Jännetulehdus olikin punkkivälitteinen anaplasmoosi!

Siinäpä se otsikossa tulikin. Käytännössä tarkoittaa siis sitä, että Kaikun kinnerturvotusta on hoidettu koko syksy väärältä pohjalta, kun  joitakin oireita ja diagnoosivaihtoehtoja on jätetty tyystin huomiotta. Pariakin ortopediä ollaan konsultoitu, röntgenkuvia otettu, vietetty rauhallisempaa lenkkielämää, annettu kylmähoitoa turvotukseen aina rasituksen jälkeen ja käyty hierojalla ja fyssarilla (joilla muuten EI pitäisi tosiaankaan käydä, jos koira sairastaa tulehdustautia, mutta eipä sitä silloin tulehduksesta tiedetty mitään). On epäilty myös omaa mielenterveyttä, kun ollaan ihmetelty istuuko koira normaalisti vaiko ei, tai venytteleekö se kunnolla takapäätään. Näin jälkeenpäin on helppo huomata se, miten suoraviivaisesti kaikki oireet liittyvät toisiinsa. Kuin myös ymmärtää miksi selkeää paranemista ei kintereessä tapahtunut, vaikka toimittiin ohjeiden mukaan ja vaikka kipulääke oireita selvästi vähensikin.

Ilman kunnon antibioottikuuria (doxisykliini), ei anaplasmoosi mihinkään nimittäin katoa.  Mitä pidempään se ehtii elimistössä jyllätä, sitä haastavampaa on myös sen häätö. Siksi harmittaa aivan erityisesti se, että ei ymmärretty vaatia verikokeita ja punkkitautitestejä jo ajat sitten. Kaikun löydökset kun ovat täysin oppikirjamaiset ja lisäksi sen verihiutalearvot olivat ehtineet mennä jo katastrofaalisen huonoiksi. Nyt, kun on takana viikko oikeaa lääkitystä, on paraneminen ollut suorastaan häkellyttävän nopeaa.

Opittiin tästä tarinasta - jälleen - se, että kannattaa ajatella myös itse. 

Muutama päivä ennen diagnoosia leikimme urakalla Dr. Housea.  Me molemmat perheen hihnanpäät olimme yhtä mieltä siitä, että nyt mättää diagnoosissa (tai sen puutteessa) joku ja pahasti ja koska erilaisten asioiden välisten yhteyksien pähkäileminen kuuluu kumpaisenkin työnkuvaan, oli siis tartuttava toimeen itsekin. Ja mitä enemmän erilaisia oireita kaiveltiin ja selviteltiin, sitä useammin tuli vastaan juuri tämä tauti, esimerkiksi täältä tai täältä - onneksi positiivisiakin tarinoita  löytyy ja koira paranee taudista nopsaan. Tässä myös tuore (2013) linkki anaplasmoositapaukseen ja erityisesti siihen kuinka vaikea on tehdä oikeaa diagnoosia, kun negatiivinenkaan testitulos ei välttämättä ole tae siitä, etteikö tartuntaa voisi olla. Mitä nopeammin saadaan hoito aloitettua, sitä parempi ennuste. Vaikka eläinlääkäri takuulla tekee parhaansa, ei eläinlääkäri koiraa samalla tavalla voi koskaan tuntea - mikä sen käytöksessä ja toiminnassa on siis muuttunut - kuin oma ihminen. Kaikun tapauksessa päänvaivaa lääkäreille aiheutti mm. se, että sen liikkeet olivat lähes koko ajan puhtaat, vaikka kintereessä olikin näkyvä ongelma ja ylösnousu makuulta oli välillä varsin hankalaa. Kumpikaan ortopedeistä ei myöskään osannut sanoa mitä "pehmytosaturvotus" jalassa oikein on, saatika mistä siihen tullut. Mutta eivätpä myöskään ehdottaneet asian tarkempaa tutkimista esim. ultralla taikka näytteellä röntgenin lisäksi. 

Syy Kaikun sairastumiseen oli siis viheliäinen ja pirullinen punkki! Mistä anaplasmoosissa on kyse, siitä löytyy lyhyt suomenkielinen info esimerkiksi tästä tai tästä ja vähän perusteellisempi ja tieteellisempi puolestaan vaikkapa täältä. Jälkimmäisestä lähteestä käy ilmi mm. myös se, että positiivinen testitulos ei välttämättä tarkoita sitä, että koira ikinä saisi kliinisiä oireita, joten siihenkään ei pidä liikaa tuijottaa, jos koiralla ei ole taudille muuten tyypillisä piirteitä. Kerran taudin sairastettuaan koira voi olla lopun ikäänsä kantaja ja pysyä terveenä - tai sairastua uudestaan. Vastaavasti negatiivinen tesitulos ei tarkoita sitä etteikö tautia olisi, jos oireet ja verenkuvan tulokset muuten sopii kuvaan. Suosittelen lukemista!  Syy siihen miksi tautia ei meillä diagnostisoitu heti ensimmäisten oireiden ilmetessä lienee osin se, että anaplasmoosi on vielä melko harvinainen - kuten muutkin punkkivälitteiset taudit. Toisaalta tässä piilee myös yksi erittäin hyvä kysymys: onko diagnoosien vähäisyys seurausta siitä, että oikeita diagnooseja ei "osata" tehdä,  vai siitä, että tartuntoja on faktisesti niin vähän? Se miksi tällaisia aatoksia tulee mieleen johtuu ensinnäkin siitä, että jo vuonna 1997 on esimerkiksi Helsingin viheralueiden punkeissa havaittu kyseistä tautia, ja toisekseen siitä, että mitä enemmän koiraa "ehditään" hoitaa ties vaikka millä, sitä vaikeampaa voi olla positiivisen näytteen saaminen punkkitautiepäilyissä. Tästä haasteesta lisää esimerkiksi tämän linkin lopusta. Yksi negatiivinen testitulos ei siis aina ole tae siitä, että koira ei punkkitautia sairastaisi, josta  tämä tarina kesältä 2013 on hyvä esimerkki!

Alla Kaikun sairaskertomus tiivistettynä ensimmäisistä oireista aina diagnoosiin saakka siltä varalta, että joku muukin mietiskelee koiransa epämääräisiä oireita ilman selkeää diagnoosia. Tarkoitus ei ole "pelotetella" (ja siis Kaikukin parani taudista kokonaan) ja saada aikaan joukkohysteriaa punkkien suhteen, mutta pidän kuitenkin itse tärkeänä muistuttaa myös siitä, että joskus se hoidettava näkyvä löydös (nivelessä, jänteissä tms.) onkin seuraus jostain ihan muusta kuin varsinainen syy koiran kipuiluun. JOS koiralla sattuisi olemaan anaplasmoosi, oikea lääkitys tehoaa varsin nopsaan ja on hyvin todennäköistä, että koira paranee aivan täysin. Vaikka ymmärrän varsin hyvin sen, että antibiootteja ei pidä kenenkään turhaan syödä (jos halutaan, että vielä tulevaisuudessakin antibiootit tepsii), en kuitenkaan näe siinäkään kamalasti järkeä, että epämääräisiin oireisiin syödään esim. kuukausikaupalla kortisonia ja kipulääkkeitä, jos viikon antibioottikuurilla saisi ainakin jostakin asiasta selvyyttä. Viikon kuuri ei siis taudin hoitoon suinkaan riitä (4 viikkoa vähintään), mutta antibiootin tehosta voi viikossa saada jo hyvinkin viitteitä. No, en ole eläinlääkäri koulutukseltani ja edelleenkin  olen sitä mieltä, että asiantunteva ammattilainen kyllä tietää mitä tekee. Mutta myös oma ajattelu on aina sallittua ja eläinlääkäreilläkin on erilailla kokemustietoa erilaisista taudeista.

Kaikun oireet tiivistettynä:

Liikkuminen oli pääosin koko ajan täysin puhdasta, eikä Kaiku esim. varonnut laukkaamista, eikä pääosin hyppäämistäkään vapaana ollessaan tms. mitenkään niin, että oltaisiin kiinnitetty siihen erityisen paljon huomiota. Taudin kuvaan kuuluu kuitenkin moninaiset nivel- ja jänneoireet, jotka voivat välillä olla vähäisempiä ja välillä pahempia.

• epämääräinen etujalan muutaman askeleen ontuminen noin viikon
• treenatessa ilmaantui viive istumisissa ja maahan menoissa, ei myöskään halunnut maata pitkään paikallaan -> näissä ei ollut aikaisemmin mitään ongelmia.
• makuulta ylösnousussa eriasteista vaikeutta, välillä kutakuinkin normaalia, ennen diagnoosia jo varsin vaikeaa ja koira selvästi vältteli ylösnousua (= makaili pitkän aikaa samassa paikassa)
• lakkasi venyttelemästä takapäätään seistessä, vaikka kyljellään ollessaan venyttelikin itseään hyvin joka suuntaan
• ei istunut kunnolla molempien istuinluidensa päällä
• oli toisinaan aavistuksen apeahko sisällä, vaikka ulkona kutakuinkin koko ajan hyvinkin reipas 
• turvotusta vasemman takajalan kintereen etupuolella, turvotus tuntui välillä kutistuvan, välillä kasvavan ja vaihtavan paikkaa
• kerran puruluuta syödessä ikenistä voimakkaasti verta (verihiutalekato!), n. viikko ennen diagnoosia
• pitkään jatkunut karvanlähtö (jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä asian kanssa, mutta joka loppui kuin seinään antibioottikuurin alettua)
• hieroja ja fyssari huomasivat selässä kauttaaltaan kireyttä ja eriasteista jännitystä jaloissa 

Virheellinen päättelyketjumme meni siis näin: loppukesän ontuma oli joku ihan typillinen riekkumisvamma, syyskuun kannuskynnen repeäminen ja erilaiset tassusuojaviritykset kuormittivat vasenta kinnertä, joka oli jo aikaisemmin ehkä saanut siipeensä jostain ja joka nyt rasittui kunnolla -> oikea puolikin meni jumiin -> näistä johtuen vaikeus istua ja nousta ylös -> jännevammat paranevat varsin hitaasti ylipäänsä. 

 Lääkärikäynnit ja toimenpiteet:

• yleislääkärilllä etujalan ontumisen vuoksi 25.7, ei havaittu muuta kuin etujalan ontuma 2/5, hoitona lepoa ja kipulääkettä (jota ei lopulta annettu kuin 3 päivää). Ontuminen loppui kuitenkin ”itsestään". 
• elokuun lopussa hierojalla, joka totesi toisen takasen kintereessä "jotain." Hieroja löysi kireyttä selässä ja hieronta näyttikin vaikuttavan positiivisesti koiran kaikkeen liikkumiseen kuin myös ylösnousuihin. Eleltiin ja treenailtiin hetken aikaa ihan normaalisti (ks. myös oireet yllä).
• syyskuun puolivälissä vasemman etujalan kannuskynsi repesi ulkoillessa -> sen kuorinta päivystyksessä ja tassun suojausta kolmisen viikkoa. Epäiltiin, että tämä olisi vaikuttanut vasemman takasen ylirasittumiseen, ks. seuraava kohta.
• 12.10 illalla myöhään Kaiku ulvahti ylösnoustessaan ja huomattiin sen vasemmassa jalassa kintereen etupuolella patti. Laittoi kuitenkin painon lähes heti jalalle ja liikkui ulkona normaalisti, mutta ei lainkaan varannut painoa jalalle ylösnoustessaan.
• Käynti ortopedillä 13.10, joka totesi kintereen etupuolella olevan turvotuksen todennäköiseksi syyksi jonkinlaisen trauman, mahdollisesti jo aikaisemmin tapahtuneen, joka jostain syystä äityi nyt uudelleen oireilemaan. Ei kuvattu, hoidoksi lepoa ja kylmäystä rasituksen jälkeen. Ei erikseen mainintaa siitä, että koira olisi erityisesti varonut jotakin niveltä tms. sitä käsiteltäessä. Turvotus jalassa laski liikkuessa ja tuli takaisin levossa. Ei aristellut kinnertä kosketeltaessa eikä liikkeissä myöskään havaittu mitään epäpuhtautta, ulkona täysin normaali liikkuessa, mutta ylösnousu makuulta hankalaa. Annettiin kevyt viikon kipulääkekuuri (Rimadyl 25 mg/vrk), mikä vaikutti selvästi siihen, että ylösnousu oli lähes normaalia.
• 29.10 käytiin kontrollissa toisella ortopedillä, joka totesi saman kuin edellinenkin: pehmytosaturvotusta vasemmassa takasessa kintereen kohdalla, liikkeet normaalit. Kaiku myös kuvattiin (lonkat, polvet, kinner), diagnoosina mahdollisesti "jonkinlainen tulehdus", ei nivelrikkolöydöksiä missään. Lepoa ja kylmäystä hoidoksi.
• 19.11 käytiin fyssarilla, koska Kaikun ylösnousu oli jälleen muuttunut selvästi huonommaksi, eikä se myöskään istunut enää lainkaan kunnolla molempien istuinluidensa päällä. Fyssari totesi huomattavaa kireyttä myös oikeassa takasessa kauttaaltaan ja Kaiku oli muutenkin kokonaisuudessaan kireä ja jännittynyt. Saatiin jumppaohjeita, joita alettiin tekemään. Olettamus oli, että vasemman takasen kipeys oli jumittamassa hyvää kyytiä oikeaa puolta.
• 22.11 mentiin  päivystykseen samalle eläinlääkäriasemalle, jossa oltiin käyty fyssarilla. Kaiku ei kunnolla päässyt enää omin voimin makuulta ylös, tilanne siis paheni fyssarikäynnin jälkeen. Kiintoisaa se, että liikkeet olivat edelleen normaalit, jahka se oli päässyt ylös. Todettiin lääkärille, että halutaan verikokeet ja punkkitesti. Verinäyteessä todettiinkin varsin raju verihiutalekato + anaplasmoositesti oli positiivinen. Muut veriarvot ok, eikä kuumettakaan ollut. 
• aloitettiin välittömästi doximycin-kuuri, 2 x 1 tabletti (100mg) vuorokaudessa. Jo seuraavan päivän illalla Kaikun ylösnousu oli selvästi parempaa ja muutaman päivän päästä se myös istui muutaman kerran jälleen kunnolla.
• verikontrolli 29.11, samalla siirryttiin tutun ja omalla osaamisalueellaan varsin gurun maineessa olevan ja jo kokeneemman eläinlääkärin potilaiksi, josta meilläkin on jo parivuosikymmentä hyvä kokemuksia. Kontrollissa todettiin verihiutalemäärän lähteneen reippaaseen nousuun antibioottien vähentäessä tulehdusta. Samalla doximycin-annostus nostettin ylärajoille, eli 2 x 2 tablettia (100mg) vuorokaudessa. Jolla olisi ollut siis hyvä aloittaa samantien.

 

Nyt viikon antibioottikuurin jälkeen Kaiku on kaikkinensa paljon notkeampi ja joustavampi kuin kuukausiin, makuulta ylösnousu on jo niin helppoa, että siihen ei tule kiinnittäneeksi juurikaan edes huomiota.  Se on myös silmin nähden iloisella mielellä, vaikka ei missään vaiheessa mikään kamalan vaisun oloinen ole ollutkaan ja venyttelee taas seisaallaankin takajalkojaan oikein pitkäksi. Anaplasmoosiin kuuluu tyypillisesti myös anemia, mutta sitä ei Kaikulla ollut, mikä selittänee osaltaan sen pirteyttä koko syksyn ajan. Ulkona riittäisi virtaa kuin pienessä kylässä, mutta verihiutaleiden vähyyden vuoksi ohjeena on pyrkiä välttämään kolhuja, joten hihnassa/fleksissä kuljetaan vielä siihen saakka, kunnes arvot ovat palautuneet normaaleiksi (mikä hyvällä tuurilla voi olla jo ensi viikon kontrollissa!) No, eipä tässä kiireitä, kun vihdoin on diagnoosi ja selvästi vaivaan tepsivä lääke. 

Että tällainen tarina tämä. Ja käytössähän meillä on ollut Frontlinet, toisaalta punkkikausi on täällä etelässä niin pitkä, että ihan koko kautta ei aineita olla käytetty, mutta punkkisyyni on kyllä tehty ihan joka päivä.  Siitä ei myöskään vallitse lähteiden mukaan yksimielisyyttä kuinka nopeasti tauti tarttuu punkista koiraan eikä myöskään siitä, kuinka nopeasti mahdolliset oireet näkyvät. Joka tapauksessa kannattaa muistaa se, että punkki on kaikkea muuta kuin harmiton otus. 

PÄIVITYS 20.5.2014: edelleenkin Kaiku on täysin terve, nyt on reilu vuosi jo siitä, kun kaikki lääkitys lopetettiin. Tykkään. (Ja punkkisyynejä tehdään jokaikinen päivä. Suosittelen, oli litkuja, pantoja tai mitä tahansa käytössä)
PÄIVITYS 30.3.2015: Kaiku on terve koira edelleen, nyt on jo kaksi vuotta kaiken lääkityksen lopettamisesta. Jihuu!