Niinhän siinä kävi, että myös meidän perheeseen iski karmea kuume. Ei tosin se kuuluisa PeKu, vaan ihan tavallinen MaKu, elikkäs matkustelukuume. Ja mikäs sen oli iskiessä, kun vuoden päästä olisi tarkoitus pakata kamat kassiin ja kassit sekä koirat autoon ja suunnata taas reiluksi puoleksi vuodeksi muille maille vierahille. Tällä kertaa reissusuunnitteluun sisältyy huomatavasti vähemmän etukäteistressiä, kun moinen reissu on jo kertaalleen koettu. Jälkeenpäin tuntuu aivan dorkalta ajatella, mistä kaikesta sitä viimeksi ihan turhaan otti etukäteen pattia ja murehti päänsä puhki. Kyllä siellä Keski-Euroopassakin nimittäin löytyy koirille ja koiraihmisille asiallisia palveluita ja näreitä, johon koirat voi nostaa koipeansa. Itse asiassa aika moni asia tekee siellä elämästä koirien kanssa jopa huomattavasti helpompaa ja rennompaa meikäläiseen koirakulttuuriin verrattuna. Kuten vaikkapa nämä jutut:
Jos matkalaisia janottaa, ei tartte kenenkään jäädä autoon odottamaan:
Ulkoilualueita riittää, kun koirat ovat tervetulleita melkein minne vaan:
Koirien vapaanapito puistoissa on monesti ok kaikilla muilla alueilla, joilla sitä ei erikseen ole kielletty, "koirapuisto" tarkoittaa esimerkiksi Amsterdamissa vähän toista juttua kuin meillä:
Ja kun alkaa nukuttaa, löytyy asiallisia petejä vähän sieltä sun täältä. Koiran kanssa reissaajallakin riittää majoituksessa valinnanvaraa, kun koira ei ole mikään "juttu", vaan ihan normikalustoa:
Talvihepuleitakaan ei tartte välttämättä unohtaa, ainakaan Skotlannissa tammikuussa:
Eikä tartte miettiä löytyykö koirille niitä näreitä tarpeeksi ja myös riittävän isoja:
Toisaalta sävelet on myöa aika selvät sen osalta, millaista käytöstä koiraihmiseltä odotetaan, jotta muidenkin ihmisten mielestä koirat olisi kiva juttu:
Ja nähtäväähän riittää. On kaikenlaisia pieniä mutkikkaita teitä ja kauniita suuria kaupunkeja:
Jotta hyvällä mielellä voi siis uutta reissua suunnitella. Se, mikä on erityisen kivaa on, että jos koiralla on korvat päässä, eipä sen tarvitse paljon hihnaa nähdä. Kukaan kun ei kummeksu vapaana kulkevia koiria kaupunkien keskustoissakaan. Ja mikäs niitä kummeksuessa, kun käytöstavat on sekä koiralla että koiraihmisellä kohdallaan. Vastaantulevia ei haukuta ja muille liikkujille annetaan tilaa. Edellisen puolen vuoden reissun aikana törmättiin ehkä viisi kertaa hihnassa räyhäävään koiraan. Liekö syynä mös se, että esimerkiksi amsterdamilaisen eläinkauppiaan ja aktiivisen koiraharrastajan mukaan yleisenä standardina on, että pentu tutustetaan pienestä pitäen lähikortteleiden ja lähipuistojen koiriin, laajennettuun laumaansa. Siinä missä meillä on melkoisen nounou se, että varsinkaan hihnassa ei muita tervehditä, siellä se oli päinvastoin tarkoituksenmukaisen toiminnan normi. Mutta sitä ei suinkaan tehty ihminen hihnan perässä roikkuen, vaan hallitusti - ihminen oli tilanteessa se, joka kertoi koiralle miten toimitaan. Kaiken kaikkiaan meno tuntui olevan jotenkin rennompaa ilman liikoja hössötyksiä tai terapian tarpeita sen paremmin koiraa kuin hihnanjatkettaan koskien. Suurin ero taisi olla siinä, miten koirattomat ihmiset koiriin suhtautuivat. Kun kaupunkiasumista koirien kanssa on takana jo useampi sata vuotta, koira kaupungin asukkina ei ole enää mikään "vieras juttu."
Toki asioilla on puolensa ja puolensa ja kaikkialta löytyy sekä hyviä että huonoja juttuja. Tuli nimittäin törmättyä viime kerralla myös aika kurjiinkin koirakohtaloihin, kuten mm. vinttikoirien "säilytyslaitokseen." Kun ihmisiä on maassa kymmeniä miljoonia, sekaan mahtuu jo kaikenlaista asennetta eläintenpitoon - myös paljon kaikkea kivaa ja hyvää. Esimerkkinä vaikkapa walesilaisen majapaikkamme tervetuloatoivotuskori, johon oli sievästi paketoitu häkkikanalasta vapautettujen kanojen munia.
Päivän erikoiskuva: tilaa pienillekin kulkijoille, kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti