27.12.2012

Niitä ja näitä

Kaikulla oli tänään taas verikontrolli. Ihan niin hyviä uutisia ei saatu, joita toivottiin ja siksipä pienoinen melankolia vähän valtaa mielen. Verihiutalearvo oli ninimittäin aavistuksen laskenut viikon takaisesta kontrollista (jolloin vähennettiin kortisonia), eikä näin ollen päästä laskemaan annostusta lisää. Onneksi sitä ei ole syytä kuitenkaan myöskään nostaa, lasku oli niin pieni. Ihan turvallisissa hiutalelukemissa ollaan siis edelleen, ihmispuolella monilla on samoja lukemia koko ikänsä ilman, että asialle tehdään koskaan yhtään mitään. Sekin tässä mietityttää, että meillähän ei ole mitään tietoa siitä mikä on Kaikun ns. luontainen verihiutalearvotaso. Voihan sekin olla mahdollista, että ollaan jo saavutettu se, vaikka ollaankin aavistuksen viiterajojen alapuolella. Ja kuten aina ennenkin, myös tänään verianalyysikone antoi oikein hyvän lukeman (280), mutta mitä ilmeisimmin siihen ei nyt voi oikein edelleenkään luottaa - kai (mutta millä perusteella ei voi)? Oma hermojärjestelmä alkaa olla aika kovilla siksi, kun kukaan ei tunnu osaavan selittää miksi koneellinen analyysi ja ihmisen tekemämä mikroskooppitarakastelu tuottavat niin erilaisen tuloksen. Ja nimenomaan näinpäin, toisinpäin (= konearvo matala, käsinlaskettu arvo korkeampi) selityksiä löytyisi vaikka kuinka. Nyt kaivattaisiin jokun verianalyyseihin erikoistuneen ihmisen (hematologin) näkemystä ja pikaisesti. Ei taida meidän eläinläääriasemalla kukaan ottaa tätä kuitenkaan ns. pääasiaksi? Lisäys: nyt on laskettu myös omat verkostot vesille asian tarkemmaksi selvittelyksi. Kyllä tähän täytyy nyt saada äkkiä selvyys, jotta ei vahingossakaan hoideta koiraa ihan pieleen. Kliinisesti tarkasteltuna Kaikulla kun ei ole ollut mitään tormbosytopeniaan viittaavia oireita enää sen jälkeen, kun antibioottikuuri aloitettiin ja konearvo kääntyi noususuuntaan...

Melankoliaa on siis ilmassa. Ja erityisesti siksi, että hirvittää koiran lääkitseminen sairaammaksi kuin se onkaan ilman tietoa siitä, että lääkitys lopulta parantaa vaivan ja paluu normiarkeen on selvä. (Ja nyt toistaiseksi lähdetään siis siitä, että käsinlaskennan tuloksilla mennään ennenkuin on asiasta tarkempaa selvyyttä). Verihiutalekadosta toipumiseen voi mennä vuosikin, jolloin oleelliseksi kysymykseksi muodostuu se pystyykö koira elelemään kuitenkin kivaa koira-arkea toipilasaikanaan. Tarkoitan tällä ennen muuta kortisonin sivuvaikutuksia: lihaskatoa ja sitä myötä myös kuntoa ja riemua lenkeillä. Toistaiseksi Kaikulainen on onneksi vielä ihan iloinen ja reipas itsensä vaikkakin sen lihaskunnon katoaminen alkaa jo vähän näkyä lenkeilläkin. Kaiku kun on koira, jonka lempiaskellajit ovat nimenomaan loikka ja laukka. Nyt niitä tulee aika vähän normitilanteeseen verrattua. Onneksi sillä ei kuintenkaan vaikuttaisi olevan mitään nivel- taikka lihaskipuja edelleenkään. Kortisonin lisäksi jatketaan myös antibioottikuuria, tänään tuli viisi viikkoa täyteen (joista 4 isommalla annostuksella). Antibioottikuuri jatkuu siis siksi, että tarkoitus on häätää pirullinen anaplasmoosi taivaan tuuliin perusteellisesti. Ilman sitä ei verihiutalearvokaan pääse normalisoitumaan (mikäli se siis on edelleen pielessä). 

Eipä tässä nyt muuta voi kuin odotella ja katsella verihiutalearvon kehittymistä monelta kantilta ja yrittää elellä mahdollisimman normaalia arkea. Takapakit kun kuuluu myös asiaan. Jos jotain hyvää on kortisonista seurannut, niin onpahan meillä ainakin nyt erittäin helposti palkattavissa oleva koira - koska nälkä on ihan koko ajan. Toisaalta eipä sitä voisi vähempää mitkään kokeet ja kilpailut tällä hetkellä itseä kiinnostaa, kunhan saataisiin normaali hyvä koira-arki takaisin, yhtään enempää en tarvitse.

Päivän kuva: etelässä on tullut taas sen verran lunta, että on aika tehdä koirapojille lumikenkäpolkuja metsään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti