Tänään oli taas veriarvokontrolli ja oikein hyviä uutisia saatiin: myös labralaskennassa Kaikun verihiutalearvo oli noussut jo viiterajojen alarajoille, varsin mainio tulos 9 päivän kortisonikuurin jälkeen. Tällä arvolla koirapoika porskuttaa ongelmitta koko elämänsä, vaikka se ei siitä enää lisää nousisikaan. Kone antoi edelleen vähän suurempia lukuja, mutta ero laskentatapojen välillä on myös kaventumassa. Nyt aloitetaan kortisoniannoksen pienentäminen ja viikon päästä uuteen kontrolliin. Jos varsinainen tauti alkaa väistyä taka-alalle, arvojen pitäisi pysyä hyvinä ilman kortisoniakin. Tähän voi tosin mennä vielä aikaa, tänään tuli antibioottikuuria 4 viikkoa täyteen (joista yksi puolet pienemmällä annoksella) ja monissa tapauksissa vasta 8 viikon jälkeen alkaa tilanne olla kontrollissa.
Tällä hetkellä Kaikulla ei ole enää mitään kliinisiä oireita, liikkuu kuin mikä tahansa normikoira eikä myöskään vaikuta lainkaan kipeältä. Kortisonilääkitys on tuonut mukaan pienoista väsymystä, normaalista Kaikusta on ehkä sellaiset 85% nyt läsnä, tosin iltaisin se on ihan normipirteä itsensä. Iloisella mielellä se silti on ja jaksaa helposti liikkua reilut 6 km päivässä pariin osaan jaettuna. Voisi jaksaa enemmänkin, mutta eipä nyt olla ajateltu kuitenkaan sen äärirajoja kokeilla. Kortisonin sivuvaikutuksena mukaan tuli harmillisesti myös lihaskato, yllättävän nopsaan ovat lihakset ihan silmissä kutistuneet. No, jahka annosta päästään nyt pienentämään, sen pitäisi auttaa tähänkin vaivaan. Tämän vuoksi koirapojille tarjoillaan normisapuskan sekaan entistä ahkerammin nyt myös kananmunia, keitettyä broileria (ja vielä luomusellaista, jota lähikaupastamme saa) yms., jotta saadaan tarpeellisia lihaksenrakennusaineita. Tämä on Kaikun mielestä selvästi vallan kiva juttu - entuudestaankin hyvällä ruokahalulla varustettu koira on saanut kortisonista vähän lisäpotkua tähänkin ja on siis nyt myös Erittäin Nälkäinen omasta mielestään koko ajan.
Suunta anaplasmoosiradalla vaikuttaa nyt vallan hyvältä. Eläinlääkärimme mukaan Kaiku on ihan oppikirjatapaus - mikä ei tietty meitä lainkaan ihmetytä, onhan se kaikkinensa kiltti poika joka ei turhia ikinä kapinoi. Vaikka edessä voi vielä olla ties vaikka mitä mutkia ja takapakkeja, nyt ei ajatella niitä, vaan iloitaan siitä, missä ollaan juuri nyt. Ja ihan vaan muistutukseksi vielä kerran se, että esimerkiksi meidän eläinlääkäriasemallamme Kaiku ei suinkaan ole ainoa anaplasmoositapaus tänä syksynä. Ja siltä vähän vaikuttaa, että mitä enemmän erilaisten epämääräisten liikkumisoireiden ja kiputilojen yhteydessä otetaan myös punkkitestejä ja katsellaan muitakin veriarvoja sillä silmällä, sitä enemmän diagnooseja. Joten tarkkana kannattaa itsekin olla, sillä mitä nopeammin tautiin päästään käsiksi, sitä parempi ennuste ja lyhytaikaisempi hoito.
Koira-arjessa haikeinta on luopuminen. Myös silloin, kun tietää sen olevan koirallensa parasta. Näin kävi Kaikun suojelusenkelikoiralle porokoira Ruulle, joka alkuviikosta muutti paimeneksi taivaalliseen porotokkaan. Ilman Ruun tarinaa emme ehkä vieläkään olisi hoksanneet itse mistä taudista myös Kaikulla saattaisi olla kyse. Surullista kuin mikä.
Joulu tulossa - rapsutelkaa koirianne silloin ja aina. Ihan jokainen niistä on takuulla sen ansainnut!
Päivän kuva (viime talvelta): Kaikulainen, tuo mainio räpyläjalkainen eläin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti