Koira, ai miksikö?

Miksi ihminen hankkii koiran, siinäpä kysymys, jota joskus kysytään ja jota on vaikea koirattomalle selittää. Mutta yriteään. Meillä ei ole koiria siksi, että ne olisivat "parhaita kavereitamme" tai  "sielunkumppaneitamme", eikä myöskään siksi, että niitä varten olisi etukäteen ollut olemassa joku tietty tehtävä.  Ne eivät myöskään ole lapsiamme. Koira(t) on hankittu tismalleen vain siksi, että kotiin on haluttu nimenomaan koira. Ja kukin koiristamme on tullut vuosien varrella arkeemme sellaisina kuin nyt ovat kulloinkin sattuneet olemaan. Ja se on hyvä juuri niin.

Mitä koira arkeen antaa? 

Ilman koiria saattaisi esimerkiksi monet upeat aamut jäädä kokematta, kuten vaikkapa mökillä tänään, jolloin kilpaa auringonnousun kanssa lähdettiin aamulenkille. Kliseistä, mutta hyvin totta.

Koira auttaa myös oivaltamaan sen, että jos tekee joskus mieli tehdä jotain erityistä - vaikkapa heittäytyä hankeen, mitä Kaiku demonstroi alla olevassa kuvassa taidokkaasti - se kannattaa tosiaan tehdä heti, eikä "sit ku."  Elämä tapahtuu nyt ja siksi se kannattaa myös elää joka hetki. Koira antaa ihmiselleen naurua ja hymyä ihan jokainen päivä. 

Koirien kanssa ei myöskään voi välttyä siltä, että tulee huomattua vuodenaikoja, maiseman valoja ja varjoja ihan uudella tavalla.  Ei ole päivääkään, jolloin ei viettäisi ulkona useampaa tuntia. Keep your eyes open!

Koira muistuttaa myös joka päivä siitä, että maailma on täynnä erilaisia polkuja valittavaksi. Mutta myös umpihankeen kannattaa joskus uskaltautua, jos haluaa kokeilla askeltensa kantavuutta ja olla vapaa muiden tekemistä suunnista.

Kaveria kannattaa aina vähän halata - "tai pikemminkin painia sen kanssa", kirjoittaisi tähän kuvaan koira itse. Eikä kaveria myöskään koskaan jätetä, vaan  aina ilolla tervehditään.

Koira tuo elämään myös uusia ihmiskavereita, niin livenä kuin somessakin. Niinpä sitä tulee koiran ansiosta törmänneeksi elämäntarinoihin, joihin ei välttämättä muuten ikinä törmäisi. Ja se olisi sääli, se. Ilman porokoirapoikia tuskin olisin ikinä nähnytkään poroerotusaitaa,  tai tajunnut puoliakaan siitä millaista arki kaukana kaikesta voi olla. Ja olisin muutenkin monta tärkeää ystävyyttä köyhempi. Koiralla on siis olennainen tehtävä avartaa oman ihmisensä maailmankuvaa myös ihmisten omassa maailmassa.

Melkeinpä parasta on se, kun kohtaa koiran katseessa jotakin sellaista, mikä pakottaa miettimäään kuinka vajavainen ja rajoittunut ihmisen maailma ehkä onkaan. Mitä kaikkea sellaista koira  tietääkään, mistä me emme voi oman ajattelumme vankeina vielä oivaltaa yhtään mitään?

Sellaisissa hetkissä kiteytyy koiran kanssa elämisen sokeri ja suola.

Jos mietit koiraa omaan elämääsi, asiaa voi pohtia vaikka näitä asioita miettimällä.