Kotiinpaluun aika ja kiteytys Hollannista

Viimeiset päivät Hollannissa menossa. Edessä muutama tuhat kilometriä ajoa pitkin poikin Eurooppaa + vähän laivassa kököttämistä, ja kutakuinkin viikon päästä ollaan takaisin kotona. Vaikka juuri nyt ajatus pitkistä ajopäivistä ja hotelliyöpymisistä rasittaa, niin onpa kyllä ihana palata takaisin tuttuihin maisemiin! Huolimatta siitä, että edessä siintää lähes samantien uuden kodin mittava remontti ja muutto, joten ei tarvitse miettiä millä jutuilla sitä päivänsä täyttäisi. Mutta sen(kin) suhteen odotukset ovat pelkästään positiiviset.

Hollannissa on kyllä ollut erittäin helppoa ja kivaa koirien kanssa. Kuten Englannissa, koiraa saa pitää täällä vapaana vaikka ja missä - jos se ei aiheuta muille häiriötä. Lenkkimaastoissa riittää valittavaa, koska kaupunkirakenne on tiivis ja kaupungin ja maaseudun raja on selvä. Pystyy siis nappaamaan molemmista ns. parhaat puolet. Ei ole sitä epämääräistä välitilaa, joka ei ole oikein kumpaakaan. Suosittelen Hollantia kyllä lämpimästi myös koirien kanssa matkailuun - ja muutenkin, tietty.

Tässä kuvassa näkyy hyvin se kuinka kätevän leveitä jalankulku- ja pyöräilyväylät täällä ovat.  Kaikenlaisille kulkijoille on tilaa ja kaikenlaisia kulkijoita pystyy myös tarvittaessa hyvin väistämään. Ero Englannin kotikulmiin on tässä kyllä huima ja Hollannin eduksi. Vasemmalla lammaslaidun, puurivistön takana autotie.

Koska olemme majailleet ns. Hollannin "vuoristo- ja metsäalueella" (lainausmerkit siksi, että suomalaisittain ajateltuna tämä ei nyt ihan kuitenkaan varsinaista vuoristoa ole, normimäkiä pikemminkin),  maisemat ovat olleet myös aika kivoja. Metsät ovat tietty hyvinkin erilaisia meikäläisiin metsiin verrattuna, koska pääosa puustosta on erilaisia jaloja lehtipuita. Alla muutama otos meidän lempipaikoista ja näkymistä koiralenkeillä. Lähimetsä osoittautui käytännössä aavistuksen haastelliseksi, siellä majailee nimittäin paitsi peuroja, myös villisikoja! Joten koirat eivät ole saaneet vilistellä siellä vapaana ihan niin paljon kuin aluksi ajateltiin. Ei nimittäin tee mieli hukata koiria Hollantiin villisika- taikka peurajahdin merkeissä.

Koska tämä kolkka Hollantia on niin lähellä Saksaa ja ennen muuta saksalaista viinialuetta, on meidänkin kylässä parikin omaa viinitilaa. Ja toki viiniköynnöksiäkin sai mennä ihmettelemään koirien kanssa. Paikka osoittautui myös oivalliseksi senkin puolesta, että koirilla oli sekä mahdollisuus että tilaa juosta. Alemmassa kuvassa tosin pidetään viinitilalla pieniä sulkeisia paikallaolon merkeissä. Huomatkaa Kaikun erittäin meditatiivinen ilme. On se kyllä aika mainio otus! 

Veikeää näillä kulmilla on myös se, että varsin monilla on kotipihallaan kanoja, hanhia ja kääpiövuohia. Aitaukset on todella isoja, tai sitten koko porukka on vapaana koko pihalla, yhdessäkin talossa vuohet ja koirat on sulassa sovussa pitkin poikin puutarhaa. Myös kylän keskustassa on iso aitaus, jossa on edellisten lisäksi myös kaneja, joutsenia ja riikinkukkoja. Joutsenet ja riikinkukot eivät tosin aitauksissa pysy, vaan niitä on vähän siellä sun täällä. Kaupungin laitamilla laiduntaa myös paljon pieniä poneja, jotka ovat kyllä söpöimpiä ikinä! Mikä lie niiden tarkoitus, vaikea sanoa.

Karut arktiset paimenkoirat vaikuttavat hyvinkin täällä viihtyvän ja aika kätevää arjen kannalta on pieni oma, kokonaan aidattu piha, jossa voi vähän kelliä nutrsilla ja ottaa pienet painit. Ja koska täällä on ollut harvinaisen lämmin maaliskuu (lähes +20 toisinaan), ollaan itsekin kyllä osattu ottaa ilo irti pienestä pihastamme. 

Kerran sohvakoira, aina ja joka paikassa (myös) sohvakoira, sanoo Arppa. 

Hauskana kokemuksena saatiin ihan yllärinä nelipäiväinen "vappu". Täällä oli maaliskuun alussa karnevaali, joka tarkoitti käytännössä aikuisten naamiaisia. Juhlan avajaispäivänä seurattiin kotikadulla monta tuntia ties vaikka kuinka huikeita rakennelmia ja yritettiin arvailla millaista sanomaa kukin ryhmä viestii. Mainiointa katukuvan kannalta oli kuitenkin se, että muutaman päivän ajan saatoit koiralenkillä törmätä koiranulkoiluttajaan, joka oli esim. pukeutunut pornahtavaksi tarjoilijaksi, hirveksi tai papiksi, myös kaupan kassajonot oli aika vinkeitä, kuka missäkin asussa odotti vuoroaan. Homman nimi oli siis se, että ihmiset tekivät arkisia hommiaan ihan normisti, mutta pukeutumiskoodi oli sekä sangen villi että vapaa. Olipa kyllä aika vinkeä juttu!

Haastavinta porkkispoikien kanssa on arjessa ollut se, että täällä on aivan älyttömästi kissoja, niitä käy kylässä myös meidän pihalla. Joten olemme joutuneet hieman "neuvotteleman" siitä saako kissoja jahdata. Moisesta vääryydestä seuraa tietysti syyllistävä, murjottava katse, jonka esittämisessä erityisesti vanhempi paimenpystykorvamme on kunnostautunut. Siinäpä ne haasteet toisaalta ovat olleetkin.  

Kaiken kaikkiaan täällä on ollut hyvin leppoisaa ja kivaa arkea. Kirsikkapuut kukkivat ja omenapuut ihan juuri kohta, juusto- ja viinikauppa löytyy kulman takaa ja ihania lounassalaatteja saa todella edukkaasti lähikaupasta. Ja ainakin nyt näyttää siltä, että myös töiden osalta tavoitteet on saavutettu (tosin itse alkaa kyllä olla myös jo pienen loman tarpeessa, koska kyllähän sekin väsyttää ihan eri lailla, kun käyttää koko ajan muuta kuin ädinkieltään). 

Muutama lenkki vielä täällä, sitten kamat autoon ja menoksi kohti kotia! Jiihaa, näin se vierähti lähes 7 kuukautta muilla mailla aivan älyttömän nopeasti. Ja ollaan taas monta kokemusta rikkaampia.

Hollannissa ollaan!

Aika näköjään menee sitä vauhtia, että ei blogi mitenkään pysy perässä. Ja hyvä niin, sillä olisihan se melko surkeaa, jos ei muilla mailla vierahilla olisi muuta tekemistä kuin blogin päivitystä, eikö? Huikeaa ajatella, että aika tarkkaan tasan neljän viikon päästä ollaankin jo laivailemassa takaisin Suomeen. Ja kyllä siitä(kin) tulee aika kivat fiilikset, oma koti on kuitenkin ihan eri asia kuin asustella tilapäisesti "muiden kodeissa" ja koko omaisuus muutamassa kassissa. 

Nyt ollaan jo neljättä päivää Hollannissa, 20 000 asukkaan kylässä yliopistokaupungin kupeessa ja niin lähellä Saksaa, että sinne kävelee suorastaan vahingossa. Hollantiin muuton myötä saatiin todella huima parannus päivittäisiin lenkkimaastoihin. Hollannissa kun todella on panostettu kevyenliikenteenväyliin, joten lenkkireittejä riittää valittavaksi vaikka kuinka eikä tartte autolla matkailla mihinkään - ei edes metsään. Muutaman sadan metrin päässä on nimittäin tuhat hehtaaria metsäaluetta, harvinaista herkkua Hollannissa.  Parannusta arkeen saatiin myös siinä mielessä, että 500 metrin sisältä löytyy kaikki päivittäin tarvittavat kaupat (myös erillinen juustokauppa, jota toki tarvitaan päivittäin). Majapaikkakin on todella kiva, tosin olkkarin katossa on "kivoja" hometäpliä ihan reippaasti, mutta emme anna sen nyt häiritä, kun ympäristö (ja lainakoti muutoin) on varsin toimiva.

Se mitä Englannista jään kaipaamaan on ainakin historia, joka on läsnä kaikkialla arjen maisemassa. Esimerkiksi tässä kuvassa  rakennusten iät on noin tuhat vuotta, sata vuotta ja 10 vuotta. Kaikenlaisia tarinoita on näille kaduille kirjoitettu!

Pientä paniikkia iski siinä vaiheessa, kun piti oikeasti lähteä jo tutuiksi käyneiltä kotikulmilta. Myös sen vuoksi, että omat tavarat vaikuttivat mystisesti lisääntyneen. Onneksi Kaiku tarmokkaasti avusti pakkaamisessa kierimällä vaatteiden päällä, jotta mahtuivat pienempään tilaan. Selvästi työkoira-ainesta tämä meidän Kaikulainen.

Suuntasimme ensin viikoksi eteläiseen Englantiin, jossa tarkoituksena oli pitää keskellä ei mitään intensiivinen kirjoitusviikko. Pieniä mutkia matkaan tuli kuitenkin Englantia koetelleista poikkeuksellisista rankkasateista, jotka aiheuttivat massiivisia tulvia todella laajoille alueille. Onneksi suunnitelmaan B ei tarvinnut lopulta kuitenkaan siirtyä. Matkalla Englannin halki nähtiin kaikenlaista, mm. aikakapseli Cambridgessä (nämä on minusta oikeasti todella ässäkivoja juttuja!) ja kevät Riponin aivan hurmaavassa kaupungissa. Matkalla etelän majapaikkaan ajeltiin myös läpi Lontoon ja nähtiin vähän muutakin kuin turistien tyypillisiä paikkoja. 

Majoituttiin noin viikoksi Kentin maaseudulle, jossa porkkispoikien iloksi oli oma ja niin iso piha, että siinä sai erinomaisesti pienet päivittäiset painit hoidettua. Muutenkin oltiin ihan maalla, joten koko porukka nautittiin vallan leppoisista lenkeistä lammaslaitumien keskellä. Ja iltasella ei tarvinnut unihiekkaa pahemmin mistään etsiskellä.

Kentiä kutsutaan Englannin puutarhaksi ja se on kyllä helppo uskoa! Vaikka kevät oli vasta alussa, niin melkoisen vihreää oli jo nyt ja voi vaan kuvitella millaista alueella on täydessä kesässä. Myös arkkitehtuuri oli aivan erilaista verrattuna pohjoiseen Englantiin. Aivan hurmaavia taloja, suoraan Hannusta ja Kertusta. Ja toki tuli skannattua myös jokunen kentiläinen pubikin. Tehtiin myös päiväretki Doverin valkoisille kallioille - olihan ne pakko nähdä livenä, kun kerran ihan vieressä oltiin. Meikäläistä kyllä hieman hirvitti, sillä oltiin todella korkealla, eikä mitään aitoja tietenkään ollut, huh!

Suurin jännitys muuttomatkassa Hollantiin oli tietysti mikäs muu - jälleen - kuin Englannin kanaalin  alitus autojunalla (Channel tunnel). Ja vaikka tämä oli jo neljäs kerta, silti ajatus siitä, että menee meren alitse on klaustrofobikolle melkoisen ahdistava juttu. Mutta jälleen kerran matka oli mitä leppoisin! Varsinainen meren alitus kestää vaivaiset 20 minuuttia, joten voin suositella muillekin ahtaanpaikankammosta kärsivälle tätä matkustustapaa lämpimästi. Ei nimitttäin yhtään ahdista valoisassa ja tilavassa junanvaunussa omassa autossa istuessa. Ja koirien kanssa reissatessa junailu on miljoona kertaa kätevämpi laivamatkaan verattuna, joka kestää pidempään ja on paljon hälyisempi joka suhteessa.

Pitkän automatkustuspäivän jälkeen ei tarvinnut kuin asettaa koirien omat pedit Hollannin lainakodin lattialle, niin sinne simahtivat samantien poloiset reissukoirat. Molemmille kyllä pisteitä siitä, että solahtavat mihin majapaikkaan noin vaan ihan hetkessä. Ja toki mekin aina reissuilla pyrimme pitämään tietyt rutiinit yllä, jotta ei koko elämä mene samalla uusiksi, vaikka majapaikka vaihtuukin.

Ja nyt ollaan siis täällä Hollannissa vielä vajaa nelisen viikkoa. Koirapolitiikka noudattaa pitkälti englantilaista siinä, että esim. meidän viereisellä isolla metsäisellä ulkoiluelueella ei ole lainkaan koirankieltomerkkejä, sen sijaan on erikseen merkattu paikat, joissa koira pitää olla kiinni. Paikallisesta koirapolitiikasta ei tietty vielä tarkemmin paljonkaan tiedetä. Siihen on silmä kiinnittänyt kyllä huomiota, että katukuvassa näyttää olevan huomattavasti paljon enemmän printeisiä palveluskoirarotuja Englannin kotikulmiin verrattuna, aamulenkilläkin metsässä tuli vastaan pari iloista malikkaa. Mutta jatkamme siis hollantilaiseen koirapolitiikkaan tutustumista :).

Välähdyksiä

...ei itsellä, vaan tässä joitakin hetkiä meidän englantilaisesta arjesta, jota on enää kolmisen viikkoa jäljellä. Hurjaa. Mutta en kyllä kiellä sitäkään, etteikö olisi vallan kiva palata kotiinkin. Tasan kahden kuukauden päästä ollaan jo omalla sohvalla koko perhe ja ihmetellään mitä on nähty ja koettu. 

"Jummijammi, täällä on melkein lunta, siis painit!"

"Miten niin alas? Mää on tehnyt tähän oikein hienon pesän, nih."

"Voi olla, että ulkona oli aika märkää sumua." 

"Mis on mun sisääntulonami? Mun kuuluu saada AINA sisääntulonami, kun tullaan lenkiltä."

"Kuka näitä vanhoja kiviä jaksaa katsella, ei me ainakaan!"

"Mis on ne lampaat, just äsken ne olivatten tässä?"

"Mää vaan tarkistaisin, että on varmasti syömäkelpoista toi pöperö, kato."

"Ai että mihinkö mennään? Mennään ihan mihin vaan!"

Loppusuoralla Englannissa

Ja OHO, kylläpä se aika kuluu nopsaan. Kuukausi edellisestä päivityksestä, neljä kuukautta Englannissa asumista jo takana ja hippasen päälle kuukausi Pohjois-Englantia vielä - tai enää - jäljellä. Joulukin ehti välissä mennä ja meidän tapauksessa nimenomaan mennä, koska pienenä yllärinä samaan saumaan tuli asumisjärjestelyjä ja oli muutenkin työhommia tehtävänä, joten se joulu vaan nyt kirjaimellisesti meni. Perheemme kokki innostui ilokseni kuitenkin valmistamaan yhtenä päivänä kunnon herkkuaterian ja ihanat vuokranantajamme antoivat koirille joululahjoja, joten ei siis valittamista. Kukaan muu ei meillä lahjoja tänä jouluna saanutkaan. 

Treenilinjaiset ovat myös viime aikoina ryhdistäytyneet - ja treenanneet. Naksu on ollut ahkerasti käytössä, jopa niin ahkerasti, että molemmat pystykorvat suorastaan odottavat iltaisin pientä naksuttelutuokiota -  ja mököttävät aika tehokkaasti, jos ei Ihminen ala tulla naksun kanssa paikkaan, jossa niitä temppuja kuuluu tehdä. Mikä on Arwon mielestä yläkerta (jos kuva olisi video, siinä olisi heiluva häntä ja vieno piipitys äänitehosteena).

Meidän salainen ase taitaa olla sopivan harva treenimistahti, koska molemmat pojat on kyllä varsin innoissaan ihan aina, kun vaan jotain tehdään. Ja vaikka itse asiassa ihan joka päivä tehdään jotain, mutta kyse on vaan muutaman minuutin pätkistä lenkkien lomassa, yksittäsistä jutuista pitkin päivää. Ai tavoiteet? No, ehkä ne on muotoa "vahvista koirasi aktiivisuutta kuuntelemiseen ja oma-aloitteiseen tarjoamiseen" tai "aktivoi koiraasi ja anna sille mahdollisuus rakentaa omasta maailmastaan järjellinen tietäessään mitä siltä halutaan ja mitä mistäkin seuraa." Tai jotain siihen suuntaan ;-). Ollaan  naksuteltu molemmille koirille esimerkiksi puisen ovikiilan noutamista ja erilaisia kosketuksia ja esineiden koskemisia. Arjen hallintaa on treenattu esimerkiksi paikallaoloharjoituksella turistikaupassa - kaikki tilaisuudet on syytä käyttää nääs hyväksi ja mielikuvitushan sitä on vaan rajana millaisia juttuja voi missäkin tehdä.

Vietimme vuoden viimeiset päivät Alnwickissä, pienessä historiallisessa kaupungissa, noin 50 km Newcastlesta pohjoiseen. Historian läsnäolo jaksaa edelleen hämmästyttää täällä Englannissa noin yleensäkin ja ennen muuta siksi, että sitä ei ole aidattu maksullisiksi nähtävyyksiksi, vaan varsin paljon sitä on läsnä ihmisten jokapäiväisessä arjessa,  mm. ikivanhoissa taloissa.

Aika vaikea on suomalaisena erityisesti tajuta se, että ne elokuvissa olevat linnat voivat myös olla ihan oikeasti olemassa ja niissä myös edelleen asutaan, kuten vaikkapa Alnwickin linnassa, jossa sama suku on asunut jo satoja vuosia. (Ko. linna on muuten näytellyt myös mm. Tylypahkaa). Ylipäänsä sellainen Downton Abbey tyyppinen elämäntyyli elää ja porskuttaa täällä edelleen - ja se onkin aika monipiippuinen juttu se. Ajatus siitä, että joku voi olla fyysisesti lähellä, mutta sosiaalisesti kaukana, saa täällä ihan konkreettista evidenssiä.

Saimme joulunaikaan myös kavereita Suomesta, mikä oli aivan Tosi Kiva Juttu! Ensin tuli yllärivieras vuorokaudeksi ja sen jälkeen koirakavereita muutamaksi päiväksi. Vähän ehdittiin myös reissata ja kokonaan uusi paikkakin tuli bongattua. Käväistiin Lindisfarnessa, Holy Islandilla, jonka jälkeen taas kerran rakastuin vuorovesirannikoihin syvästi. Ylipäänsä koko paikka oli paikoin kuin Tolkienin Keski-Maasta, enkä ollenkaan laita pahakseni moista, en todella! Ihan parasta koko reissussa oli se, että retkikohde oli suorastaan kuin tehty koirien kanssa kiertelyyn. 

Ja mikäs se koirista tykkäävän ihmisen mieltä enemmän taas lämmittääkään kuin se, että koirilla näyttäisi olevan kivaa. Koiraihminen tykkää kun koirat tykkää, niin se vain on. Tällaisilla rannoilla ei-niin-koirasosiaaliset porkkispojatkin saavat vapaasti riekkua, kun ei ole pelkoa, että joku vieras koira tulisi yllärinä moikkaamaan. Tilaa on! 

Kaikenlaisia kujia on myös kuljettu läpeensä - niitähän englantilaisissa pikkukaupungeissa riittää. Tällaisilla kujilla kuljeskellessa tulee aina mieleen, että minkäköhänlaisia tarinoita katukivet ovatkaan aikojen kuluessa kuulleet ja nyt sinne joukkoon jää myös hetkeksi oman askeleeni ääni. Ja jotta ei mene liian nostalgiseksi, niin tuumattiinpa tässä päivänä eräänä myös sitä, että millaisia tulkintoja mahtavat tulevaisuuden arkeologit tehdä, kun löytävät lapinporokoiran dna:ta englantilaisen pikkukaupungin kaivauksissa - Arwolla alkoi nimittäin karvalähtö oikein sopivasti ja mukavasti sitä sirottui myös pitkin Alnwickin katuja. 

Tässäpä kuulumisia, seuraavan pljäyksen aiheena taitaakin olla syytä summata se, mitä ollaan opittu koirapolitiikasta erityisesti ja yleisesti. Ja edelleen kannustan kaikkia lähtemään koirineen Englantiin, jos vaan mahdollisuus moiseen on. Tai ylipäänsä reissuun koiran kanssa, vaikka siinä on omat haasteensa, on siinä myös hauskuutensa ja sanoisin, että paikalliseen elämään solahtaa huomattavasti helpommin mukaan koiran kanssa kuin ilman.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

2014

Treenilinjaiset toivottaa kaikille ihan parasta vuotta 2014 ja palaa tarkemman raportoinnin merkeissä pikaisesti! 

"We are sooooooo ready to catch you, year 2014!"

Kuvatuskuulumisia: tulihan se joulukuu!

Takana  jo kolme kuukautta asumista Englannissa, tässä samassa kylässä kaupungin laitamilla. Puolenvälin etappi on näin onnellisesti saavutettu.  Eilen muutimme naapuricottageen, tosin tämäkään ei ole mökki suomalaisessa merkityksessä, vaan lähinnä rivari. Tässä majoitumme seuraavat pari viikkoa, jo etukäteen oli tiedossa, että muutamme tähän ennen joulua, koska ensimmäinen lainakotimme oli jo joulukuuksi lähes kokonaan vuokrattu. Samat mahtavat vuokranantajat säilyvät edelleen, mutta nyt on astetta isompi koti ja erityisesti selvästi isompi oma piha, jossa myös pystykorvapaini on mahdollista. Tämäkin koti on suomalaiseen silmään aika häkellyttävän sisustettu. Jos täällä asuisi pidempään, saattaisi ylenpalttinen söpöys alkaa jo ahistaa. 

Aika kuluu ja arkui sujuu. Siinäpä ne olennaisimmat kuulumiset. Tässä joitakin edellisten viikkojen valittuja hetkiä kuvina. 

Vihdoinkin nähtiin paikallinen partakoltiainen ihan lähietäisyydeltä - niitä ei täällä pahemmin ole näkynyt. Ja kyllä se vaan on niin, että partakoltiaisilla on aina ihan oma erityinen kolonsa meidän perheen elämässä ikioman koltiaisen puuttumisesta huolimatta. 

Mitä tulee englantilaiseen säähän, meitä on todella hellitty tänä syksynä auringolla! Mikäs se on harrastaessa pientä paritokotusta näillä keleillä. 

Viikko sitten tehtiin pieni päiväretki rannikkoa pitkin pohjoiseen. Ja törmättiin melkein kirjaimellisesti lehmiin. Ja hevosiin. Laitsojen aidat oli paikoin aika nimelliset - tai suorastaan puutteelliset. Lehmät ja hevoset tepsuttelivat hiekkadyyneillä omaan tahtiinsa, kuvittele dyynien taakse aava meri. Suorastaan pastoraalista. Samalla reissulla bongattiin janoisen ihmisen välttämätön etappi.

Tulipa koettua ekaa kertaa elämässä myös hirmumyrskytuulet (yli 40 m/s) kuluneella viikolla. Olipa kokemus. Eikä yksinomaan kiva. Ihan tosissaan sai miettiä missä voi kulkea, irtotavaraa lenteli tuulen mukana melkoisen paljon. Erityinen hasardi tällä kertaa oli yhdistelmä raju matalapaine, tavallista korkeampi vuorovesi ja kovat tuulet. Aikamoisia tuhoja kyllä syntyikin rannikkoalueilla.  Tuleepa jatkossa ymmärettyä huomattavasti paljon paremmin mitä se tulva näillä seuduilla voi tarkoittaa, kun vedenpinta nousee vaikkapa sellaiset 6 metriä ja siihen valtavat aallot lisäksi. Huh!

Muutto naapuriin oli koirille vähän kummallinen asia. Tuttu piha vieressä, mutta ei kuitenkaan enää käytössä. Ja lenkiltä mennäänkin sisälle naapuriovesta! On siinä pienelle porkkispojalle mietittävää!

Englantilainen sisustustyyli on jo lähellä söpöyden ylikehitystä. Ainakin näillä vuokranantajilla.  Moinen potpourrien ja muiden härpäkkeiden  runsaus saattaisi alkaa pidemmän päälle ahdistaa. Mutta emme todella valita, onhan tämäkin samalla aivan hurjan kodikas!  Oman feng shuinsa tuo suomalainen karu arktinen eläin ja joulukoristeltu englantilainen takka.

Tällaisissa maisemissa meikäläiset aamunsa aloittaa - kuvitelkaa itse kuvaan palavan hiilen taikka öljyn "tuoksu." Jep, kyllähän se alkaa vähän jo kyllästyttää, ei ole ihan ykkönen omasa suosikkituoksumaailmassa moinen nimittäin.  

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tältä erää!