31.12.2012

Pikapäivitys

...tulee siis tässä:

  • Kaikun ekstraverikontrolli tuotti tänään ässähyvän tuloksen: verihiutaleita on jo niin paljon, että ollaan viiterajojen sisällä (201). Siis kaikilla tavoilla tarkasteltuna. Huisia! Päivittäistä kortisoniannosta päästään sittenkin laskemaan lisää.
  • Vielä enemmän huisia on se, että eläinlääkäriasemamme yksi lääkäreistä tuntui ottavan asiakseen selvittää mikä (kaikki) voi selittää koneanalyysin ja mikroskooppitarkastelun eroja.  Nyt on fiilis, että ei vaan hoideta labralöydöksiä, vaan katsellaan myös koiraa ja oikeasti panostetaan asiaan. Kyse voi olla Kaikun omasta ominaisuudestakin.
  • Lisää hyviä uutisia saatiin myös Arppaan liittyen, joka tänään oli se pääasiallinen eläinlääkärikäynnin syy. Huomattiin nimittäin ennen joulua, että Arwolla on selässä pieni liikkuva ja hyllyvä patti, josta otettiin tänään näyte. Ja kuten arveltiinkin partakoltiaisvanhuksen erilaisten pattien perusteella, kyseessä oli todellakin harmiton rasvapatti. Vanhempi paimenpystykorvamme vaikuttaa siis edelleen kovasti terveeltä, mikä sekin on loistojuttu!

Joten Treenilijaiset huokaisee syvään ja hengähtää hetkeksi vuoden päättyessä.
Parhaita koirauutisia myös kaikille lukijoille!

27.12.2012

Niitä ja näitä

Kaikulla oli tänään taas verikontrolli. Ihan niin hyviä uutisia ei saatu, joita toivottiin ja siksipä pienoinen melankolia vähän valtaa mielen. Verihiutalearvo oli ninimittäin aavistuksen laskenut viikon takaisesta kontrollista (jolloin vähennettiin kortisonia), eikä näin ollen päästä laskemaan annostusta lisää. Onneksi sitä ei ole syytä kuitenkaan myöskään nostaa, lasku oli niin pieni. Ihan turvallisissa hiutalelukemissa ollaan siis edelleen, ihmispuolella monilla on samoja lukemia koko ikänsä ilman, että asialle tehdään koskaan yhtään mitään. Sekin tässä mietityttää, että meillähän ei ole mitään tietoa siitä mikä on Kaikun ns. luontainen verihiutalearvotaso. Voihan sekin olla mahdollista, että ollaan jo saavutettu se, vaikka ollaankin aavistuksen viiterajojen alapuolella. Ja kuten aina ennenkin, myös tänään verianalyysikone antoi oikein hyvän lukeman (280), mutta mitä ilmeisimmin siihen ei nyt voi oikein edelleenkään luottaa - kai (mutta millä perusteella ei voi)? Oma hermojärjestelmä alkaa olla aika kovilla siksi, kun kukaan ei tunnu osaavan selittää miksi koneellinen analyysi ja ihmisen tekemämä mikroskooppitarakastelu tuottavat niin erilaisen tuloksen. Ja nimenomaan näinpäin, toisinpäin (= konearvo matala, käsinlaskettu arvo korkeampi) selityksiä löytyisi vaikka kuinka. Nyt kaivattaisiin jokun verianalyyseihin erikoistuneen ihmisen (hematologin) näkemystä ja pikaisesti. Ei taida meidän eläinläääriasemalla kukaan ottaa tätä kuitenkaan ns. pääasiaksi? Lisäys: nyt on laskettu myös omat verkostot vesille asian tarkemmaksi selvittelyksi. Kyllä tähän täytyy nyt saada äkkiä selvyys, jotta ei vahingossakaan hoideta koiraa ihan pieleen. Kliinisesti tarkasteltuna Kaikulla kun ei ole ollut mitään tormbosytopeniaan viittaavia oireita enää sen jälkeen, kun antibioottikuuri aloitettiin ja konearvo kääntyi noususuuntaan...

