Vuoristorataa anaplasmoosin tapaan

Pikapäivitystä Kaikun tilanteesta. Tänään tulee täyteen kaksi viikkoa doximycin-kuuria ja eilisessä kontrollissa Kaikun verihiutalearvot olivat reippaasti viitearvojen sisällä (310), elikkäs täysin normaalit. Voi mikä mahtava juttu!! Muut veriarvot sillä on koko ajan olleet ihan mallillaan, joten pelkkää verikoetta katsoessa koira voitaisiin todeta täysin terveeksi. Mutta tuo pirullinen bakteerihan ei niin vaan elimistöstä lähde ja anaplasmoosiin voi kuulua myös jaksottainen verihiutaleiden kato, 1-2 viikon sykleissä. Joten vielä ei uskalla kamalasti hehkuttaa, katsellaan seuraava verikontrolli ensin. Veriarvojen suhteen on muutenkin mielenkiintoista se, että maanantaiaamulla (eli 4 päivää sitten) tehty kontrolli antoi arvoksi 89, kun se ekan viikon jälkeen oli noussut 104:n, laskua siis reilut kymmenisen yksikköä viidessä päivässä. Ja reilussa kahdessa vuorokaudessa - maanantaista keskiviikkoiltaan - nousua siis lähes 200 yksikköä. Verihiutaleista lisäinfoa täältä, koiralla viitearvot aika samat kuin ihmisellä, 150-500. 

Mistä näin suuri arvojen muutos johtuu, sitä sopii kysyä. Yksi vaihtoehto on juuri tämä verihiutalekadon jaksottaisuus, toinen se, että maanantain kontrollissa osa hiutaleista oli pakkaantuneita ja kone laski ne virheellisesti, kolmas se, että viikko suurempaa antibioottiannosta todellakin teki tehtävänsä ja näkyi vasta keskiviikkona, neljäs se, että maanantain näytteesä tapahtui joku virhe. Tai mitä tahansa.  Olihan jo ensimmäisen lääkekuuriviikon tuloksena arvojen kymmenkertaistuminen.  No, pääasia se, että koira myös tuottaa verihiutaleita, kun olosuhteet ovat otolliset. Kaikun verikoe meni myös tarkempaan syyniin, josta saamme tulokset huomenna, lähinnä omaeläinlääkärin akateemisesta mielenkiinnosta. Siitä selviää mm. se, onko hiutaleilla taipumusta pakkaantua vaiko ei.

Noin muutoin Kaikun vointi paranee kutakuinkin päivittäin, mutta väliin mahtuu myös päiviä, tai oikeastaan tunteja, jolloin se on jotenkin selvästi väsynyt, vähän apea tai jäykähkö. Makuulta ylösnousussa ei pahemmin ongelmia ole kuin ihan satunnaisesti ja silloinkin todella vähän, joten siitä ei tarvitse tällä hetkellä kantaa lainkaan enää huolta. Pääasiallinen positiivinen muutos on yleisen olemuksen reipastuminen entisestään. Ulkona Kaiku vaikuttaa suorastaan harvinaisen terveeltä koiralta eikä tunnu väsyvän lenkeillä laisinkaan ja on muutenkin kovasti hyväntuulinen. Nyt ollaan tehty jo sellaisia n. 7 kilometrin lenkkejä päivittäin, siis aamu- ja iltalenkit yhteensä ja edelleen pääasiallisesti fleksissä. Mikäli verihiutalearvot pysyttelee jatkossakin oikeissa lukemissa ja myös kaikki kliiniset oireet ovat poissa, pääsee koirapoika taas juoksemaan kunnolla vapaana. Pikkupätkiä sitä uskaltaa vapaana jo pitkääkin, kun ei ole enää akuuttia vaaraa siitä, että jokin kolhu aiheuttaisi sille sisäisiä verenvuotoja. Mutta kuten sanottua, vielä emme tiedä onko muutos veriarvoissa pysyvä vaiko ei.

Pienen pieni takapakki yleisvoinnissa on kuitenkin samalla ilmiintynyt. Huomattiin viikonloppuna, että ikäänkuin se ei avaisi suutaan ihan kunnolla ja jättäisi haukottelut puolitiehen. Päätin sitten katsoa sen suuta tarkemmin ja kun olin avaamassa sitä kunnolla, koirapoika kiljaisi kuin pahimmassakin kivussa :(. Illalla myöhemminkin se muutaman kerran vingahti ilman mitään meille näkyvää syytä. Kävimme tämän vuoksi maanantaina omaeläinlääkäriasemalla näyttämässä tilannetta päivystäjälle, mutta mitään ei sillä reissulla saatu asiasta irti (paitsi ylimääräinen verikontrolli). Sen koommin ei vingahtelua ole havaittu, koira syö ja juo normaalisti ja välillä haukotteleekin lähes normaalisti. Omaeläinlääkärimme oli sitä mieltä, että kuulostaa ihan taudinkuvaan liittyvältä vaivalta tuokin (nivelkivut ja lihassäryt), joten katsellaan miten tilanne sen osalta kehittyy, kun asia ei koiraa sen enempi kerran vaivaa. On (valitettavasti) paljon mahdollista sekin, että itse pahensin tilannetta hetkeksi, jos sillä oli leukanivelet muutenkin arat.

Arwo on tästä kaikesta aavistuksen hämillään ja selvästi vähän stressaa sitä, kun me stressaamme Kaikua. Senpä vuoksi Arpalle onkin pyritty järjestämään myös omaa laatuaikaa, leikkiä ja hömpsimistä ja pieniä temppuja ulkona. Itsekin pitäisi nyt vaan yrittää malttaa olla tarkkailematta liikaa koiraansa, jos koira on herkkä (kuten Kaiku joissakin tilanteissa on). Kaikkien äidinkielenopettajien lempikielioppivirhe meidän tapaukseemme sovellettuna "kun koiraa tarkkailee se sairastuu" , pitää varsin hyvin paikkansa.

Jatkamme siis edelleen samalla lääkityksellä ainakin parisen viikkoa, eli doximycin 100mg x 2 x 2, päiväannostus Kaikulle on siis yhteensä 400mg. Myös tähän liittyy kiintoisa episodi eläinlääkäreiden näkemysten välillä. Nimittäin diagnoosin alunperin tehnyt lääkärihän määritteli oikeaksi annostukseksi puolet pienemmän määrän (katsoi sen jostain kirjasta, ei ollut aikaisemmin törmännyt yhteenkään tapaukseen), mitä ilmeisimmin samaa tautia sairastava samanrotuinen kaverikoiramme saa ohjeiden mukaan 100mg vähemmän päivässä ja omaeläinlääkärimme varmisteli puolestaan viimeisimmistä tautia koskevista tieteellisistä artikkeleista, että annostuksen olisi hyvä olla aivan ylärajalla tämän taudin kyseessä ollen. Ja meillä mennään nyt tämän logiikan mukaan, ylärajaa ei kuitenkaan olla vielä (tietenkään) ylitetty. Koska omaeläinlääkärimme on kaikkinensa kokeuut konkari eikä ensimmäistä kertaa suinkaan tämänkään taudin parissa, olemme siis varsin luottavaisia kaikin puolin siihen, että nyt hoidetaan nimenomaan tautia itseään eikä vaan poisteta oireita.

Myös me olemme jatkaneet tautiin perehtymisen harrastamisesta erilaisista tieteellisistä journaaleista (joskus ammatinvalinnasta on hyötyä erilaisiin tietolähteisiin päsemisen kannalta) ja aika "kiinnostava" tauti on tosiaan kyseessä. Koira ei välttämättä ikinä parane niin, että bakteeri häipyisi taivaan tuuliin forever, mutta eipä sillä väliä, jos se ei enää aiheuta oireita.

Päivän kuva: porokoirapainia viime talvelta, toivottavasti päästään näihin puuhiin taas äkkiä!