10.4.2012

Kevättä!

Ihan mahtavaa - tekisi mieli sanoa suorastaan "parasta" erästä Urhomudinpoikasta lainaten ;-). On nimittäin kevät ja sen jälkeen kesä! Jos koirilta kysytään, niin talvikin on oikein jees, itseä alkaa sen sijaan jo vähän tökkiä ainainen pipojen ja hanskojen yms. pukeminen pienempääkin pissatuslenkkiä varten. Toisaalta huhtikuu kaupungissa on ehkäpä ruminta mahdollista aikaa: ankeaa, harmaata, likaista ja katupöly tunkeutuu paitsi nenään, myös ikkunoista sisään. Koirien tassuja on syytä pestä lähes jokaisen lenkin jälkeen ennen kuin kadut on pesty talven aikana kertyneestä öljystä ja ties mistä moskasta. Mökillä on sen sijaan saatu vielä toistaiseksi nauttia puhtaista hangista ja hankikannoista. Jälkimmäinen kuuluu osastoon "luontoäidin superkeksinnöt" ja mahdollistaa pitkiä vapaanapitolenkkejä paikoissa, joihin ei muina aikoina ole asiaa. 

Tällaista menoa meillä oli viime viikolla, jolloin lomailtiin koko porukka. Oltiin paitsi omalla möksällä, myös Tertin kartanossa  juhlistamassa erään hihnanpään synttäreitä. Tertti oli aivan mahtava paikka koirien kanssa majailuun ja lomailuun, joten suosittelemme lämpimästi!

Pystykorvaiset paimenkoirat kaksin aina kaunihimpia!






















 Arwo opettaa Kaikulle, miten lumipalloja nappaillaan - ainakin periaatteessa ;-).






















Ojanpenkalla paimenpystykorva muuntautuu hetkessä metsästyspystykorvaksi - myyriä!
























Omaehtoisia jäljestysharjoituksia: kuka, mikä, häh tästä on kulkenut?






















Tertin kartanossa Mikkelissä on arvot kohdillaan :).

















Samaa mieltä oli myös Herrakoira Arwo nähtyään huoneeseen valmiiksi katetut tarjoiluastiat






















Päivän kuva: kyllä se kevät sieltä hiljaksiin tulee, tuoksuja on ainakin kirsun edessä jo vaikka kuinka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti