16.5.2015

Yhtä ja toista, sekamoista

Oho! Lipsahtipa pitkäksi päivitystauko! Mikä ei ole ihme ottaen huomioon ihan tolkuttoman työrumban keväällä, koko palveluskunnan sairastumisen kunnon influenssaan about 15 vuoden tauon jälkeen ja toki sokerina pohjalla hajosi myös auto, joka aiheutti arkeen yhtä ja toista säätöä. Ja remonttihommia on pitänyt myös säätää sen mitä on ehtinyt. Ja aika huonosti ollaan ehditty edellä mainituista syistä. Joten ollaan valovuosien päästä siitä aikataulusta, joka itse itsellemme laadittiin, itse kun remonttia pääasiassa tehdään. Hohhoi.

Mitä tulee rallitokoiluun, niin alokurssi on nyt käyty. Harmillisesti pari vikaa kertaa jäi väliin, koska ensin iski kuume ja vikan treenikerran mätti auton hajoaminen. Joten ei päästy harjoituskokeisiin laisinkaan. Höh. Toisaalta saatiinpa kurssilta hyviä vinkkejä uusien temppujen opetteluun, joten kotitokotuksiin on tullut kaivattua vaihtelua, mikä oli ehkä koko kurssin olennaisin tavoitekin. Kaiku osaa nyt mm. pyöriä ja seurata myös oikealla puolella. Mitä me niillä taidoilla arjessa tehdään - no ei varmaan mitään, mutta pääasia onkin se, että opetellaan uusia asioita ylipäänsä, eikä junnata yhtä ja samaa. Mahdollisesti syksyllä jatketaan taas, tai sitten mennään tokokurssille. Paikallinen koirayhdistys on kyllä hurjan aktiivinen, joten kaikenlaista tarjontaa riittää. Lisäksi meillä on yhdistyksen jäsenenä mahdollisuus lunastaa hallille avain, jotta voidaan käydä esimerkiksi agiliitämässä ihan omin voiminkin. Edellytyksenä on se, että esteistä on kokemusta ja sitähän meillä on kolmen vuoden ohjatun agilityharrastamisen jäljiltä hyvinkin. Myös kotikylälle perustettiin koirayhdistys ja nyt on rakenteilla koirapuisto, sekä yhteislenkkeilykuviot on saatu käyntiin. Ei huono, sanoisin. Oltiin myös porukalla kirpparilla myymässä tavaraa kerhon hyväksi ja tultiin samalla tutuiksi. Koiriahan täällä riittää ja koko kylä on kyllä todella koiramyönteinen paikka!

Kevät on mennyt hujauksessa ja kesää jo odotellaan. Ja todellakin odotellaan, koska eihän tätä kylmyyttä ja sadetta jaksa siis erkkikään. Tuntuu siltä, että täällä Suomen eteläisimmässä kolkassa on käytännössä veivattu kutakuinkin samat vaatteet päällä kuukausitolkulla, kun talvi oli todella leuto ja kevät puolestaan kylmä. Lunta meillä oli koko talvena yhteensä noin kuukausi ja viimeiset rippeet lumesta katosi meidän nurkilta jo helmikuussa. Joten kiitos äkkiä lämpimät kesäillat tänne ja heti!

Pentukuume iski myös aika puskista. Ja myös kissanpentukuume. Mutta vielä ei taida olla uuden perheenjäsenen aika, tyypillinen järki vaiko tunteet tilanne, siis.  Järki saano, että ei penneliä esimerkiksi siksi, että Arwo ja Kaiku on keskenänsä niin hyvä tiimi, että nykyistä laumadynamiikkaa ei ehkä kannata riskeerata. Toisaalta mistäs sitä tietää vaikka kolmas pyörä solahtaisi kuvioon ihan noin vaan? Ja toisaalta Kaikulainen täyttää kesällä jo 8 vuotta, joten siinä mielessä pennelin olisi syytä tullakin aika pian. Joten ehkä tämä asia on ns. herran hallussa ja joku koira vaan sitten tulee kun tulee, tosin sen verran pitää vielä käyttää järkeä, että katsellaan miten muut arkeen vaikuttavat asiat tässä lähitulevaisuudessa ensin järjestyvät. Välillä myös tuumaillaan, että meille voisi hyvinkin tulla joku kotimainen aikuinen koditon tapaus, kun ei ole suuria vaatimuksia sen koiran suhteen noin yleensä. Pentukoirille kun löytyy ottajia niin paljon helpommin. Toisaalta juuri pentua tekisi kuitenkin mieli...

Sokerina pohjalla laskettiin yhtenä kuumehoureisena päivänä influessaa potiessa kuinka monta päivittäistä rutiinia meillä on, joita toteutetaan yksinomaan koirien tähden. Ja joita koirat myös vaativat toteutettavaksi - meidän kouluttamisemme on siis ollut aika menestyksekästä.   Suosittelen asian tarkastelua tästä perspektiivistä, luku saattaa nääs olla aika suuri, öh. Vastaus paljastetaan seuraavassa postauksessa. Suurin ilo arkeen tulee tietty siitä, että molemmat pojat ovat hyvässä kunnossa, vielä ei tarvitse Arwonkaan kanssa paljon sen jaksamisia miettiä, vaikka seuraavaksi mittariin tuleekin jo 12 vuotta. Vaikka lapinporokoirassa on omat haasteensa, niin kyllähän tämä rotu myös vie ihmisen sydämen pala palalta ihan tyystin. Mikä ilmenee esimerkiksi tästä rotumääritelmästä

Päivän kuva: pojat kävi skeittaamassa, kaikenlaista treenirataa löytyy, kun ei kulje silmälasit taskussa.