31.12.2013

2014

Treenilinjaiset toivottaa kaikille ihan parasta vuotta 2014 ja palaa tarkemman raportoinnin merkeissä pikaisesti! 


"We are sooooooo ready to catch you, year 2014!"


8.12.2013

Kuvatuskuulumisia: tulihan se joulukuu!

Takana  jo kolme kuukautta asumista Englannissa, tässä samassa kylässä kaupungin laitamilla. Puolenvälin etappi on näin onnellisesti saavutettu.  Eilen muutimme naapuricottageen, tosin tämäkään ei ole mökki suomalaisessa merkityksessä, vaan lähinnä rivari. Tässä majoitumme seuraavat pari viikkoa, jo etukäteen oli tiedossa, että muutamme tähän ennen joulua, koska ensimmäinen lainakotimme oli jo joulukuuksi lähes kokonaan vuokrattu. Samat mahtavat vuokranantajat säilyvät edelleen, mutta nyt on astetta isompi koti ja erityisesti selvästi isompi oma piha, jossa myös pystykorvapaini on mahdollista. Tämäkin koti on suomalaiseen silmään aika häkellyttävän sisustettu. Jos täällä asuisi pidempään, saattaisi ylenpalttinen söpöys alkaa jo ahistaa. 

Aika kuluu ja arkui sujuu. Siinäpä ne olennaisimmat kuulumiset. Tässä joitakin edellisten viikkojen valittuja hetkiä kuvina. 

Vihdoinkin nähtiin paikallinen partakoltiainen ihan lähietäisyydeltä - niitä ei täällä pahemmin ole näkynyt. Ja kyllä se vaan on niin, että partakoltiaisilla on aina ihan oma erityinen kolonsa meidän perheen elämässä ikioman koltiaisen puuttumisesta huolimatta. 



















Mitä tulee englantilaiseen säähän, meitä on todella hellitty tänä syksynä auringolla! Mikäs se on harrastaessa pientä paritokotusta näillä keleillä. 



















Viikko sitten tehtiin pieni päiväretki rannikkoa pitkin pohjoiseen. Ja törmättiin melkein kirjaimellisesti lehmiin. Ja hevosiin. Laitsojen aidat oli paikoin aika nimelliset - tai suorastaan puutteelliset. Lehmät ja hevoset tepsuttelivat hiekkadyyneillä omaan tahtiinsa, kuvittele dyynien taakse aava meri. Suorastaan pastoraalista. Samalla reissulla bongattiin janoisen ihmisen välttämätön etappi.































Tulipa koettua ekaa kertaa elämässä myös hirmumyrskytuulet (yli 40 m/s) kuluneella viikolla. Olipa kokemus. Eikä yksinomaan kiva. Ihan tosissaan sai miettiä missä voi kulkea, irtotavaraa lenteli tuulen mukana melkoisen paljon. Erityinen hasardi tällä kertaa oli yhdistelmä raju matalapaine, tavallista korkeampi vuorovesi ja kovat tuulet. Aikamoisia tuhoja kyllä syntyikin rannikkoalueilla.  Tuleepa jatkossa ymmärettyä huomattavasti paljon paremmin mitä se tulva näillä seuduilla voi tarkoittaa, kun vedenpinta nousee vaikkapa sellaiset 6 metriä ja siihen valtavat aallot lisäksi. Huh!



















Muutto naapuriin oli koirille vähän kummallinen asia. Tuttu piha vieressä, mutta ei kuitenkaan enää käytössä. Ja lenkiltä mennäänkin sisälle naapuriovesta! On siinä pienelle porkkispojalle mietittävää!



















Englantilainen sisustustyyli on jo lähellä söpöyden ylikehitystä. Ainakin näillä vuokranantajilla.  Moinen potpourrien ja muiden härpäkkeiden  runsaus saattaisi alkaa pidemmän päälle ahdistaa. Mutta emme todella valita, onhan tämäkin samalla aivan hurjan kodikas!  Oman feng shuinsa tuo suomalainen karu arktinen eläin ja joulukoristeltu englantilainen takka.



















Tällaisissa maisemissa meikäläiset aamunsa aloittaa - kuvitelkaa itse kuvaan palavan hiilen taikka öljyn "tuoksu." Jep, kyllähän se alkaa vähän jo kyllästyttää, ei ole ihan ykkönen omasa suosikkituoksumaailmassa moinen nimittäin.  

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tältä erää!



13.11.2013

Niitä, näitä ja muita huomioita Englannista ja muualta

Otsikko kertonee sen, että kun reissua on takana 2,5 kuukatta ja edessä vielä 4,5 kuukautta, alkaa omassa mielessä pyöriä kaikenlaista. Koska tämä on koirablogi, työasioista ei sen enempiä kuin se, että onpahan taas tullut pohdittua ihan urakalla, että mitäs sitä oikein työkseen tekeekään. Yhtäältä siksi, että monet omat ja ns. (entiset) hyvät ideat asettuvat vieraassa kontekstissa ihan uuteen valoon - mikä tietty onkin näiden reissujen tarkoitus. Mutta yhtä lailla myös joku entinen ajatus on saanut vahvistusta lisää - siinähän onkin järkeä! Paljon on siis ajatusten tasolla tapahtunut jonkinsortin uudistumista. Toisaalta asuminen yhteiskunnassa, jossa tuloerot ovat valtaisat ja ihmisten maailmat varsin kaukana toisistaan panee miettimään, että voisi sitä työelämänsä ja -aikansa todellakin käyttää johokin ihan eritavalla merkittävään ja ennen muuta konkreettisia ja nopeasti hyviä juttuja tuottavaan asiaan.



Mitä tulee koiriin yleensä, niin onpa tässä viime viikkoina tullut nähtyä myös niitä ei kamalan hyvin hanskassa olevia koiriakin vastapainoksi niille ajatuksen voimalla toimiville. Kyllä täälläkin koirat osaavat nimittäin vetää hihnassa ja erityisesti sinkoilla hallitsemattomasti muiden koirien luokse - valitettavasti. Myös koiramaailmassa tuntuu pätevän koko englantilaisen yhteiskunnan logiikka: on tarinoita joka lähtöön, eroja löytyy vaikka kuinka. Eniten omaa mieltä liikuttavat kohtaamiset, joissa vanha koira taluttaa vanhaa omaa ihmistään, kummallakaan ei ole mihinkään kiire, istutaan puiston penkillä ja katsellaan maailmaa samaan suuntaan. Jotenkin näissä tilanteissa tuntuu kiteytyvän koiranomistamisen syvin olemus: tykätään vilpittömästi toisistamme ja millään muulla ei ole mitään väliä.

Ehkä se olennaisin ero suomalaisen ja englantilaisen koirapolitiikan välillä omaan silmiin on edelleen siinä, miten muut ihmiset suhtautuvat koiriin julkisissa paikoissa/tilanteissa. Ja sen osalta tuntuu siltä, että suomalaisessa yhteiskunnassa voisi ottaa aika montakin askelta eteenpäin. Aika ihanaa on esimerkiksi se, kuinka sekä koiralliset että koirattomat kohtaavat sulassa sovussa kävelyretkillään vuorovesirannikoilla. 



Ja onhan täällä kyllä aika huikeita maisemia, ei voi mitään! Suosittelen Englannin kulkemista ristiin rastiin kaikille, jotka haluavat kokea sekä huikeeta historiaa, vanhoja pieniä kaupunkeja, nummia silmänkantamattomiin, aavaa pärskyävää merta ja kiipeillä kukkuloilta toisille lepuuttamaan aivojaan. Ja toki niitä todellisia suurkaupunkeja ja maailmanluokan metropoleja löytyy sellaisia kaipaaville. Parasta on se, että koska etäisyydet on niin lyhyitä, voi jo yhdessä päivässä päästä fiiliksestä toiseen varsin kätevästi. 




