Voi kevät, missä lienet?

Nyt aletaan meidän perheessä elellä sellaisia aikoja, jolloin ei kertakaikkiaan mitenkään enää jaksaisi lenkille lähtiessä kaivella pipoja ja hanskoja esille. Talvi on ihan kiva, mutta ei sen tarvitse kuitenkaan puolta vuotta kestää. Miltä tällä hetkellä tosiaan tuntuu. Huhtikuu on myös kuukausista karuin ainakin kaupungissa. Likaisia lumen rippeitä siellä täällä, puistoissa talven jäljiltä tallaantunutta ja harmaantunutta nurmikkoa. Ja roskia pientareet täynnä (koirankakka on todellakin pala kakkua muihin roskiin verrattuna). Kaupungissa "sokerina" pohjalla on tietysti katupöly. Huhtikuu onkin kuukausista se, jolloin yritämme viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä. 

Noin muuten ollaan viime aikoina kyllä lähinnä vaan ulkoiltu, tehty töitä - ja ulkoiltu. Muutamat kimppatreenit on pidety omien päivittäisten "lenkkitreenien" lisäksi, mutta treenien tavoitteellisuus on edelleen ainakin itseltäni pahasti hakusessa. Ja joka päivä on iloittu tietty myös siitä, että Kaiku sai myös toisessa kontrollitarkissaan täysin terveen koiran paperit. Anaplasmoosista voi siis näin ollen parantua, vaikka tauti olisi ehtinytkin jo jyllätä pitkään ja aiheuttaa ties vaikka mitä oireita. Kaksi tervettä koiraa - siinä on jo ihan riittämiin syytä olla tyytyväinen nykyiseen koiraelämään, sanoisin.

Joitakin väläyksiä keväästä on onneksi viime aikoina kuitenkin myös nähty. Mökillä ulkoiltaessa ollaan saatu kirjaimellisesti nauttia ympäristötaidenäyttelystä, porokoiralla ja ilman.

Myös kaupungissa kevät tekee maisemalle hyvää.  Ja aina ei edes siltä tunnu, että kaupungissa todellakin ollaan, vaikka kilometrejä ei ruuhkaisimmasta kolkasta Suomea kovin montaa näille kulmille esimerkiksi ole.