Ja OHO, kylläpä se aika kuluu nopsaan. Kuukausi edellisestä päivityksestä, neljä kuukautta Englannissa asumista jo takana ja hippasen päälle kuukausi Pohjois-Englantia vielä - tai enää - jäljellä. Joulukin ehti välissä mennä ja meidän tapauksessa nimenomaan mennä, koska pienenä yllärinä samaan saumaan tuli asumisjärjestelyjä ja oli muutenkin työhommia tehtävänä, joten se joulu vaan nyt kirjaimellisesti meni. Perheemme kokki innostui ilokseni kuitenkin valmistamaan yhtenä päivänä kunnon herkkuaterian ja ihanat vuokranantajamme antoivat koirille joululahjoja, joten ei siis valittamista. Kukaan muu ei meillä lahjoja tänä jouluna saanutkaan.
Treenilinjaiset ovat myös viime aikoina ryhdistäytyneet - ja treenanneet. Naksu on ollut ahkerasti käytössä, jopa niin ahkerasti, että molemmat pystykorvat suorastaan odottavat iltaisin pientä naksuttelutuokiota - ja mököttävät aika tehokkaasti, jos ei Ihminen ala tulla naksun kanssa paikkaan, jossa niitä temppuja kuuluu tehdä. Mikä on Arwon mielestä yläkerta (jos kuva olisi video, siinä olisi heiluva häntä ja vieno piipitys äänitehosteena).
Meidän salainen ase taitaa olla sopivan harva treenimistahti, koska molemmat pojat on kyllä varsin innoissaan ihan aina, kun vaan jotain tehdään. Ja vaikka itse asiassa ihan joka päivä tehdään jotain, mutta kyse on vaan muutaman minuutin pätkistä lenkkien lomassa, yksittäsistä jutuista pitkin päivää. Ai tavoiteet? No, ehkä ne on muotoa "vahvista koirasi aktiivisuutta kuuntelemiseen ja oma-aloitteiseen tarjoamiseen" tai "aktivoi koiraasi ja anna sille mahdollisuus rakentaa omasta maailmastaan järjellinen tietäessään mitä siltä halutaan ja mitä mistäkin seuraa." Tai jotain siihen suuntaan ;-). Ollaan naksuteltu molemmille koirille esimerkiksi puisen ovikiilan noutamista ja erilaisia kosketuksia ja esineiden koskemisia. Arjen hallintaa on treenattu esimerkiksi paikallaoloharjoituksella turistikaupassa - kaikki tilaisuudet on syytä käyttää nääs hyväksi ja mielikuvitushan sitä on vaan rajana millaisia juttuja voi missäkin tehdä.
Vietimme vuoden viimeiset päivät Alnwickissä, pienessä historiallisessa kaupungissa, noin 50 km Newcastlesta pohjoiseen. Historian läsnäolo jaksaa edelleen hämmästyttää täällä Englannissa noin yleensäkin ja ennen muuta siksi, että sitä ei ole aidattu maksullisiksi nähtävyyksiksi, vaan varsin paljon sitä on läsnä ihmisten jokapäiväisessä arjessa, mm. ikivanhoissa taloissa.
Aika vaikea on suomalaisena erityisesti tajuta se, että ne elokuvissa olevat linnat voivat myös olla ihan oikeasti olemassa ja niissä myös edelleen asutaan, kuten vaikkapa Alnwickin linnassa, jossa sama suku on asunut jo satoja vuosia. (Ko. linna on muuten näytellyt myös mm. Tylypahkaa). Ylipäänsä sellainen Downton Abbey tyyppinen elämäntyyli elää ja porskuttaa täällä edelleen - ja se onkin aika monipiippuinen juttu se. Ajatus siitä, että joku voi olla fyysisesti lähellä, mutta sosiaalisesti kaukana, saa täällä ihan konkreettista evidenssiä.
Saimme joulunaikaan myös kavereita Suomesta, mikä oli aivan Tosi Kiva Juttu! Ensin tuli yllärivieras vuorokaudeksi ja sen jälkeen koirakavereita muutamaksi päiväksi. Vähän ehdittiin myös reissata ja kokonaan uusi paikkakin tuli bongattua. Käväistiin Lindisfarnessa, Holy Islandilla, jonka jälkeen taas kerran rakastuin vuorovesirannikoihin syvästi. Ylipäänsä koko paikka oli paikoin kuin Tolkienin Keski-Maasta, enkä ollenkaan laita pahakseni moista, en todella! Ihan parasta koko reissussa oli se, että retkikohde oli suorastaan kuin tehty koirien kanssa kiertelyyn.
Ja mikäs se koirista tykkäävän ihmisen mieltä enemmän taas lämmittääkään kuin se, että koirilla näyttäisi olevan kivaa. Koiraihminen tykkää kun koirat tykkää, niin se vain on. Tällaisilla rannoilla ei-niin-koirasosiaaliset porkkispojatkin saavat vapaasti riekkua, kun ei ole pelkoa, että joku vieras koira tulisi yllärinä moikkaamaan. Tilaa on!
Kaikenlaisia kujia on myös kuljettu läpeensä - niitähän englantilaisissa pikkukaupungeissa riittää. Tällaisilla kujilla kuljeskellessa tulee aina mieleen, että minkäköhänlaisia tarinoita katukivet ovatkaan aikojen kuluessa kuulleet ja nyt sinne joukkoon jää myös hetkeksi oman askeleeni ääni. Ja jotta ei mene liian nostalgiseksi, niin tuumattiinpa tässä päivänä eräänä myös sitä, että millaisia tulkintoja mahtavat tulevaisuuden arkeologit tehdä, kun löytävät lapinporokoiran dna:ta englantilaisen pikkukaupungin kaivauksissa - Arwolla alkoi nimittäin karvalähtö oikein sopivasti ja mukavasti sitä sirottui myös pitkin Alnwickin katuja.
Tässäpä kuulumisia, seuraavan pljäyksen aiheena taitaakin olla syytä summata se, mitä ollaan opittu koirapolitiikasta erityisesti ja yleisesti. Ja edelleen kannustan kaikkia lähtemään koirineen Englantiin, jos vaan mahdollisuus moiseen on. Tai ylipäänsä reissuun koiran kanssa, vaikka siinä on omat haasteensa, on siinä myös hauskuutensa ja sanoisin, että paikalliseen elämään solahtaa huomattavasti helpommin mukaan koiran kanssa kuin ilman.
Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti