24.11.2011

Peruspalikoiden inventaario


Kutakuinkin viikko sitten iski perheeseemme KARMEA asia. Nimittäin flunssa tuli ja kaatoi petiin molemmat hihnanjatkeet samaan aikaan. Siinä sitten mietittiin kuka väsyttää koirat ja miten, kun kävellä jaksoi nippa nappa kilometrin. No, jos fyysinen väsytys ei kerran onnistu, pitää panostaa henkiseen puoleen sitäkin enemmän (henkiseen puoleen pitää tietty panostaa huolimatta siitä, että jaksaisi väsyttää koiria fyysisestikin. Molempi parempi, se on Treenilinjaisten motto). Metsälenkin sijaan suunnattiin siis nenät punaisena parin korttelin päähän Senaatintorille treenaamaan erilaisia tokotemppuja ja häiriönsietoa. Paikallamakuut, seuraamiset, sivulletulot ja jäävät (is, seiso, maa) oli ohjelmassa edelleen. Eikä vähiten siksi, että ne on ns. jo pitkälti tuttuja juttuja, joten ne on testauskunnossa myös erilaisissa häiriöissä. Toki paikka on tuttu koirille jo entuudestaan, mutta tällä kertaa ekstrahäiriönä oli juuri avattu joulukatu ja siihen liittyvä kuhina. Ja olipas kiva treenata samaan aikaan yhdessä molempia koiria ja päästiin samalla tarkkailemaan koirien sijaan vaihteeksi itseämme. 

No miten meni? No vähän niin kuin tälleen: 

Molemmat hihnanjatkeet käyttävät systemaattisesti samoja käskysanoja samoissa asioissa. Not. Erityisesti sivu- ja seuraa-käskyjen käytössä on havaittavissa suorastaan häkellyttävää epäjohdonmukaisuutta. 

Molemmat hihnanjatkeet vaativat samanlaisia suorituksia. No ei tod. Toinen palkkaa helläkätisemmin hyvästä yrittämisestä kuin toinen siitä huolimatta, että koiran on aivan yhtä helppoa oppia tekemään juttu ihan tismalleen oikein kuin vähän sinnepäin. 

Molemmat reagoivat samalla tavalla koiran tekemiin virheisiin. (”Ai mihin virheisiin”, ”määrittele virhe”, ”joo, joo, kyllä MÄ sen huomasin, en vaan ehtinyt vielä puuttua” jne. ) 

Molemmat hihnanjatkeet käyttävät tarvittaessa samanlaisia käsi- tai vartaloapuja. Hohhoijaa (arvaa itse loput).

Perheessämme ollaan siis varsin luovia koirankoulutuksessa. Voi kuitenkin olla, että toisinaan vähän väärissä kohdissa (öh…) ja etenkin, mikäli halutaan opettaa asiat yksintein oikein myös koetilanteita ajatellen. Vaikka meillä periaatteessa on erikseen ns. arkikieli kaikenlaisia hömppätilanteita varten ja se varsinainen ”käskykieli” – esimerkiksi arjessa köllitään ja treenatessa mennään maahan – niin ihan riittävästi on sekaannuksen mahiksia näköjään treenaamisenkin puolella, jos molemmat treenaa aktiivisesti kumpaakin koiraa. Ja koska molemmat ulkoilee koirien kanssa yhtä paljon, olisi melko kätevää olla looginen. Ja koska koira, tuo pirullinen luomakunnan otus, oppii myös silloin, kun sitä ei itse kuvittele opettavansa, voi lopputuloksena olla lukemattomia variaatioita erilaisista asioista kaikkien soveltaessa kaikkea.

Päivän opetus: "syöksmää tän tikun vai seisonko sen päällä, vai mitä niinku häh mun pitäis nyt tehdä?"


1 kommentti:

  1. höh, kyllä yrittäminen pitää palkita, sitähän kaikki poliitikotkin koko ajan toitottaa! Arska on sitä paitsi niin söpö ettei sitä voi kauheesti komentaa, ja me molemmat kyllä tiedetään että me kimpassa osataan nää jutut jopa paremmin kuin ite ymmärretään, aina ei vaan oo paras mahdollinen päivä.

    VastaaPoista