8.12.2013

Kuvatuskuulumisia: tulihan se joulukuu!

Takana  jo kolme kuukautta asumista Englannissa, tässä samassa kylässä kaupungin laitamilla. Puolenvälin etappi on näin onnellisesti saavutettu.  Eilen muutimme naapuricottageen, tosin tämäkään ei ole mökki suomalaisessa merkityksessä, vaan lähinnä rivari. Tässä majoitumme seuraavat pari viikkoa, jo etukäteen oli tiedossa, että muutamme tähän ennen joulua, koska ensimmäinen lainakotimme oli jo joulukuuksi lähes kokonaan vuokrattu. Samat mahtavat vuokranantajat säilyvät edelleen, mutta nyt on astetta isompi koti ja erityisesti selvästi isompi oma piha, jossa myös pystykorvapaini on mahdollista. Tämäkin koti on suomalaiseen silmään aika häkellyttävän sisustettu. Jos täällä asuisi pidempään, saattaisi ylenpalttinen söpöys alkaa jo ahistaa. 

Aika kuluu ja arkui sujuu. Siinäpä ne olennaisimmat kuulumiset. Tässä joitakin edellisten viikkojen valittuja hetkiä kuvina. 

Vihdoinkin nähtiin paikallinen partakoltiainen ihan lähietäisyydeltä - niitä ei täällä pahemmin ole näkynyt. Ja kyllä se vaan on niin, että partakoltiaisilla on aina ihan oma erityinen kolonsa meidän perheen elämässä ikioman koltiaisen puuttumisesta huolimatta. 



















Mitä tulee englantilaiseen säähän, meitä on todella hellitty tänä syksynä auringolla! Mikäs se on harrastaessa pientä paritokotusta näillä keleillä. 



















Viikko sitten tehtiin pieni päiväretki rannikkoa pitkin pohjoiseen. Ja törmättiin melkein kirjaimellisesti lehmiin. Ja hevosiin. Laitsojen aidat oli paikoin aika nimelliset - tai suorastaan puutteelliset. Lehmät ja hevoset tepsuttelivat hiekkadyyneillä omaan tahtiinsa, kuvittele dyynien taakse aava meri. Suorastaan pastoraalista. Samalla reissulla bongattiin janoisen ihmisen välttämätön etappi.































Tulipa koettua ekaa kertaa elämässä myös hirmumyrskytuulet (yli 40 m/s) kuluneella viikolla. Olipa kokemus. Eikä yksinomaan kiva. Ihan tosissaan sai miettiä missä voi kulkea, irtotavaraa lenteli tuulen mukana melkoisen paljon. Erityinen hasardi tällä kertaa oli yhdistelmä raju matalapaine, tavallista korkeampi vuorovesi ja kovat tuulet. Aikamoisia tuhoja kyllä syntyikin rannikkoalueilla.  Tuleepa jatkossa ymmärettyä huomattavasti paljon paremmin mitä se tulva näillä seuduilla voi tarkoittaa, kun vedenpinta nousee vaikkapa sellaiset 6 metriä ja siihen valtavat aallot lisäksi. Huh!



















Muutto naapuriin oli koirille vähän kummallinen asia. Tuttu piha vieressä, mutta ei kuitenkaan enää käytössä. Ja lenkiltä mennäänkin sisälle naapuriovesta! On siinä pienelle porkkispojalle mietittävää!



















Englantilainen sisustustyyli on jo lähellä söpöyden ylikehitystä. Ainakin näillä vuokranantajilla.  Moinen potpourrien ja muiden härpäkkeiden  runsaus saattaisi alkaa pidemmän päälle ahdistaa. Mutta emme todella valita, onhan tämäkin samalla aivan hurjan kodikas!  Oman feng shuinsa tuo suomalainen karu arktinen eläin ja joulukoristeltu englantilainen takka.



















Tällaisissa maisemissa meikäläiset aamunsa aloittaa - kuvitelkaa itse kuvaan palavan hiilen taikka öljyn "tuoksu." Jep, kyllähän se alkaa vähän jo kyllästyttää, ei ole ihan ykkönen omasa suosikkituoksumaailmassa moinen nimittäin.  

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tältä erää!



2 kommenttia:

  1. Uutisissa näytettiin 6m veden nousu, kyllä hurjaa varmaan on ne myrskytuulet siellä! Halla tunturissa tuulta pelkäsi, vaikka lukemat paljon alemma jäi kuin siellä. Eilen -29 meillä pakkasta, että vähän eri keleissä mennään...

    VastaaPoista
  2. Joo, eipä moisia tuulia ole taidettu Suomessa ikinä nähdä. Ja vuorovesi muutenkin on aikamoinen juttu, saatika sitten tällainen tilanne, jossa ykskaks tuulet pakkaakin vettä ihan ennätyslukemiin. On tosiaan teillä vähän erilaiset kelit siellä :). Terkkuja tyttärelle Arwolta ja molemmille rapsutuksia meiltä!

    VastaaPoista