Kevään kolkutellessa se näköjään iskee aina. Nimittäin Kauhea TaKu! Jos pentukuume on PeKu, on TaKu tietysti talokuume, mikäs muu. Viime vuonna näihin aikoihin oltiin melkein jo muuttamassa Iittiin, mutta ei (onneksi) päästy yhteisymmärrykseen myyjien kanssa sopivasta kauppahinnasta. Onneksi siksi, että jälkeenpäin ajatellen paikka olisi ollut sittenkin vähän väärä noin arjen sujumisen kannalta. Koiraihmiselämään kun valitettavasti kuuluu paitsi lenkkeilyä ja treenailua, myös työmatkailua, kaupassa käyntia ja jotain sosiaalisia suhteitakin olisi kiva ylläpitää. Ja olisi kiva, jos nämä kaikki ei vaatisi jatkuvaa autolla ajamista pitkiä matkoja säässä kuin säässä. Talven loppumetrit saa vaan aina haikailemaan omasta kunnon talosta ja isosta pihasta, jossa kaupunkikoirien elämä muuttuisi kertaheitolla montakin astetta laadukkaammaksi. Ja myös oma koira-arki helpommaksi, kun ei jokaista pissatusta varten tarvitsisi kaivella remmejä narikasta ja pipoja ja hanskoja kaapista: ovet auki ja koirat pihalle, siinä se.
No, tänä keväänä pitänee keskittyä nauttimaan siitä, että onhan meillä kaupunkikodin lisukkeena tunnin matkan päässä sentäs oma torppa ja vanhaa pihapiiriä, metsää ja kalliota ihan riittämiin omiksi tarpeiksi. Hassua on, että vaikka torpalla elellään kantoveden ja ulkohuussin varassa, on siellä jopa ehkä kaikkein hauskinta olla juuri talvella. Puhdasta lunta ja hiljaisuutta riittää nautittavaksi vaikka kuinka, ei ole ötököitä kiusaamassa ja pihallakaan ei puutarhurin velvollisuudet iske silmille, kun kaikki on lumen peitossa. Majailtiin torpalla loppuviikosta taas nelisen päivää ja kyllähän se taitaa meille kaikille aika hyvää tehdä. Aika parasta on tietty myös se, että Kaikulla suunta anaplasmoosiradalla on edelleen oikein mainio, viimeisin verihiutalekontrolli viikko sitten tuotti jälleen loistavan tuloksen (290) ja nyt ollaan myös kortisonilääkityksessä loppumetreillä (onneksi!) Näillä näkymin viimeinen pilleri tarjoillaan perjantaina (jolloin tulee täyteen kaksi viikkoa prednisonia annostuksella 5 mg joka toinen päivä).
Parastahan torpalla on se, että lenkkimaastoissa ei todella ole valittamista. On kunnon metsiä ja hiljaisia hiekkateitä käveltäväksi vaikka kuinka! Ja ikinä ei tiedä mikä otus juuri mennä vilisti nenän edestä. Koirat tosin tietävät sen tavallisesti aika hyvinkin ;-)
Pihalla voi etsiskellä myyriä, tai muuten vaan olla ja haistella taivaan tuulia.
Vaikka talvessakin on puolensa, on sitä myös keväässä ja kesässäkin, joten ei haittaa, vaikka lumi pikkuhiljaa jo häipyisi takavasemmalle.
Päivän kuva: koska kaupunkikodissa ei voi tehdä samoja juttuja kuin torpalla, pitää koirapolojen siis keksiä itselleen uusia tehtäviä. Arppa on viime aikoina kunnostautunut erityisesti laadunvalvonnassa
Meillä on takapiha, muttei Routa siellä voi käydä paitsi jos on aivan hirvittävä katastroofihätä. Jos avaa takaoven, Routa menee pihannurkkaan kiepille ja katsoo sieltä syyttävästi. Toinen koira kyllä nostaa jalkaa ihan esteettä joka puskaan...
VastaaPoista