Alkukesän koleuden jälkeen tuli meidänkin uusille kotikulmille ihan mahtava hellejakso! Ja siitähän tuli nautittua nyt aivan erityisesti, koska matkaa uimapaikalle omalta pihalta on todellakin vain kivenheitto. Toisaalta mikään superhelteiden superfanittaja en ole, koska niillä keleillä ei paljon jaksa mitään tehdä. Heinäkuu meni siis koko perheellä pitkälti päivät loikoillen ja vasta iltamyöhään lenkkeillen etenkin, kun päätettiin pitää samalla taukoa remontista. Mutta ei me sentään ihan laiskanpulskeita koko ajan oltu, tässä pikakelauksella muutama otos kesäkuulumisia.
Olennaisin saavutus kesällä taisi olla koko perheen laatuajan näkökulmasta aidan pystyttäminen (tosin vasta tilapäinen verkkoaitaviritelmä ehdittiin tehdä). Aita mahdollistaa koirien vapaan liikkumisen sisään ja ulos, kun ei tarvitse huolehtia siitä kuka laumaantuu kenenkin kanssa ja raikaako kylä porkkispoikien haukusta - kauriita täällä nimittäin riittää! Vielä ei likimainkaan koko pihaa ole aidattu, mutta jatketaan projektia ensi keväänä. Pääasia on kuitenkin se, että onpahan porkkispoijilla taas myös mahdollisuus ns. vapaapainiin omallakin pihalla koska vaan. Hauskana yllärinä löydettiin paikallisesta museosta piirustus pihastamme liki sadan vuoden takaa, jonka mukaisesti pyritään pihan kunnostus tekemään.
Olennaisin saavutus kesällä taisi olla koko perheen laatuajan näkökulmasta aidan pystyttäminen (tosin vasta tilapäinen verkkoaitaviritelmä ehdittiin tehdä). Aita mahdollistaa koirien vapaan liikkumisen sisään ja ulos, kun ei tarvitse huolehtia siitä kuka laumaantuu kenenkin kanssa ja raikaako kylä porkkispoikien haukusta - kauriita täällä nimittäin riittää! Vielä ei likimainkaan koko pihaa ole aidattu, mutta jatketaan projektia ensi keväänä. Pääasia on kuitenkin se, että onpahan porkkispoijilla taas myös mahdollisuus ns. vapaapainiin omallakin pihalla koska vaan. Hauskana yllärinä löydettiin paikallisesta museosta piirustus pihastamme liki sadan vuoden takaa, jonka mukaisesti pyritään pihan kunnostus tekemään.
Käytiin heinäkuussa perinteisellä muutaman päivän kesäretkellä Kangasniemellä, Sagan mökillä. Saga on Kaikun ykköslempparikaveri ja sai Kaikulaisen jopa melkein uimaan (meidän karut arktiset porkkispojathan eivät kovinkaan vapaaehtoisesti tassujaan kastele). Mikäs se on istuessa iltaa järven rannalla hyvien ystävien kanssa ja antaessa koirienkin viettää laatuaikaa keskenään. Saga on myös hyvä muistutus siitä kuinka pienessäkin koirassa on koiraa ihan siinä missä isossakin, aivan mainio tyyppi kertakaikkiaan!
Suurempia reissuja ei tänä kesänä tehty, mutta sen sijaan harrastettiin kotona majatalon pitämistä varsin ahkerasti. Kavereita kävi viikoittain (yö)kylässä, sekä koirien kanssa että ilman, juhannuksesta elokuun puoleen väliin saakka. Uusi koti mahdollistaa myös sen, että nyt miespuolisetkin koirakaverit voidaan majoittaa ilman megalomaanisia säätöjä, mikä on kyllä vallan kiva juttu! (Toisinaan hyvät tyypit nimittäin harmillisesti hankkivat itselleen urospuolisia koiria). Erityisesti meidän Arppa ei tule toimeen saman sukupuolen edustajien kanssa varsinkaan omalla reviirillään (mikä on monelle porkkikselle hyvinkin tyypillinen juttu).
Sissi kävi kylässä useampaankin kertaan ja jäi myös pitkäksi viikonlopuksi hoitoon omien ihmistensä ollessa pitkin poikin maailmaa. Suurin haaste lähes 13 vuotiaan borderterrien hoitamisessa oli se, että päiväuniajat olivat hyvin ehdottomat. Joten lenkille oli ihan turha yrittää väärinä aikoina lähteä. Sissiin molemmat porkkispojat ovat tutustuneet jo pikkupennusta saakka, joten mitään koirien välisiä säätöjä ei tarvinnut tehdä.
Säännöllisä kesävieraita ja muutenkin kavereita ovat toki kaksiulotteiset taruolennot, Fauna ja Flora. Porkkispojat suhtautuvat viehkeisiin neitokaisiin ikään kuin kunnioittavalla hämmennyksellä, niin erilaisia ne ovat (vinttareissa on kyllä sitä jotain myös omaan silmään!)
Vakiotreffikavereita ovat myös viehkeät blondit Hertta ja Emma, tosin daamit majailevat nykyään vaihtelevasti Upsalassa ja Tartossa, joten yhteydenpito on jäänyt vähemmälle. Mutta ehtivätpä reissuillaan pariksi päiväksi kyläilemään hekin.
Itse piipahdin pikaisesti maailmanvoittajanäyttelyssä. En ole vuosiin käynyt katselemassa näyttelyitä ja kyllähän messarissa tuli väkisinkin myös mieleen koko massiivinen koirabisnes kaikkine lieveilmiöineen. Koiraihmissosiaalisena tapahtumana näytelmät ovat toki aina kivoja juttuja, nytkin tuli tavattua pitkästä aika useampaa koirakaveria vuosienkin takaa. Hetken ehdin myös ihastella toko-näytöstä. Mutta edelleenkään en kertakaikkiaan tajua miksi esimerkiksi maksaisin siitä, että joku kertoo onko koirallani korvat kivasti päässä, tai sopivankokoiset tassut. Kun ei sillä asialla ole itselleni mitään merkitystä. En myöskään ole lainkaan kiinnostunut siitä tiedosta onko jonkun täysin tuntemattoman ihmisen mielestä kaverin koira kauniimpi tai rodunomaisempi kuin oma(t) koirani. Lisäys: koiraelämääni on myös joskus kuuluneet näytelmät, mutta enää en vaan jaksa niistä itse innostua.
Kesään mahtui myös vähän huolta, Arwolla nimittäin pamahti päälle hermopinne etupään alueella, eikä se millään meinannut entisin konstein laueta. Kyseessä on noidannuolityyppinen kipu, joka on yleensä hoitunut parin päivän Rimadyl-kuurilla, mutta nyt "rimppa" ei tuntunut millään helpottavan kunnolla. Joten eipä muuta kuin lääkäriin ja koko koira kuvauksiin - pelättiin nääs tietysti, että nyt on Arpalla jotain ihan muuta häikkää. Arwo on kuvattu etupäästään vuosia sitten juuri tästä samasta syytä, mitään selittävää tekijää ei silloin löydetty. Nyt päätettiin samalla rauhoituksella kuvata ihan koko koira, tassuista kirsuun ja kirsusta hännänpäähän saakka, nikama nikamalta.
Uutiset olivat pääasiassa hyviä: mitään viitteitä iän mukanaan tuomista kulumista (esim. nivelrikkoa) ei havaittu yhtään missään: selkä, lonkat, kyynärät jne. kaikki ihan priimaa. Kuvanneen lääkärin mukaan Arpan luuosto ja nivelet ovat edelleen kuin nuorella koiralla, mitä hän piti varsin hämmästyttävänä asiana. Mikä on toki hyvä asia siitäkin näkökulmasta, että nuorempana Arppa harrasti vuosia säännöllisesti sekä agia että raunioetsintää ja oli aikamoinen koheltaja. Sen sijaan syy näihin satunnaisiin pinteisiin saattaa olla se, että niskanikamien 4 ja 5 väli on aavistuksen pienempi kuin sen pitäisi olla. Mitään sille ei voida tehdä, mutta koska asia on tähän saakka vaivannut maksimissaan yhteensä n. viikon vuodessa ja hoito on ollut helppo ja toimiva, asian kanssa voidaan elää edelleenkin. Yritämme omalta osaltamme huolehtia paremmin siitä, että niskaan ei kohdistu yksipuolista rasitusta. Samalla reissulla katsottiin myös Arpan kaikki veriarvot ja kuvattiin sisäelimetkin siltä varalta, että sieltä löytyisi jotain, mutta täysin terve koira myös näiltä osin. Joten iloisissa tunnelmissa saatiin juhlia Arwon 11 v. synttäreitä. Toivottavasti meillä on vielä monta, monta yhteistä vuotta edessä!
Uutiset olivat pääasiassa hyviä: mitään viitteitä iän mukanaan tuomista kulumista (esim. nivelrikkoa) ei havaittu yhtään missään: selkä, lonkat, kyynärät jne. kaikki ihan priimaa. Kuvanneen lääkärin mukaan Arpan luuosto ja nivelet ovat edelleen kuin nuorella koiralla, mitä hän piti varsin hämmästyttävänä asiana. Mikä on toki hyvä asia siitäkin näkökulmasta, että nuorempana Arppa harrasti vuosia säännöllisesti sekä agia että raunioetsintää ja oli aikamoinen koheltaja. Sen sijaan syy näihin satunnaisiin pinteisiin saattaa olla se, että niskanikamien 4 ja 5 väli on aavistuksen pienempi kuin sen pitäisi olla. Mitään sille ei voida tehdä, mutta koska asia on tähän saakka vaivannut maksimissaan yhteensä n. viikon vuodessa ja hoito on ollut helppo ja toimiva, asian kanssa voidaan elää edelleenkin. Yritämme omalta osaltamme huolehtia paremmin siitä, että niskaan ei kohdistu yksipuolista rasitusta. Samalla reissulla katsottiin myös Arpan kaikki veriarvot ja kuvattiin sisäelimetkin siltä varalta, että sieltä löytyisi jotain, mutta täysin terve koira myös näiltä osin. Joten iloisissa tunnelmissa saatiin juhlia Arwon 11 v. synttäreitä. Toivottavasti meillä on vielä monta, monta yhteistä vuotta edessä!
Tässäpä kesäkuulumiset - ja tervetuloa syksy! Kynttilät, punaviini ja villasukat, kirpeät aamulenkit, lokakuun huikaisevat värit, marraskuun seesteinen melankolia, ensimmäiset pakkaspäivät ja joulun odotus. Tosin ihan silkkaa seesteistä nautintoa ei syksy taida olla, koska huomenna alkaa remontin seuraava iso vaihe, joka pitää hoitaa normiarjen ohessa. No, levätään sitten jouluna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti