5.12.2011

Koirakohtaamisten etiketti

Hei,
sinä koiran kanssa ulkoilija. Vaikka koirasi olisi kuinka hallinnassasi me muut emme voi sitä tietää, mikäli se juoksentelee vapaana kaukana edelläsi. Joten voisitko ystävällisesti viestiä myös meille, että koirastasi ei ole muille koirakoille harmia ottamalla koirasi lähellesi muita kohdatessasi? Ja vaikka oma koirasi olisi maailman hyväntahtoisin otus, kaikki koiraihmiset eivät silti halua oman koiransa kohtaavan muita koiria spontaanisti. Ja tähän on usein ihan syynsä.  On myös aika rasittavaa muutella omaa reittiä sen vuoksi, että ei tiedä onko valtoimenaan juokseva koira laisinkaan koirasosiaalinen tapaus, tai pysyykö se omistajallaan ylipäänsä hanskassa vaiko ei. Myös koirattomien ulkoilijoiden kannalta olisi aika kivaa, että koira otetaan hallintaan kohdattaessa lähietäisyydeltä muita. Mitä useampi koirapelkoinen ihminen joutuu ulkoillessaan jännittämään vastaantulevia koiria, sitä enemmän se vaikuttaa meidän kaikkien koiranomistajien oikeuksiin liikkua julkisessa (kaupunki)tilassa.

Jos huomaat meidän ottavan omat koiramme hallintaan (esimerkiksi lyhyelle hihnalle vierelle tai käskytämme vapaana olevat koirat sivullemme), se tarkoittaa sitä, että emme halua koiriemme tervehtivän sinun koiraasi. Ihan kaikki koirat kun eivät tule  muiden koirien (eikä varsinkaan samaan sukupuolta olevien) kanssa juttuun ilman, että niissä olisi varsinaisesti jokin erityinen ”vika”. On nimittäin rotuja ja yksilöitä, joiden kanssa joudutaan tekemään ihan tosissaan hommia asiallisten koirakohtaamisten onnistumisessa. Valitettavasti jokainen kerta, jolloin annat oman koirasi tulla  ”tervehtimään” muita koiria ihan niiden eteen, on helposti askel taaksepäin tässä koulutuksessa. Joten jos näet, että vastaantuleva koirakko ei mitenkään näytä siltä, että haluaisi tervehtiä teitä, olisi mukavaa, että et päästäisi myöskään omaa koiraasi silloin tervehtimään. Räyhättömät ja hallitut kohtaamiset ovat myös sinun koirasi etu, koska näin se ei myöskään itse saa koirakohtaamisista huonoja kokemuksia, vaikka pohjimmiltaan hyvin sosiaalinen olisikin.

Jos päästät koirasi suoraan vastaantulevan koiran eteen ja siitä seuraa rähinä, olisi mukavaa, että jättäisit silloin ainakin syyllistävät katseet muihin tilanteisiin. Aika moni kärsii syyllisyyttä jo riittämiin ihan itsekseenkin siitä, että oma koira ei toistaiseksi pysy kunnolla hallinnassa näin kiperissä tilanteissa. Sama koira voikin toisissa olosuhteissa olla erinomaisen hyvin hallinnassa ja sietää muita koiria ihan lähietäisyydellä. Tilanteissa on nimittäin myös hurjia eroja. Joten jos haluat omalta osaltasi auttaa muita kouluttamaan omia koiriaan asiallisiksi ohittajiksi, otathan myös oman koirasi selkeästi hallintaasi – näin samalla vähennät olennaisesti vastaantulevan hihnanpään painetta, mikä puolestaan tekee tilanteesta rennomman ja edistää koulutusta huimasti.

Mikäli itselläsi on puolestaan ongelmia koirakohtaamisissa, asialle kannattaa tosiaankin tehdä jotain. Joskus ensisijaisena rähjäämisen syynä on koiran epävarmuus ja luottamuksen/kunnioituksen puute taluttajaa kohtaan, toisinaan on enemmän kyse reviiritietoisuudesta, joskus taas koiran ihan silkasta innosta päästä tervehtimään muita. Siitä voi esimerkiksi lähteä purkamaan ongelmaa, että koira ei välttämättä "tiedä" lainkaan millaista toimintaa siltä näissä tilanteissa edes odotetaan. Sitä mitä ei ole opetettu, ei voi myöskään vaatia. Tapauksesta riippuen koulutuksen tie voi olla pidempi tai kivisempi ja parhaimpien menetelmien löytäminen kullekin yksilölle voi viedä aikaa. Jos koirasi osaa kulkea hihnassa vetämättä ja sinkoilematta, siitä on jo paljon apua.  Silloin koira on esimerkiksi varsin helppo ottaa hallintaan koirakohtaamisissa niin, että olet itse aina koirasi ja vastaantulevan koiran välissä. Silloin sinä tuot samalla koirallesi turvaa.

Jos itse haluaisit kovasti antaa koirasi tervehtiä vastaantulevia koiria hihnassa tai vapaana, niin mikäs siinä periaatteessa, se on jokaisen oma valinta ja on myös paljon koiria, joille moinen ei ole minkäänlainen ongelma ollenkaan. Mutta muistathan kuitenkin sen, että toisinaan on nimenomaan kohteliasta muita kohtaan olla tervehtimättä. Vastaantulevan koirakon elekieltä katsellessasi huomaat kyllä nopeasti missä mennään. Tervehtimättömyys ei ole väheksyvä ele koiraasi saatika sinua kohtaan, vaan toisinaan yksinkertaisesti ihan silkka välttämättömyys.  

(Joulu)rauhallisten koirakohtaamisten aikaa itse kullekin!











4 kommenttia:

  1. Ihan totta joka sana!
    Jotkut ihmiset on kyllä ihan käsittämättömän sokeita meidän torjuville eleille. Jos otan koiran vierelle ja siirryn pari metriä kauemmas ja pyydän koiraa keskittymään minuun, SILTI se oma murre päästetään siihen nuuhkimaan! Yleensä nämä "kiltit kaikkien ystävät" ovat flexissä ja omistajan mielestä minun koira on niiiin söpö. Mutta minä tiedän että se on aika epävarma eikä tuollaiset tilanteet, jotka ei ehkä olekaan ihan minun hallinnassa, tee hyvää sille epävarmuudelle. Ja minä taas nään sen toisen koiran eleistä ettei se nyt ehkä ihan niin kilttinä siihen tullut nuuhkimaan, vaan ennemmin isottelemaan tai muuta vastaavaa. Tai omistaja ei edes välitä tuleeko se siihen vai ei, vaan puhuu esim. puhelimessa. HMH.

    Sen kun saisi kaikki koiranomistajat ymmärtämään, että moikkaamiseen pitää edes kysyä lupa!

    Mutta onneksi välillä tulee onnistuneitakin koirakohtaamisia, tällä viikolla juuri kohdatessamme yllättäen irti olevat koirat oma koirani (myös irti) tuli käskystä pois lähdettyään jo kohti! On kiva ajatella, ettei olisi lähtenyt ensinkään jos olisin ehtinyt reagoida ;)

    Kiva tämä teidän blogi, löysin tänne jonkin toisen koirablogin kautta :) Seuraavaksi suuntaan kotisivuillenne ->

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos :)! Kotisivutkin täydentyy vähitellen...

    VastaaPoista
  3. Sä olet Pia loistava kirjoittamaan!

    Voisko tästä tehdä prosyyrin? Vois jakaa kaikille urpoille :D

    VastaaPoista
  4. Petralla on ideaa! Mie veisin ainakin ison nipun lähikaupan tiskille jakoon...ja toinen annos kulkisi lenkillä mukana mukanajaettavaksi. Voi huoh..

    VastaaPoista