Melankoliaa on siis ilmassa. Ja erityisesti siksi, että hirvittää koiran lääkitseminen sairaammaksi kuin se onkaan ilman tietoa siitä, että lääkitys lopulta parantaa vaivan ja paluu normiarkeen on selvä. (Ja nyt toistaiseksi lähdetään siis siitä, että käsinlaskennan tuloksilla mennään ennenkuin on asiasta tarkempaa selvyyttä). Verihiutalekadosta toipumiseen voi mennä vuosikin, jolloin oleelliseksi kysymykseksi muodostuu se pystyykö koira elelemään kuitenkin kivaa koira-arkea toipilasaikanaan. Tarkoitan tällä ennen muuta kortisonin sivuvaikutuksia: lihaskatoa ja sitä myötä myös kuntoa ja riemua lenkeillä. Toistaiseksi Kaikulainen on onneksi vielä ihan iloinen ja reipas itsensä vaikkakin sen lihaskunnon katoaminen alkaa jo vähän näkyä lenkeilläkin. Kaiku kun on koira, jonka lempiaskellajit ovat nimenomaan loikka ja laukka. Nyt niitä tulee aika vähän normitilanteeseen verrattua. Onneksi sillä ei kuintenkaan vaikuttaisi olevan mitään nivel- taikka lihaskipuja edelleenkään. Kortisonin lisäksi jatketaan myös antibioottikuuria, tänään tuli viisi viikkoa täyteen (joista 4 isommalla annostuksella). Antibioottikuuri jatkuu siis siksi, että tarkoitus on häätää pirullinen anaplasmoosi taivaan tuuliin perusteellisesti. Ilman sitä ei verihiutalearvokaan pääse normalisoitumaan (mikäli se siis on edelleen pielessä). 

Eipä tässä nyt muuta voi kuin odotella ja katsella verihiutalearvon kehittymistä monelta kantilta ja yrittää elellä mahdollisimman normaalia arkea. Takapakit kun kuuluu myös asiaan. Jos jotain hyvää on kortisonista seurannut, niin onpahan meillä ainakin nyt erittäin helposti palkattavissa oleva koira - koska nälkä on ihan koko ajan. Toisaalta eipä sitä voisi vähempää mitkään kokeet ja kilpailut tällä hetkellä itseä kiinnostaa, kunhan saataisiin normaali hyvä koira-arki takaisin, yhtään enempää en tarvitse.

Päivän kuva: etelässä on tullut taas sen verran lunta, että on aika tehdä koirapojille lumikenkäpolkuja metsään.

23.12.2012



Toivotamme

PARASTA MAHDOLLISTA JOULUA 
 SEKÄ  
ILOISTA JA ONNELLISTA 
KOIRAVUOTTA 2013!


20.12.2012

Radalla ylöspäin (anaplasmoosi)!

Tänään oli taas veriarvokontrolli ja oikein hyviä uutisia saatiin: myös labralaskennassa Kaikun verihiutalearvo oli noussut jo viiterajojen alarajoille, varsin mainio tulos 9 päivän kortisonikuurin jälkeen. Tällä arvolla koirapoika porskuttaa ongelmitta koko elämänsä, vaikka se ei siitä enää lisää nousisikaan. Kone antoi edelleen vähän suurempia lukuja, mutta ero laskentatapojen välillä on myös kaventumassa. Nyt aloitetaan kortisoniannoksen pienentäminen ja viikon päästä uuteen kontrolliin. Jos varsinainen tauti alkaa väistyä taka-alalle, arvojen pitäisi pysyä hyvinä ilman kortisoniakin. Tähän voi tosin mennä vielä aikaa, tänään tuli antibioottikuuria 4 viikkoa täyteen (joista yksi puolet pienemmällä annoksella) ja monissa tapauksissa vasta 8 viikon jälkeen alkaa tilanne olla kontrollissa. 

Tällä hetkellä Kaikulla ei ole enää mitään kliinisiä oireita, liikkuu kuin mikä tahansa normikoira eikä myöskään vaikuta lainkaan kipeältä. Kortisonilääkitys on tuonut mukaan pienoista väsymystä, normaalista Kaikusta on ehkä sellaiset 85% nyt läsnä, tosin iltaisin se on ihan normipirteä itsensä. Iloisella mielellä se silti on ja jaksaa helposti liikkua reilut 6 km päivässä pariin osaan jaettuna. Voisi jaksaa enemmänkin, mutta eipä nyt olla ajateltu kuitenkaan sen äärirajoja kokeilla. Kortisonin sivuvaikutuksena mukaan tuli harmillisesti myös lihaskato, yllättävän nopsaan ovat lihakset ihan silmissä kutistuneet. No, jahka annosta päästään nyt pienentämään, sen pitäisi auttaa tähänkin vaivaan. Tämän vuoksi koirapojille tarjoillaan normisapuskan sekaan entistä ahkerammin nyt myös kananmunia, keitettyä broileria (ja vielä luomusellaista, jota lähikaupastamme saa) yms., jotta saadaan tarpeellisia lihaksenrakennusaineita. Tämä on Kaikun mielestä selvästi vallan kiva juttu - entuudestaankin hyvällä ruokahalulla varustettu koira on saanut kortisonista vähän lisäpotkua tähänkin ja on siis nyt myös Erittäin Nälkäinen omasta mielestään koko ajan.

Suunta anaplasmoosiradalla vaikuttaa nyt vallan hyvältä. Eläinlääkärimme mukaan Kaiku on ihan oppikirjatapaus - mikä ei tietty meitä lainkaan ihmetytä, onhan se kaikkinensa kiltti poika joka ei turhia ikinä kapinoi. Vaikka edessä voi vielä olla ties vaikka mitä mutkia ja takapakkeja, nyt ei ajatella niitä, vaan iloitaan siitä, missä ollaan juuri nyt. Ja ihan vaan muistutukseksi vielä kerran se, että esimerkiksi meidän eläinlääkäriasemallamme Kaiku ei suinkaan ole ainoa anaplasmoositapaus tänä syksynä. Ja siltä vähän vaikuttaa, että mitä enemmän erilaisten epämääräisten liikkumisoireiden ja kiputilojen yhteydessä otetaan myös punkkitestejä ja katsellaan muitakin veriarvoja sillä silmällä, sitä enemmän diagnooseja. Joten tarkkana kannattaa itsekin olla, sillä mitä nopeammin tautiin päästään käsiksi, sitä parempi ennuste ja lyhytaikaisempi hoito. 

Koira-arjessa haikeinta on luopuminen. Myös silloin, kun tietää sen olevan koirallensa parasta. Näin kävi Kaikun suojelusenkelikoiralle porokoira Ruulle, joka alkuviikosta muutti paimeneksi taivaalliseen porotokkaan. Ilman Ruun tarinaa emme ehkä vieläkään olisi hoksanneet itse mistä taudista myös Kaikulla saattaisi olla kyse. Surullista kuin mikä.

Joulu tulossa - rapsutelkaa koirianne silloin ja aina. Ihan jokainen niistä on takuulla sen ansainnut!

Päivän kuva (viime talvelta): Kaikulainen, tuo mainio räpyläjalkainen eläin!

14.12.2012

Verihiutalekatomysteeri (anaplasmoosi)

Kolme viikkoa doximycinkuuria on nyt takana, josta kaksi isommalla annostuksella. Kaikun vointi on ollut viime päivinä erittäin hyvä, mutta kaikenlaista uutta mysteeriä on tullut kuvioon. Kävi nimittäin ilmi, että verihiutalearvo konelaskennassa on radikaalisti erilainen kuin käsinlaskennassa ja nimenomaan niinpäin, että konelaskenta antaa normiarvoja, käsinlaskenta katastrofaalisen huonoja. Selitykseksi arvioitiin ensin se, että käsinlaskenta tehtiin kahdella ensimmäisellä kerralla vasta vuorokausi konelaskennan jälkeen, mutta tänään tuloksena oli aivan sama tilanne, vaikka laskennat tehtiin lähes samaan aikaan. Tästä on seurannut kuulemma se, että eläinlääkäriasemamme käy nyt laitevalmistajan kanssa asiasta keskusteluja. Missä selitys, sitä ei taida kukaan vielä tietää. Onhan sekin - kai? - aina mahdollista, että anaplasmoosiin tyypillisenä oireena kuuluva verihiutalekato jollakin tavalla "eroaa" normista, mikä sekoittaa koneen toimintaa? No, odotamme jännityksellä mitä tässä episodissa vielä tapahtuukaan, toivottavasti joku innostuisi setvimään asiaa ihan urakalla, onhan tämä aika kiinnostava akateeminenkin case, sanoisin.

Lisäys: tästä blogitekstistä mm. löytyy mysteerin ratkaisu

Koska labrassa tehty käsinlaskenta tuotti jatkuvasti erittäin alhaisia verihiutalearvoja, eikä muutosta parempaan ollut systemaattisesti tapahtunut (vaikka kone toista mieltä olikin) aloitettiin Kaikulle tämän viikon maanantaina varmuuden vuoksi myös kortisonikuuri verihiutalekatoa hillitsemään (aloitusannos 40mg/vrk prednison). Tänään kontrollin tulos olikin varsin positiivinen: myös käsinlaskennan mukaan verihiutalearvo on lähtenyt selkeään nousuun jo kolmessa vuorokaudessa (samaa mieltä oli konelaskenta, mutta liikutaan vaan erilaisilla satatuhatluvuilla...). Vielä ei olla viitearvoissa, mutta eipä toisaalta enää myöskään akuuteissa riskiarvoissakaan. Hieman kyllä hirvittää se, että koirapojan todellinen verhiutalemäärä on saattanut olla lähellä nollaa jo aika pitkään...Kaikki muut veriarvot (laaja verenkuva) edelleen ok.

Siitä huolimatta, että meillä on hyviä kokemuksia kortisonista autoimmuunitautien hoidossa (partiksemme Metku sairasti hemolyyttistä anemiaa, mutta eleli vuosikausia ihan normielämää oikealla lääkitystasolla), aina tietty hirvittää kortisonin mahdolliset sivuvaikutukset. Kuin myös se, että se saattaa hidastaa sekä varsinaisen taudin hoitoa että altistaa myös uusille infektioille. Toistaiseksi tulokset ovat kuitenkin olleet todella hyviä: kinnerjänteessä pari kuukautta sitkeästi ollut turvotus katosi kortisonilääkityksen aloittamisen jälkeen totaalisesti taivaan tuuliin ja lisäksi näyttää siltä, että viimeisetkin mahdolliset nivelkivut ovat nekin kadonneet, mukaan lukien hetken aikaa vaivannut "haukotteluongelma." Päällisinpuolin katsottuna kotona on siis nyt terve koira. Vaikka myös doximycin auttoi selvästi olemiseen ja teki makuulta ylösnoususta lähes normaalia, on kortisoni ollut tässä ns. piste iin päälle: mitään oireita ei näiltä osin enää ole. Sivuvaikutuksena on toki tullut lisääntynyt juominen + pissaaminen, mitä osattiin odottaakin. Aika pieni ongelma on kuitenkin viedä koiraa ulos vähän useammin etenkin, kun molemmat voimme tehdä etätöitä. Ja sekin todennäköisesti vähitellen tasaantuu. Toivottavasti päästään nopeasti tarpeeksi turvallisiin arvoihin ja voidaan kokeilla kortisonin vähentämistä, että muita sivuvaikutuksia ei kamalasti ehtisi tulla.

Kaikun lääkitys tällä hetkellä on siis doximycin 2 x 100mg x 2/vrk ja prednison  2 x 20mg /vrk. Mahan hyvinvointia ajatellen annetaan päivittäin myös Antepsiniä ja Gefilus basic maitohappobakteereita. Antepsinikuuri aloitettiin viime sunnuntaina Kaikun oksennettua aamulla ja koska sillä oli ollut muutenkin "tapana" vähän nieleskellä iltaisin ja öisin. Maha on muuten pysynyt näillä tosi hyvin kunnossa, nieleskely katosi Antepsinin aloittamisen jälkeen tyystin. Antepsiniä ei kuitenkaan anneta enää kuin muutama päivä, kun ei sitäkään voi eikä ole järkeäkään jatkuvasti syöttää. 

Viikon päästä mennään jälleen kontrolliin (vaikka ell olikin sitä mieltä, että parin viikon päästä riittäisi), sillä oman joulumielen kannalta olisi aika kiva tietää onko suunta anaplasmoosiradalla oikea. Ja onneksi myös vakuutusyhtiöltä tuli oikein kiva päätös, on muuten tasan ensimmäinen kerta ikinä, kun haetaan jotain vastinetta koirien vakuuttamiselle, jotta sietää ollakin aika anteliaalla tuulella, sanoisin.

Päivän kuva: koiraihmisen välttämätön perusvaruste ;-), eli liitutaulumaalilla maalatut keittiönkaapit, joihin saa näppärästi tarvittaessa rakennettua "dosetin" koiran lääkityksiä varten. (Jotta meikäläiset ei ihan ufoilta vaikuta niin todettakoon, että kaapinovet on maalattu ko. maalilla jo ajat sitten, eli tällä sisustusratkaisulla ei todella ole mitään tekemistä Kaikulaisen sairastamisen kanssa sinänsä).  Vaikka varsinaisia lääkkeitä on vain kaksi, niiden toimintaa saattaa sotkea maitohappobakteerit ja Antepsin, joten keskinäisistä varoajoista on syytä pitää huolta (mieluusti ainakin se 2-3 tuntia varmuuden vuoksi). Ja jotta pystytään pitämään kutakuinkin säännöllisiä lääkitysaikoja ja lääkeannostusta elimistössä näin myös vakiona, on ihan paikallaan kirjata ylös milloin mitäkin on annettu. Toim. huom. perheemme toinen hihnanpää on suorastaan erikoistunut erilaisiin taulukkosysteemeihin, mikä saattaa osaltaan selittää tätä innovaatiota ja innostusta.

6.12.2012

Vuoristorataa anaplasmoosin tapaan

Pikapäivitystä Kaikun tilanteesta. Tänään tulee täyteen kaksi viikkoa doximycin-kuuria ja eilisessä kontrollissa Kaikun verihiutalearvot olivat reippaasti viitearvojen sisällä (310), elikkäs täysin normaalit. Voi mikä mahtava juttu!! Muut veriarvot sillä on koko ajan olleet ihan mallillaan, joten pelkkää verikoetta katsoessa koira voitaisiin todeta täysin terveeksi. Mutta tuo pirullinen bakteerihan ei niin vaan elimistöstä lähde ja anaplasmoosiin voi kuulua myös jaksottainen verihiutaleiden kato, 1-2 viikon sykleissä. Joten vielä ei uskalla kamalasti hehkuttaa, katsellaan seuraava verikontrolli ensin. Veriarvojen suhteen on muutenkin mielenkiintoista se, että maanantaiaamulla (eli 4 päivää sitten) tehty kontrolli antoi arvoksi 89, kun se ekan viikon jälkeen oli noussut 104:n, laskua siis reilut kymmenisen yksikköä viidessä päivässä. Ja reilussa kahdessa vuorokaudessa - maanantaista keskiviikkoiltaan - nousua siis lähes 200 yksikköä. Verihiutaleista lisäinfoa täältä, koiralla viitearvot aika samat kuin ihmisellä, 150-500. 

Mistä näin suuri arvojen muutos johtuu, sitä sopii kysyä. Yksi vaihtoehto on juuri tämä verihiutalekadon jaksottaisuus, toinen se, että maanantain kontrollissa osa hiutaleista oli pakkaantuneita ja kone laski ne virheellisesti, kolmas se, että viikko suurempaa antibioottiannosta todellakin teki tehtävänsä ja näkyi vasta keskiviikkona, neljäs se, että maanantain näytteesä tapahtui joku virhe. Tai mitä tahansa.  Olihan jo ensimmäisen lääkekuuriviikon tuloksena arvojen kymmenkertaistuminen.  No, pääasia se, että koira myös tuottaa verihiutaleita, kun olosuhteet ovat otolliset. Kaikun verikoe meni myös tarkempaan syyniin, josta saamme tulokset huomenna, lähinnä omaeläinlääkärin akateemisesta mielenkiinnosta. Siitä selviää mm. se, onko hiutaleilla taipumusta pakkaantua vaiko ei.

Noin muutoin Kaikun vointi paranee kutakuinkin päivittäin, mutta väliin mahtuu myös päiviä, tai oikeastaan tunteja, jolloin se on jotenkin selvästi väsynyt, vähän apea tai jäykähkö. Makuulta ylösnousussa ei pahemmin ongelmia ole kuin ihan satunnaisesti ja silloinkin todella vähän, joten siitä ei tarvitse tällä hetkellä kantaa lainkaan enää huolta. Pääasiallinen positiivinen muutos on yleisen olemuksen reipastuminen entisestään. Ulkona Kaiku vaikuttaa suorastaan harvinaisen terveeltä koiralta eikä tunnu väsyvän lenkeillä laisinkaan ja on muutenkin kovasti hyväntuulinen. Nyt ollaan tehty jo sellaisia n. 7 kilometrin lenkkejä päivittäin, siis aamu- ja iltalenkit yhteensä ja edelleen pääasiallisesti fleksissä. Mikäli verihiutalearvot pysyttelee jatkossakin oikeissa lukemissa ja myös kaikki kliiniset oireet ovat poissa, pääsee koirapoika taas juoksemaan kunnolla vapaana. Pikkupätkiä sitä uskaltaa vapaana jo pitkääkin, kun ei ole enää akuuttia vaaraa siitä, että jokin kolhu aiheuttaisi sille sisäisiä verenvuotoja. Mutta kuten sanottua, vielä emme tiedä onko muutos veriarvoissa pysyvä vaiko ei.

Pienen pieni takapakki yleisvoinnissa on kuitenkin samalla ilmiintynyt. Huomattiin viikonloppuna, että ikäänkuin se ei avaisi suutaan ihan kunnolla ja jättäisi haukottelut puolitiehen. Päätin sitten katsoa sen suuta tarkemmin ja kun olin avaamassa sitä kunnolla, koirapoika kiljaisi kuin pahimmassakin kivussa :(. Illalla myöhemminkin se muutaman kerran vingahti ilman mitään meille näkyvää syytä. Kävimme tämän vuoksi maanantaina omaeläinlääkäriasemalla näyttämässä tilannetta päivystäjälle, mutta mitään ei sillä reissulla saatu asiasta irti (paitsi ylimääräinen verikontrolli). Sen koommin ei vingahtelua ole havaittu, koira syö ja juo normaalisti ja välillä haukotteleekin lähes normaalisti. Omaeläinlääkärimme oli sitä mieltä, että kuulostaa ihan taudinkuvaan liittyvältä vaivalta tuokin (nivelkivut ja lihassäryt), joten katsellaan miten tilanne sen osalta kehittyy, kun asia ei koiraa sen enempi kerran vaivaa. On (valitettavasti) paljon mahdollista sekin, että itse pahensin tilannetta hetkeksi, jos sillä oli leukanivelet muutenkin arat.

Arwo on tästä kaikesta aavistuksen hämillään ja selvästi vähän stressaa sitä, kun me stressaamme Kaikua. Senpä vuoksi Arpalle onkin pyritty järjestämään myös omaa laatuaikaa, leikkiä ja hömpsimistä ja pieniä temppuja ulkona. Itsekin pitäisi nyt vaan yrittää malttaa olla tarkkailematta liikaa koiraansa, jos koira on herkkä (kuten Kaiku joissakin tilanteissa on). Kaikkien äidinkielenopettajien lempikielioppivirhe meidän tapaukseemme sovellettuna "kun koiraa tarkkailee se sairastuu" , pitää varsin hyvin paikkansa.

Jatkamme siis edelleen samalla lääkityksellä ainakin parisen viikkoa, eli doximycin 100mg x 2 x 2, päiväannostus Kaikulle on siis yhteensä 400mg. Myös tähän liittyy kiintoisa episodi eläinlääkäreiden näkemysten välillä. Nimittäin diagnoosin alunperin tehnyt lääkärihän määritteli oikeaksi annostukseksi puolet pienemmän määrän (katsoi sen jostain kirjasta, ei ollut aikaisemmin törmännyt yhteenkään tapaukseen), mitä ilmeisimmin samaa tautia sairastava samanrotuinen kaverikoiramme saa ohjeiden mukaan 100mg vähemmän päivässä ja omaeläinlääkärimme varmisteli puolestaan viimeisimmistä tautia koskevista tieteellisistä artikkeleista, että annostuksen olisi hyvä olla aivan ylärajalla tämän taudin kyseessä ollen. Ja meillä mennään nyt tämän logiikan mukaan, ylärajaa ei kuitenkaan olla vielä (tietenkään) ylitetty. Koska omaeläinlääkärimme on kaikkinensa kokeuut konkari eikä ensimmäistä kertaa suinkaan tämänkään taudin parissa, olemme siis varsin luottavaisia kaikin puolin siihen, että nyt hoidetaan nimenomaan tautia itseään eikä vaan poisteta oireita.

Myös me olemme jatkaneet tautiin perehtymisen harrastamisesta erilaisista tieteellisistä journaaleista (joskus ammatinvalinnasta on hyötyä erilaisiin tietolähteisiin päsemisen kannalta) ja aika "kiinnostava" tauti on tosiaan kyseessä. Koira ei välttämättä ikinä parane niin, että bakteeri häipyisi taivaan tuuliin forever, mutta eipä sillä väliä, jos se ei enää aiheuta oireita.

Päivän kuva: porokoirapainia viime talvelta, toivottavasti päästään näihin puuhiin taas äkkiä!