Aamulenkillä tuli tänään mieleen, että porkkispoikamme varmaan ajattelevat, että tämä on nyt sitten meidän uusi koti ja reviiri. Tai ehkeivät kirjaimellisesti ajattele, mutta kaippa se hetkessä eläminen on juuri sitä, että nyt ollaan täällä. Jospa osaisi kertoa niille, että oma iso piha on edelleen tallessa ja ei niin kovin pitkän ajan päästä jälleen käytössä. Aika huvittavaa on muuten se, että kun itse potee koti-ikävää, niin jotenkin ajattelee koirienkin moisesta kärsivän. Tai jos lenkkeilee itselle mieluisissa maastoissa, helposti ajattelee niiden olevan mieluisia koirillekin. Eilen tuumailtiin iltalenkillä nimenomaan tätä jälkimmäistä asiaa kulkiessamme paikassa, joka ei erityisesti kolahda kummallekkaan meistä. Mutta jos asiaa toisin silmin tuumailee, ko. paikka on esimerkiksi monin verroin vihreämpi ja rauhallisempi verrattuna joihinkin lempilenkkeilymaastoihin kotona Suomessa. Ihminen on kyllä aika etevä eläin kääntämään toisinaan omat näkemyksensä myös koiran parhaaksi. Kaikenlaisissa paikoissa porkkispoikaressut kyllä täällä meidän mukana kulkevat, onneksi molemmat ovat niin täyspäisiä otuksia ja vähästä hätkähtämättömiä, että ne on todella helppo ottaa mukaan minnen vaan.


Koiratreenirintamalla ollaan taas löydetty naksuttelun hauskuus astetta pontevammin. Ja nyt ollaan "edistytty" siihen vaiheeseen, jossa molemmat koirat jo pelkän naksun nähdessään menevät ihan pähkinöiksi. Joo, tämä ei ollut varsinainen tavoite sinänsä, vaikkakin kyllähän se on aika kivaa, että molemmat ovat edelleen innoissaan tekemässä kaikenlaisia juttuja. Mitä muuhun "treenaamiseen" tulee, Kaiku etsii esineitä sekä ohjatusti että lenkeillä omatoimisesti bongatessaan jotain (ilmaisee muuten oikein hyvin!), Arppa taas kantaa "saalita" kotiin häntä ylpeästi pystyssä. Noutoa on tullut treenattua pallon heiton myötä, paikallaoloa ihan päivittäin erilaisissa arjen tilanteissa kuin myös jääviä. Erityisesti Kaiku tuntuu olevan tätä nykyä jotenkin ihan valtavan täynnä positiivista tekemisen energiaa - se on kyllä superhauska koiraeläin, todellinen Rantanplan, joka ottaa asiat vakasti, mutta sydän täynnä riemua. 

Päivän kuva: kunnioittakaa vanhuksia, edustavat ne mitä eliö- (tai elotonta)lajia tahansa


11.10.2013

Kuherruskuukausi ohi: normiarkea Englannissa (sanoin ja kuvin)

Muutto joksikin aikaa ulkomaille - ja etenkin arjen rakentaminen uusiin ympyröihin - hämärtää ajantajun aika tehokkaasti. Ei olla oltu reissussa vielä kahta kuukauttakaan ja silti tuntuu, että ollaan nähty ja koettu vaikka ja mitä ja ennen muuta osataan liikkua kuin kalat vedessä kotinurkilla ja kotikaupungissa muutenkin. Koirat jää sujuvasti päivisin torkkumaan, kun meikäläiset lähtee yliopistolle, koirat muistavat myös muistuttaa siitä, että totutuista rutiineista pidetään täälläkin kiinni (aamujuusto, lattialle pudonnut aamunami, sisääntulonami, punkeminen iltaisin jalkojen alta...).  Että hyvin täällä pyyhkii. Toivottavasti myös koirien näkökulmasta. Sellaistakin on tässä nimittäin tullut mietittyä, että voisiko niillä olla ikävä tuttuja paikkoja Suomessa, vai näkyykö se "ikävä" omaan silmään vasta silloin, kun koirilla lähtee lapasesta tunnistaessaan tutut paikat? Olisi vaikea uskoa nimittäin sitäkään, että koirat eivät osaisi nauttia hetkestä yhtä lailla myös uusissa maisemissa. Mutta mistäs sitä näistä tietää - you never know.

Arjen koiralenkitykseen saatiin huima parannus, kun saatiin lupa käyttää lenkityksiin ihan vieressä olevaa yksityistä puistoa (jep, yksityisiä puistoja tosiaan on, tämän omistaa eräs yhdistys ja jokamiehen oikeutta ei siis tunneta). Se ei ole suuren suuri, mutta kyllä siellä saa mukavasti tunninkin kulumaan eikä tartte kamalasti edes lorvailla tai kulkea samoja reittejä ees ja taas. Koirien pitää tosin olla kiinni, mutta pääsevätpähän edes fleksissä vähän reilummin haistelemaan pusikoita. Etenkin aamulenkeillä puisto on tosi ässä, koska siellä saa kulkea omassa rauhassa, eikä tartte kävellä vilkkaiden katujen varsilla. Ja porkkispoikien mielestä parasta on toki se, että siellä asuu orava. Jos toinenkin. Ja lisäksi "muutamia" pitkäkorvia. Ja voi kieriä mielin määrin nurtsilla, joka on aivan välttämätöntä Kaikulaiselle. Lisäksi investoitiin 90 puntaa yhteen säätiöön siksi, että saadaan käydä jatkossa ilman erillismaksua ko. säätiön nähtävyyspaikoissa vaikka päivittäin jos huvittaa - tämän homman idea oli siis siinä, että aika monissa vanhojen kartanoiden taikka raunioiden puistoissa on myös todella mahtavat ja isot ulkoilumaastot (kun se maanomistus ei ole näillä historiallisilla paikoilla ollut mitenkään vähäistä).

Sinänsä on aika hassua, että vaikka asustellaan melkein landella, niin lenkitysmahdollisuudet lähikulmilla (ja ennen edellä mainittua puistolupaa) on olleet tavallaan jopa huonommat kuin Helsingin ytimessä. Mikä johtuu pitkälti siitä, että täällä on aika kapeita jalkakäytäviä ja se maapläntti, jossa ei ole taloja tai teitä, on hevosten käytössä. Ja hevosiahan tosiaan riittää, mistä en kyllä yhtään valita, tietty. Tämän vuoksi ollaankin lähes päivittäin ajettu rannalle, tai muuten väljempiin maisemiin, jossa pystyy monesti pitämään koiria vapaana ainakin hetken. Yhdeksi suosikkivierailupaikaksi lenkkien lomassa on tällä mudostunut myös läheinen hautausmaa (koirat saavat tulla hautausmaille ja koirankakkaroskiksia löytyy niistä myös kivasti), todella kaunis puistomainen alue ja on myös aika kiinnostavaa hämmästellä millaisia ihmiskohtaloita erinäisten hautakivien taakse kenties piiloutuukaan. Osa haudoista on jo satoja vuosia vanhoja, mikä tietty tuo oman lisänsä näihin pähkäilyihin.

Päivät menee täällä siis samaa tahtia kuin kotonakin: aamupala, aamulenkki, töitä, iltalenkki, "yleistä olemista (sis. mahdollisen paikallisen sosiaalisuuden yms.)", iltapissatuslenkki, nukkumaan. Jos tehdään töitä kotona, niin pitkin päivää koirat käyvät omalla pikkupihalla ihmettelemässä. Ja treenilinjaiset tietysti edelleen treenaa (edelleen myös vailla suurempia tavoitteita), muistinpa jopa kaivaa naksunkin taskusta taas esille. Lenkeillä kulkee taskussa yleensä pallo ja pari lelua ja myös täällä molemmat porkkispojat osaavat jo yhdistää tietyt ulkoilupaikat siihen, että kohta alkaa äksöni. Ja kyllähän siitä tulee aina itsellekin hyvä mieli, kun tekee jotain, koska molemmat siitä selvästi tykkää. Sellaistakin on vähän suunniteltu, että josko vuokraisi jostain aksahallilta edes kerran viikossa yhden vuoron. 

Ihmiset siis viihtyvät mainiosti ja yritetään tehdä parhaamme sen eteen, että myös porkkispojillakin olisi tarpeeksi laadukasta aikaa. Ainakin lainakodin sohvat tuntuvat olevan tarpeeksi laadukkaita myös karun arktisen paimenpystykorvan näkökulmasta. 

Normiarkea alla myös kuvin (ja muutama kuva Yorkin tienoilta, jossa ollaan käyty töiden merkeissä), olkaatten hyvät!

Metsiäkin löytyy!














Ystävämme lampaat - näissä maisemissa on kunnon paimenkoirille tarvetta, koska laitumet jatkuvat loputtomiin...














Karun kaunis Englanti (kotiseutumme Northumberland)













Kaikustakin kehkeytyy kunnon aristokraatti näissä maisemissa (ja ei, kyseessä ei ole mikään museo, vaan ihan yksityiskoti, jonka metsissä ja puistoissa saa koirien kanssa kulkea. Eikä yhdessä päivässä näe tiluksia likimainkaan kokonaan). 


























Meri! Ihana!













Toisinaan kiivetään korkealle - ja yritetään olla varovaisia
















































Historiallinen hetki: suomalaiset lapinporokoirat todennäköisesti ihan ekaa kertaa jättämässä tassunjälkiään tähän parisen tuhatta vuotta vanhaan roomanaikaiseen muuriin. Muuri menee kotikaupunkimme halki ja jatkaa matkaansa poikki Englannin toiselle rannikolle saakka. Tähän muuriin voi törmätä vähän siellä sun täällä näillä kulmilla.



















Iltaisin meillä näyttää yleensä tältä














...ja lopuksi brittihuumoria Yorkin eräässä kukkakaupassa



















Että kaikki hyvin täällä (myös töiden puolesta asiat etenee paremmin kuin ikinä uskalsi edes toivoa), yritämme jatkaa samaa rataa ja huolehtia toisistamme ja pysyä ajan imussa mukana. Taputtakaa koiraystäviänne - ne ansaitsevat  sen jokaikinen päivä ihan jo pelkällä olemassaolollaan.

1.10.2013

Vapauksia ja vastuita - koirapolitiikkaa Englannissa

Ensimmäinen kuukausi yhteensä seitsämän kuukauden rupeamasta alkaa olla takana. Lähiseudut ovat jo varsin tuttuja ja ollaan myös reissattu (töidenkin merkeissä) pitkin poikin pohjoista Englantia, nähty rannikoiden kalastajakyliä sekä Norhumberlandin ja Pohjois-Yorkshiren aivan upeita maisemia. Englanti on kyllä varsin monenlaisia kokemuksia mahdollistava maa. Täältä löytyy niin suurkaupunkeja kuin pikkukyliä kukkuloiden kupeessa, hiljaista maaseutua, ikivanhoja tammimetsiä, historiaa niin että heikottaa, sekä saaretonta aavaa meren ulappaa. Vuorovesi tekee rannikon maisemiin vielä ihan oman säväyksensä ja paljastaa parhaimmillaan kilometrikaupalla tyhjää rantaa, jossa voi antaa koirien irrotella kunnolla. 

Josta pääsemmekin siihen paikalliseen, englantilaiseen, koirapolitiikkaan. Ensiksi kuitenkin muistutus siitä, että vaikka Englanti ei ole maana kovin iso, niin väestöähän täällä riittää, noin 50 miljoonaa asukasta. Mikä tietysti tarkoittaa myös koiranpidossa aikamoista vaihtelua. Yhtäältä englantilaiset - ja britit - ovat varsin koirarakasta kansaa, toisaalta aika karuja koirakohtaloita löytyy yhtä lailla täältä, esimerkiksi laittomia koiratappeluita ja hylättyjä vinttikoiria. Mutta ei näihin nyt sen enempää vaan siihen, millaiselta arjen virallinen koirapolitiikkaa ja -kulttuuri täällä oikein näyttäytyy. 

Suurin ero suomalaiseen koiranpolitiikkaan on omiin silmiin ennen muuta se, miten koirattomat ihmiset koiriin suhtautuvat. Koiria on niin paljon, että koira kuuluu kalustoon myös kaupunkialueiden julkisilla paikoilla. Koirien kanssa ei kuitenkaan saa huidella julkisilla alueilla ihan miten sattuu, vaan koiran asemaa määritellään erityisellä kuntakohtaisesti tarkemmin laadittavalla koirasäädöstöllä. Päämeininki on se, että koirilla on lupa oleilla julkisilla paikoilla ja monin paikoin vielä vapaana (kuntia velvoitetaan näkyvästi tiedottamaan siitä, mikäli jollakin alueella on voimassa poikkeussäännöt ja koirat eivät saa olla vapaana), mutta ihmisen on pidettävä huoli siitä, että koira ei häiritse sen paremmin muita ihmisiä kuin käyttäydy agressiivisesti toisia koiria (eikä muitakaan eläimiä) kohtaan. Ja kytkettävä koira, jos viranomainen sitä pyytää syystä taikka toisesta. Lähtökohta vaikuttaisi kuitenkin olevan tämä:  koiran ei pidä olla itseisarvoisesti hihnassa, vaan sen sijaan sen pitää olla hallinnassa. Riittävää hallintaa määritellään puolestaan esimerkiksi sitä kautta aiheuttaako koira mahdollisesti ympäristölleen harmia. Systeemi vaikuttaa kaikkinensa vähän siltä, että jonkinlainen "koira-ajokortti" on itsestään selvä asia ihan peruslemmikkikoirankin omistajalla, jos haluat koirasi kanssa ylipäänsä liikkua jossakin. Vaikka mitään konkreettista ajokorttia ei siis vaaditakaan, koiran peruskoulutus nousee aika keskeiseen rooliin. Minusta erinomaisen hyvä asia kaikkinensa, etenkin koirien itsensä kannalta ajateltuna. Yhtään hihnaräyhää ei olla kuukaudessa nähty, pari pikkukoiraa on vähän haukahdellut meidän pojille, mutta varsinaiselta rähjäämiseltä ei sekään touhu näyttänyt. Mutulla sanoisin, että tätä selittää (ainakin) kaksi asiaa. Yhtäältä koiria peruskoulutetaan paremmin, toisaalta ongelmalliset koirat taitavat joutua täällä nopeammin kiertoon/piikille.

Erityisen kivaa näin semituristin näkökulmasta on se, että todella moniin nähtävyyspaikkoihin  pääsee myös koiran kanssa, kuten vaikkapa tänne. Eikä vain pääse, vaan koirat ovat selkeästi tervetulleita esimerkiksi kyseisille tiluksille ja metsiin ulkoilemaan. Mikä siis saa täällä ihan toisenlaisen merkityksen, koska jokamiehen oikeutta ei toisten mailla kuljeskeluun ole kuten Suomessa ja sen lisäksi  julkista maata on kaikkinensa melko vähän.

Koirapolitiikassa korostuu myös se, että varsin tiukasti suhtaudutaan siihen, jos kakat jäävät keräämättä - pahimmillaan räpsähtää 1000 punnan sakko. Eikä ainakaan täällä meidän kylillä kyllä pahemmin kakkoja missään näy. Melko suoraviivaisen karua on sitten se, että farmareilla on yksintein oikeus tappaa vieras koira, mikäli sen epäillään aiheuttavan tuotantoeläimille haittaa. Toisaalta tämäkin on aika ymmärettävää huomioiden se, että varsin monet julkiset kävelyreitit menee laitumien poikki farmareiden itsensä hyvästä tahdosta.

Haukkumisesta ja samalla myös brittiläisestä "kohteliausuuskulttuurista" hyvä esimerkki löytyy puolestaan tästä kaupungin säännöstöstä. Erityisesti miellyttää siinä se, että asiaa ajatellaan myös sen haukkuvan koiran näkökulmasta, eikä vaan ihmisten.

Rotukirjossa täällä korostuvat erilaiset lintukoirat (noutajat, seisojat, spanielit) ja paimenkoirat (etenkin colliet eri roumuodoissaan), myös terriereitä ja vinttareita näkyy jonkun verran. Perinteisistä palveluskoiraroduista eniten näkyy boksereita ja sakemanneja, pystykorvia edustaa näillä kulmilla lähinnä huskyt, malamuutit ja chowit. Ja nyt toki myös kaksi perisuomalaista paimenpystykorvaa. Rotukirjo ei siinä mielessä yllätä, koska koirasosiaalisuus on täällä myös aika kovassa kurssissa. Mitä koirasosiaalisempi koira, sitä enemmän vapauksia - jälleen kerran. Rotua on siis syytä miettiä ihan senkin puolesta.

Pakko kyllä myöntää, että vähän harmittaa se, että meidän karujen arktisten paimenpystykorvien kanssa ei ole yleisimpinä ulkoilutusaikoina asiaa rannoille tai isoihin puistoihin, koska niillä ei pahemmin huumori riitä muiden mieskoirien suhteen, etenkään Arwolla. Vaikka muiden koirien ohitukset sujuu myös suosituimmilla vapaanapitopaikoilla paikallisten koirien kesken enimmäkseen todella upeasti - koirat saattavat ohittaa toisensa metrin etäisyydeltä omistajien itse ollessa usemman kymmenen metrin päässä - on aina se riski, että joku (mies)koira tuleekin moikkaamaan meitä luvatta. Ja koirien keskinäistä rähinää ei täällä kamalan hyvällä katsota (viitaten mm. edellä mainittuihin säädöstöihin). Systeemi on se, että jos koirasi ei tule toimeen muiden koirien kanssa, niin yleiset juoksutuspaikat kannattaa silloin kiertää vähän kauempaa. Toisaalta täällä myös pentukoirat sosiaalistetaan kylän koiriin pienestä pitäen, jolloin kovinkaan moni koira ei ole niille myöskään aikuisena vieras. Tämä toimintapolitiikka on täysin päinvastainen kuin mitä monet Suomessa harrastavat, joten tästä enemmän myöhemmin. 

Päivän erikoiskuva(t): spontaani hallintaharjoitus, kävelyä 1,5 kilometriä suuntaansa keskellä lehmä- ja lammaslaitumia. Ja koira ei saanut tietenkään edes haukkua (ja häiritä) eläimiä, jotka oli paikoin parin metrin päässä. Eipä tiedetty etukäteen sitä, että esitteessä mainittu mukava reilun 4 kilometrin polku raunioille ja takaisin menikin laitsojen läpi. Eikä sitä ekalle laitsalle astuessa tajunnut kuinka pitkään laitsoilla oikein kävelläänkään ja mitä on odotettavissa. No, selvittiin kutakuinkin kunnialla. 
 

















Mutta kyllä niiden maisemien takia kannattikin vähän hikoilla koirien käytöksen puolesta!


17.9.2013

Englannissa ollaan!

Eli siis täällä ollaan. Englannissa, tarkemmin itäisen Englannin pohjoisessa kolkassa, Newcastlessa, pienessä kylässä kaupungin laitamilla. Aina helmikuun loppuun saakka, jonka jälkeen valutaan hitaasti takaisin kohti Helsinkiä (ja pysähdytään Hollantiin vähän pidemmäksi aikaa). Parisen viikkoa sitten lähdettiin reissuun, lähes viikko meni matkaan (kun ei haluttu mitään hurjia ajopäivämatkoja ja kyläiltiin kavereilla).  Ollaan kuitenkin ehditty jo kierrellä lähiseutujakin jokunen päivä. Valitettavasti kyse ei ole pelkästä lomamatkasta, koska potentiaalisia lomailupaikkoja täällä tosiaan riittäisi. Ja koirien kanssa matkaajille löytyy hurjasti valinnanvaraa, mikä ei ole ihme, sillä yleinen koira(ihmis)kuri on täällä aika hyvällä mallilla. Koirat ovat hallinnassa ja kakkoja ei jätetä jalkakäytäville lojumaan. Ja toisaalta koirilla on vapaus olla irti lähes missä tahansa, kunhan koira ei aiheuta kanssakulkijoille harmia.




















Matka meni hyvin ja lainakoti vaikuttaa kaikkinensa todella kivalta, mutta kuvat puhukoon taas enemmän (koska olen flunssassa ja ajatukset pätkii...)

Pätevät merikoirat, täältä tullaan maailman tuoksut!















Tankassa nautittiin maisemista Ison-Beltin sillalta (suosittelen, on aika mahtava kokemus!)














Koirapoloja heräteltiin välillä pissalle ja huikalle ja venyttelemään, huomatkaa tyylikkäät makuualustat


















Matkan varrella nautittiin toki myös ulkoruokinnasta


















Tanskassa Arwo täytti kokonaista 10 v. - ja Kaiku meni kaappiin (kokolattimatoitettu vaatekaappi, mikäs sen parempi nukkumapaikka kolopesimiseen taipuvaiselle porokoiralle)




































Amsterdamissa koirat sai hepulit - treffattiin rotukavereita puistossa ja pidettiin samalla pientä treeniä, aikamoisessa helteessä. Ja ennen muuta Arwo tapasi ekaa kertaa mahdollisen tulevan (toisen) rouvansa.














Kun saavuttiin Englannin lainakotiin tuli heti fiilis, että mitään muuta ei puutu kuin nti Marple kutimensa kanssa. Mainio paikka, oma pikkuruinen piha ja aivan järjettömän siisti pieni talo - tai mökki. Ja suihkustakin tulee kuumaa vettä. Ja paineella.














Omaan mielenmaisemaan Englannissa vetoaa erityisesti sekä vuorovesirannat että maiseman avaruus. Käväistiin viikonloppuna muutaman päivän (työ)retkellä myös pohjoisessa Yorkshiressä, rannikolla, joka on kyllä aivan käsittämättömän upea paikka! Koirien mielestä nummet ja niityt on aikamoisia paratiiseja.  Vaikka pupuja ei aina suuhun osuisikaan, vähintäänkin osuu pieniä papanoita...ja on todellakin tilaa juosta. Paikoin oli kyllä niin huimia pudotuksia kallioilta mereen, että ihan missä tahansa ei uskaltanut koiria pitää vapaana.

Lainakodin lähirannoilta
































Yorkshirestä













































Toisaalta Engalnnissa kyllä viehättää myös se, että maisemassa näkyy historia vahvasti - jopa ihan tavallisella koiralenkillä. Sadat - ja jopa tuhannet vuodet - ihmiselämää on siinä nenän edessä






















































No, nyt ollaan vasta tämän reissun alkutaipaleella, joten paljon on vielä edessä. Henk.koht. toivon poikkeuksellisen kuivaa syksyä ja talvea, koska ajatus neljästä peräkkäisestä eteläsuomalaisesta marraskuusta ei kamalasti houkuta. Edes sherryn voimalla. 

Varsinainen Päivän Kuva: näin porokoiraa rääkätän herkullisella pubiaterialla (sai ne vähän maistiaisia, ei syytä huoleen!)

27.8.2013

Melkein sydäri ja muita kiireitä

Huh. Tasan viikon päästä starttaamme 7 kuukaudeksi työhommiin Englantiin ja aika lailla kaikenlaista säätöä on vielä edessä. Joista olennainen osa on tietty huolehtiminen siitä, että koirilla on passeissaan asianmukaiset merkinnät. Ja niillähän on - enää tarvitaan vaan matkan päällä madotus - sen sijaan meikäläisen oma passi oli menossa vanhaksi. Onneksi tuli huomattua se nyt eikä vasta reissussa.

Ja jotta asiat ei olisi liiaksi yksinkertaisia, päätettiin sitten ostaa viime metreillä ennen reissuun lähtöä talo. Joten jahka palaamme maaliskuussa takaisin Suomeen, on siis tiedossa muuttorumba. Ja sitä ennen miljoona säätöä myös talokauppoihin liittyen, kun kyse ei ole ihan ns. normaalista talosta taikka kauppakuviosta. Tekemisen puutetta ei tässä viime aikoina ole pahemmin ollut. 

Koirarintamalla asiat ovat kovasti mallillaan, mitä nyt Kaikulaisella epäiltiin taannoin olevan vakava sydänvika. Oltiin lääkärissä nielutulehdusepäilyksen vuoksi ja tarkkakorvainen kandi kuuli rytmihäiriöitä. No, eipä siinä muu auttanut kuin roudata koirapolo pikapikaa spesialistille (Lamberg) tarkempaan syyniin, joka ei onneksemme löytänyt tarkemmissa tutkimuksissa mitään sen kummempaa kuin saman heikon sivuäänen, joka sillä kuului jo pikkupentuna, sekä muutamia eteislisälyöntejä, joiden pitäisi olla täysin harmittomia. No, meikäläiset tietty ehti saada itse aikamoisia rytmihäiriöitä asiasta. Elämme siis siinä hyvässä uskossa, että mitään uutta vikaa ei ole Kaikulaiselle ilmiintynyt, vaan se on edelleen terve koira anaplasmoosista parannuttuaan - ainakaan sillä ei mitään oireita ole. Arppa porskuttaa paksusti kuten aina (monessakin mielessä) ja ensi viikolla juhlitaankin Arpaleenan 10 v. synttäreitä ja mitä ilmeisimmin juhlavasti jossain Cambridgen tienoilla. Ja näillä näkymin Arppa käy myös sirottelemassa vähän geenejään Hollantiin samalla reissulla.

Kesä on onneksi ollut vailla sen suurempia koirahuolia, ollaan eletty, nautittu ja oltu, maalla ja kaupungissa, kylässä ja kotona. Tehty sitä, mitä koiralliseen arkeen ja semilomailuun parhaimmillaan kuuluu, eli nautittu yhteisestä elämästä. Vähän myös trenattu välilllä, juostu metsässä kavereiden kanssa ja köllitty sohvalla. Seuraavat päivitykset taitavat tulla loppukesän Englannista, jostain Emmerdale- tai Marplekylämaisemista. Täytyy sanoa, että tykkään. 

Päivän kuva: pallo on Kiva Juttu, sanoo Kaiku!