Vapauksia ja vastuita - koirapolitiikkaa Englannissa

Ensimmäinen kuukausi yhteensä seitsämän kuukauden rupeamasta alkaa olla takana. Lähiseudut ovat jo varsin tuttuja ja ollaan myös reissattu (töidenkin merkeissä) pitkin poikin pohjoista Englantia, nähty rannikoiden kalastajakyliä sekä Norhumberlandin ja Pohjois-Yorkshiren aivan upeita maisemia. Englanti on kyllä varsin monenlaisia kokemuksia mahdollistava maa. Täältä löytyy niin suurkaupunkeja kuin pikkukyliä kukkuloiden kupeessa, hiljaista maaseutua, ikivanhoja tammimetsiä, historiaa niin että heikottaa, sekä saaretonta aavaa meren ulappaa. Vuorovesi tekee rannikon maisemiin vielä ihan oman säväyksensä ja paljastaa parhaimmillaan kilometrikaupalla tyhjää rantaa, jossa voi antaa koirien irrotella kunnolla. 

Josta pääsemmekin siihen paikalliseen, englantilaiseen, koirapolitiikkaan. Ensiksi kuitenkin muistutus siitä, että vaikka Englanti ei ole maana kovin iso, niin väestöähän täällä riittää, noin 50 miljoonaa asukasta. Mikä tietysti tarkoittaa myös koiranpidossa aikamoista vaihtelua. Yhtäältä englantilaiset - ja britit - ovat varsin koirarakasta kansaa, toisaalta aika karuja koirakohtaloita löytyy yhtä lailla täältä, esimerkiksi laittomia koiratappeluita ja hylättyjä vinttikoiria. Mutta ei näihin nyt sen enempää vaan siihen, millaiselta arjen virallinen koirapolitiikkaa ja -kulttuuri täällä oikein näyttäytyy. 

Suurin ero suomalaiseen koiranpolitiikkaan on omiin silmiin ennen muuta se, miten koirattomat ihmiset koiriin suhtautuvat. Koiria on niin paljon, että koira kuuluu kalustoon myös kaupunkialueiden julkisilla paikoilla. Koirien kanssa ei kuitenkaan saa huidella julkisilla alueilla ihan miten sattuu, vaan koiran asemaa määritellään erityisellä kuntakohtaisesti tarkemmin laadittavalla koirasäädöstöllä. Päämeininki on se, että koirilla on lupa oleilla julkisilla paikoilla ja monin paikoin vielä vapaana (kuntia velvoitetaan näkyvästi tiedottamaan siitä, mikäli jollakin alueella on voimassa poikkeussäännöt ja koirat eivät saa olla vapaana), mutta ihmisen on pidettävä huoli siitä, että koira ei häiritse sen paremmin muita ihmisiä kuin käyttäydy agressiivisesti toisia koiria (eikä muitakaan eläimiä) kohtaan. Ja kytkettävä koira, jos viranomainen sitä pyytää syystä taikka toisesta. Lähtökohta vaikuttaisi kuitenkin olevan tämä:  koiran ei pidä olla itseisarvoisesti hihnassa, vaan sen sijaan sen pitää olla hallinnassa. Riittävää hallintaa määritellään puolestaan esimerkiksi sitä kautta aiheuttaako koira mahdollisesti ympäristölleen harmia. Systeemi vaikuttaa kaikkinensa vähän siltä, että jonkinlainen "koira-ajokortti" on itsestään selvä asia ihan peruslemmikkikoirankin omistajalla, jos haluat koirasi kanssa ylipäänsä liikkua jossakin. Vaikka mitään konkreettista ajokorttia ei siis vaaditakaan, koiran peruskoulutus nousee aika keskeiseen rooliin. Minusta erinomaisen hyvä asia kaikkinensa, etenkin koirien itsensä kannalta ajateltuna. Yhtään hihnaräyhää ei olla kuukaudessa nähty, pari pikkukoiraa on vähän haukahdellut meidän pojille, mutta varsinaiselta rähjäämiseltä ei sekään touhu näyttänyt. Mutulla sanoisin, että tätä selittää (ainakin) kaksi asiaa. Yhtäältä koiria peruskoulutetaan paremmin, toisaalta ongelmalliset koirat taitavat joutua täällä nopeammin kiertoon/piikille.

Erityisen kivaa näin semituristin näkökulmasta on se, että todella moniin nähtävyyspaikkoihin  pääsee myös koiran kanssa, kuten vaikkapa tänne. Eikä vain pääse, vaan koirat ovat selkeästi tervetulleita esimerkiksi kyseisille tiluksille ja metsiin ulkoilemaan. Mikä siis saa täällä ihan toisenlaisen merkityksen, koska jokamiehen oikeutta ei toisten mailla kuljeskeluun ole kuten Suomessa ja sen lisäksi  julkista maata on kaikkinensa melko vähän.

Koirapolitiikassa korostuu myös se, että varsin tiukasti suhtaudutaan siihen, jos kakat jäävät keräämättä - pahimmillaan räpsähtää 1000 punnan sakko. Eikä ainakaan täällä meidän kylillä kyllä pahemmin kakkoja missään näy. Melko suoraviivaisen karua on sitten se, että farmareilla on yksintein oikeus tappaa vieras koira, mikäli sen epäillään aiheuttavan tuotantoeläimille haittaa. Toisaalta tämäkin on aika ymmärettävää huomioiden se, että varsin monet julkiset kävelyreitit menee laitumien poikki farmareiden itsensä hyvästä tahdosta.

Haukkumisesta ja samalla myös brittiläisestä "kohteliausuuskulttuurista" hyvä esimerkki löytyy puolestaan tästä kaupungin säännöstöstä. Erityisesti miellyttää siinä se, että asiaa ajatellaan myös sen haukkuvan koiran näkökulmasta, eikä vaan ihmisten.

Rotukirjossa täällä korostuvat erilaiset lintukoirat (noutajat, seisojat, spanielit) ja paimenkoirat (etenkin colliet eri roumuodoissaan), myös terriereitä ja vinttareita näkyy jonkun verran. Perinteisistä palveluskoiraroduista eniten näkyy boksereita ja sakemanneja, pystykorvia edustaa näillä kulmilla lähinnä huskyt, malamuutit ja chowit. Ja nyt toki myös kaksi perisuomalaista paimenpystykorvaa. Rotukirjo ei siinä mielessä yllätä, koska koirasosiaalisuus on täällä myös aika kovassa kurssissa. Mitä koirasosiaalisempi koira, sitä enemmän vapauksia - jälleen kerran. Rotua on siis syytä miettiä ihan senkin puolesta.

Pakko kyllä myöntää, että vähän harmittaa se, että meidän karujen arktisten paimenpystykorvien kanssa ei ole yleisimpinä ulkoilutusaikoina asiaa rannoille tai isoihin puistoihin, koska niillä ei pahemmin huumori riitä muiden mieskoirien suhteen, etenkään Arwolla. Vaikka muiden koirien ohitukset sujuu myös suosituimmilla vapaanapitopaikoilla paikallisten koirien kesken enimmäkseen todella upeasti - koirat saattavat ohittaa toisensa metrin etäisyydeltä omistajien itse ollessa usemman kymmenen metrin päässä - on aina se riski, että joku (mies)koira tuleekin moikkaamaan meitä luvatta. Ja koirien keskinäistä rähinää ei täällä kamalan hyvällä katsota (viitaten mm. edellä mainittuihin säädöstöihin). Systeemi on se, että jos koirasi ei tule toimeen muiden koirien kanssa, niin yleiset juoksutuspaikat kannattaa silloin kiertää vähän kauempaa. Toisaalta täällä myös pentukoirat sosiaalistetaan kylän koiriin pienestä pitäen, jolloin kovinkaan moni koira ei ole niille myöskään aikuisena vieras. Tämä toimintapolitiikka on täysin päinvastainen kuin mitä monet Suomessa harrastavat, joten tästä enemmän myöhemmin. 

Päivän erikoiskuva(t): spontaani hallintaharjoitus, kävelyä 1,5 kilometriä suuntaansa keskellä lehmä- ja lammaslaitumia. Ja koira ei saanut tietenkään edes haukkua (ja häiritä) eläimiä, jotka oli paikoin parin metrin päässä. Eipä tiedetty etukäteen sitä, että esitteessä mainittu mukava reilun 4 kilometrin polku raunioille ja takaisin menikin laitsojen läpi. Eikä sitä ekalle laitsalle astuessa tajunnut kuinka pitkään laitsoilla oikein kävelläänkään ja mitä on odotettavissa. No, selvittiin kutakuinkin kunnialla. 

 

Mutta kyllä niiden maisemien takia kannattikin vähän hikoilla koirien käytöksen puolesta!