillä ylipäänsä on koiria on se, että koira liikuttaa. Sekä mieltä että kehoa. Aktiivisuutta saa siis olla ja mielummin opetan koiraani kulkemaan vetämättä hinnassa kuin vedän koiraa hihnassa perässäni. Koiralla saisi olla myös omasta takaa sen verran vaatteita, että sitä ei tartte pukea, oli sää mikä oli (ja kumpikaan meistä ei ole mikään varusteholisti, joten mitä vähemmilä tavaroilla koirienkin kanssa selviää, sitä parempi). Ja erityisen suotavaa on turkki, joka ei mene miksikään, vaikka koira kävisi lenkillä rypemässä jossain ja josta ei tartte sisääntultaessa poimia tuntitolkulla risuja (tässäpä yksi syy edelleen siihen miksi partista ei taida meille kuitenkaan enää tulla. Huokaus). Ja koska itse tykätään bongailla erilaisia paikkoja, koirakin saisi olla perusreipas tapaus, joka ei turhia aristele vaikkapa erilaisia alustoja, kuten esimerkiksi alemmassa kuvassa Mustion järvellä heiluvaa "puupolkua".
Mitään helppoa kouluttavuutta ei tartte koirassa olla, ihan normikoira tässä mielessä riittää. Älykkyys, omapäisyys asioiden soveltamisessa ja jopa luupäisyys ovat enemmänkin toivottavia, hauskoja ominaisuuksia, kun ei tässä mihinkään palkintopalleille olla todella missään harrastuslajissa tähtäämässä. Ja jos haluaa kouluttaa koiraa yleensä ja kehittää itseään kouluttajana, mikä tahansa koira käy kyllä siihen. Haasteet ovat kunkin kanssa omanlaisiaan. Ehkä kuitenkin mielummin haluaisin jatkossa(kin) koiran, jossa on tasapainoisesti yhtä ja toista ja joka pysyy kasassa kuin koiran, jolla on valtava vietti johonkin yhteen asiaan ja jonka palikat meinaa sen vuoksi helpommin levitä. En myöskään ole kamalan innostunut pitämään jatkuvana sisustuselementtinä noita jokaiselle koiraperheelle tuttuja asioita - vihreitä kompostikehikoita - tai muutenkaan säätämään kotona liikoja sen suhteen missä koirat saavat olla ja missä eivät. Nykyisille porkkispojille riittää onneksi arjen aika monissa tapauksissa vain pieni vihje jostakin asiasta - kuten vaikkapa siitä, että vastamaalatulle alueelle ei toistaiseksi saa mennä, kuvassa alla ns. kierrätettävä koiraportti ;-) . Tosin jos lattialla ko. kuvassa loikkisi orava saatika vieras uroskoira, saattaisi "vihje esteestä" olla hieman liian pieni...että viettinsä kullakin. Mutta yleisesti ottaen tasapainoinen koira jolle menee viestit perille, on arjessa vallan kiva asia.
Erittäin tärkeä ominaisuus meidän koiralle on toki se, että se on hauska! Että sillä on oma tahto ja omat omituiset huvinsa, joita hämmästelemällä ihmisten maailman angstit katoavat taivaan tuuliin, koska naurattaa. Koiralla pitää olla näin siis myös kykyä kouluttaa meitä sopivalla tavalla. Ylemmässä kuvassa Kaiku toimii oma-aloitteisesti mankelina, alemmassa käydään Arpan kanssa tuijotuskilpailua siitä missä on porokoiralle luontainen pesä. Hauskuus on kyllä oikeastaan ihan kaikkien koirien ominaisuus, jos vaan antaa persoonallisuuden päästä esille. Että siinä mielessä tämä toive koiran ominaisuuksista ei kamalasti esimerkiksi rotukirjoa vielä rajaa.
Tässäpä meidän keskeisiä toiveita koiralle noin yleensä. Tavallaan aika vähän, toisaalta aika paljon, jos ajattelee, että kaiken edellytyksenä se, että koiralla on piuhat päässä about oikein. Ja jos ihan täydellistä koiraa saisi toivoa, niin edellisten lisäksi ripaus koirasosiaalisuutta ja ei lainkaan riistaviettiä olisivat vielä ns. pisteitä iin päällä.
Ai miltä sen koiran pitäisi näyttää? No sen suhteen lähes mielikuvitus on vain rajana mikäli puhutaan kuitenkin kokoajan terverakenteisista koirista. Ja vaikka meillä olisi uuden koiran suhteen ties vaikka mitä haaveita, sekin on hyvä muistaa, että pentukoira ei koskaan lupaa meille yhtään mitään muuttaessaan osaksi arkeamme. Vasta yhteisen elämän kautta selviää se millainen ihmis-koiratiimi tällä kertaa rakentuu. Uusi koira, uudet kujeet, niinhän se on.
Odotamme siis jännityksellä millainen tapaus meidän seuraava koira onkaan - ja koska Hän tulee.
