Oho ja ups! Nythän kävi niin, että eräänä menneenä iltana huomasin sujuvasti ilmoittaneeni molemmat porkkispojat kokeeseen ja lisäbonuksena vielä kaksi kaveria koirineen samantien. Että nyt meidän treenaamiselle tulikin sitten ykskas tavoite. Hui! Onneksi on myös lohduttavia kavereita, jotka muisti muistuttaa siitä, että tavoitteettomaan treenaamiseen kuuluu tavoitteeton koeosallistuminen - pettämätön logiikka, sanoisin. No, nyt mennään eikä meinata ja ihan tarkalleen ottaen ainakin tällä hetkellä ideahan tuntuu vallan kivalta! Periaatteessa on mahis, että koe menee ihan ok, mutta koska kokeenomaisia (kokonaan palkattomia) treenejä on tehty aivan hurjan vähän ja todennäköisesti meikäläinen koomaantuu koepaikalla asap, voi homma yhtähyvin mennä aivan miten vaan. Ennen muuta kyseessä on meikäläisen hermorakenteen testaus koskien yhtä lailla itse koetta kuin sitä edeltävää treenaamistakin.
Joten viimeaikoina ollaan siis treenattu vähän ehkä enemmän systemaattisemmin kuin yleensä. Ensimmäinen vaikeus tavoitteellisessa treenaamisessa on tietty se, että missä määrin mitäkin juttua kannattaa treenata ja millä tavalla, jotta ei tapa koirilta motivaatiota ylitreenaamisella. Se mitä nyt EI saa tapahtua, on ylenpalttiseen treenaamiseen haksahtaminen ja sen unohtaminen, että koirillakin on päivänsä, eläviä otuksia eikä robotteja kun ovat. Joten jos joku juttu ei jonain päivänä mene kuten yleensä voi olla, että kyseessä on tilapäinen eikä vakava hirveää hinkkaamista vaativa juttu. Toisaalta suoritusvarmuutta tilanteessa kuin tilanteessa pitäisi myös saada lisää. Joten sitäkin on varottava, että ei anna porkkispoikien myöskään oppia suorittamaan vähän sinnepäin. Tavoitteettoman ja tavoitteellisen treenaamisen yksi suuri ero onkin siinä, että jälkimmäisessä tapauksessa on ihan pakko miettiä sitä treenaamista itseään aivan eri tavalla - eikä kyse ole vain siitä miten opettaa koiralle jotain tiettyä temppua vaan siitä, millainen koutsi koirallensa ylipäänsä on. Tiimihommia, mitäs muuta.
Lisähaasteensa ja -hauskuutensa tulevaan koitokseen tuo se, että perheemme toinen hihnanpää lupasi mennä ko. kokeeseen Arwon kanssa ja meikälle jäi ohjastettavaksi Kaikulainen. No, nehän ei oikeastaan ole juurikaan moisia juttuja yhdessä ikinä treenanneet, mutta toisaalta so what. Joskushan homman voi myös aloittaa ja mikseipä yhtähyvin vaikka silloin, kun koira on juuri täyttämässä 9 v. Ehkä käy suorastaan vähän kateeksi se, miten mukavan rennosti ja täysjärkisesti joku voi osata suhtatua näihin juttuihin jo lähtökohtaisesti. Että hatunnostot kyllä siitä.
Lähitulevaisuudessa meillä siis treenataan (tavoitteellisesti) taas. Ja siksipä viimepäivinä on tullut myös katseltua uudestaan mitä viksua esimerkiksi Pipa on asioista tuumannut.
Päivän (video)kuva: "Lapio sulle ja nakki mulle - ja HETI " - sanoo Arwo. Onneksi esine-etsintä ei kuulu tulevan koitoksen vaatimuksiin, muuten saattaisi meikäläisiltä tässä kohtaa vähän hymy hyytyä ;-).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti