26.1.2013

Hyvin menee, mutta menköön!

Kaikulaisella on asiat edelleen erittäin hyvin, eilisen kontrollin perusteella se on terve kuin pukki! Ei siis sen paremmin mitään anaplasmoosiin viittaavia kliinisiä oireita kuin verikokeissakaan mitään häikkää. Mahtava juttu! Kortisonia syödään vielä vajaa viikko 10mg joka toinen päivä, sen jälkeen annos puolitetaan (ja tarjoillaan edelleen joka toinen päivä). Mikäli antibiootit tekivät tehtävänsä varsinaisen taudin häätämiseksi, myös verihiutalearvojen pitäisi pysyä ihan hyvinä, vaikka kortisonia koko ajan lasketaankin. Toki se pitää huomioida, että elimistöllä voi kestää hyvinkin aikaa palautua normisysteemiin. No, nykyannostus ei kuitenkaan enää aiheuta myöskään mitään sivuvaikutuksia, mikä on kuitenkin se pääasia. Useampi eläinlääkäri on nyt myös sitä mieltä, että Kaikun verihiutalearvot eivät välttämätä ole olleet missään vaiheessa niin alhaiset, mitä mikroskooppitarkastelu antoi ymmärtää - jos niin olisi ollut, jo pelkän verikokokeen ottamisesta olisi pitänyt jäädä näkyvä jälki/oire. Ongelman ydin oli Kaikun verihiutaleiden taipumuksessa kasaantua näyteputkessa kirjaimellisesti aivan heti näytteenoton jälkeen  + tiedonkulkuongelmasta tämän kasaantumistaipumuksen osalta. Jälkimmäistä ei tietty olisi pitänyt tapahtua lainkaan, mutta kaikenlaista sattuu, kun ihmisiä ollaan. Ja kaikki takuulla kuitenkin tekevät parhaansa. No, pääasia, että eläinlääkärimme otti asian selvittääkseen ja johan alkoin vihreää valoa näkyä koko taudin hoidossa.

Kaikulaisen sairastamisella on ollut myös sellainen sivuvaikutus, että Arwolta ovat korvat tyystin kadonneet. Ilmeisesti Arppaa on lellitty aivan urakalla, kun ollaan oltu huolissaan Kaikusta ja vanhempi paimenpystykorvamme on käytänyt tilannetta hyväkseen. Ja miksipä ei olisi. Arwo kun on koirana kaikkien opportunistien isä ja takuulla käyttää jokaisen tilanteen hyväkseen maksimoidakseen omaa etuaan. On siis syytä pikaisesti palata tehostetun arkitottelevaisuuden pariin. Esimerkiksi "odota" tuntuu Arwolle olevan lähinnä vihje siitä, että voit myös halutessasi odottaa, mutta ei suinkaan täydy, jos vaikka jotain muuta kiinnostavampaa olisi tiedossa. Myös hihnakäytöksessä ollaan menty takapakkia niin että ei tosikaan. Jälkimmäinen koskee myös Kaikua, jolla alkaa virtaa olla entiseen malliin ja miljoona ihanaa asiaa nenän edessä tuoksumassa, joihin olisi pakko singahdella. Toisten koirien ohitukset ovat myös toisinaan aika "mielenkiintoisia." No, jahka päästään taas ryhmätreenimään muiden urosten seurassa, eiköhän sekin siitä asetu. Hyvin kyllä huomaa sen, että mitä vähemmän aktiviteettia ja kivoja koulutushetkiä, sitä vähemmän koirilla korvia. Mikä ei kyllä ole yllätys todellakaan. Onneksi nyt voidaan olla taas mökilläkin entiseen malliin ja koirat saavat purkaa energiaansa sielläkin (esimerkiksi kanniskelemalla jäätyneitä pikkulintuja, sanoo Arwo).

Vuonna 2013 meidän lauma suuntaa taas ulkomaille. Alkusyksystä starttaamme kohti Englantia, josta palaillaan kotimaisemiin maalikuussa 2014. Ihan mahtavaa! Edellisestä reissusta löytyy jokunen kuvatarina täältä. Tällä kertaa reissuun lähteminen on myös miljoona kertaa helpompaa, kun tietää mitä on odotettavissa ja millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää etukäteen huomiota. Ja mikäs se on lähtiessä, kun vastassa on astetta sallivampia koirakulttuuri kuin meillä. Mikäli koira osaa käyttäytyä ihmisten ilmoilla, sen kanssa voi mennä lähes minne vaan. Joten senkin takia on syytä ottaa lähikuukaudet vähän tehostettua treeniä yhdessä ja toisessakin asiassa. Kaikun kanssa treenaaminen on nyt aika helppoa, kun mikä tahansa nappula kelpaa superpalkaksi - syynä kortisonin tuoma valtaisa ruokahalu.

Päivän kuva: hepuli! 

12.1.2013

Normiarjen paluu ja koiraihmisen syvin olemus

Jälleen vähän kiireisempi päivitys. Pakko päivittää, koska hyviä uutisia on kiva kirjoittaa. Tämä viittaa tietty Kaikuun, jolla verihiutalearvot pysyttelevät edelleen mallillaan, vaikka kortisoniannostusta on vähennetty. Ja näinhän sen pitäisi juuri ollakin, mikäli doksisykliinikuuri (doximycin) on onnistuneesti tehnyt pirullisesta anaplasmoosista kunnolla selvää. Eilen oli viimeisin verikontrolli, jossa varmistui samalla se, että Kaikulaisen verihiutaleilla on todellakin myös taipumusta kasaantua aivan heti näytteenton jälkeen, mikä selittää osin sitä, että verikoetulokset olivat alkuun niin erilaisia, kun käsinlaskenta tehtiin selvästi koneanalyysin jälkeen. Vaikka Kaikulla on ollut ihan taudinkuvaankin kuuluva trombosytopenia (verihiutalekato) konelaskennan perusteella, on se tämän kasaantumisominaisuuden vuoksi myös potentiaalinen pseudotrombosytopeniatapaus (valeverihiutalekato). Tämä jälkimmäinen ei siis ole vika tai sairaus, vaan veren ominaisuus - vallan yleinen myös ihmisillä. Ja tärkeä tietää, koska lopputuloksena voi muuten joskus tulevaisuudessa olla vääriä diagnooseja verikokeen perusteella (ja niitä me emme todella enää yhtään tarvitse lisää). 

Käytännössä meillä elellään nyt normiarkea kahden täysin oireettoman koiran kanssa.  Vielä  Kaikulle tosin tarjoillaan 10mg prednisonia aamuisin, koska kortisonia ei voi kertaheitolla lopettaa. Viikon päästä taas seuraava kontrolli ja toivottavasti päästään silloin jälleen pienentämään annostusta - ja hiljalleen kokonaan siitä eroon. Mutta pääasia on se, että koira on mieleltään oma itsensä, eikä mitään oireita ole. Kaiku is back and we love it!

Mitä tulee otsikon jälkimmäiseen osaan, niin onpa tässä tullut taas mietittyä koiraihmisen syvintä olemusta. Nimittäin jokin aika sitten meitä tuli lenkillä vastaan vanhempi herrahenkilö, joka jo kaukaa alkoi katsella koiria sillä silmällä. Kun oltiin kohdakkain, herrahenkilö kääntyi katsomaan koiria ja hymyili niille aurinkoisesti sanomatta meille sanaakaan. Kaikesta näki, että herrahenkilö todella tykkää koirista  - me itse olimme hänelle kutakuinkin ilmaa. Ehkäpä hänessä kiteytyikin todellisen koiraihmisen syvin olemus: jokainen tuntematonkin koira on itseisarvoisesti tärkeä ja kiinnostava ihan jo siksi, että se on koira. Arjen hienoja kohtaamisia, sanoisin.

Päivän kuva: vanhemman paimenpystykorvan laatuhetkiä, eli torkut torpalla vahtikoirahommien lomassa