10.1.2012

Kuvatuskuulumisia

Talvea on odoteltu tänne etelään jo melko pitkään ja tulihan se vihdoin ja viimein. Useampi kuukausi marraskuuta ja tassupyykkiä alkaa ennen pitkää tökkimään. Meille lumessa on tietty parasta sen mukanaan tuoma valoisuus, karuille arktisille lappalaiskoirille lumessa on parasta ihan kaikki. Lenkeillä on aika kivaa katsella varsin virtaisia koiria, joilla tuntuu olevan koko ajan kaikenlaista puuhaa ja ties mitä hajua ihmeteltäväksi hangen alla. 


Joulunaika meni meidän perheessä pitkälti ihmisten sairastelun merkeissä, joten eipä päästy mökillekään kunnolla rentoutumaan missään välissä. Sen kyllä huomasi myös koirissa, kun hihnalenkkeilyn osuus kasvoi normaalia suuremmaksi ja muutenkin oli kaikenlaista ekstrahässäkkää, joka sääti samalla normilenkeille haasteita. Vaikka koirakuiskaaja Millan (tämä etuliite "kuiskaaja"on muuten aika koominen ottaen huomioon Millanin metodit) ei kuulu meikäläisten ykkössuosikkeihin koirankoulutusmetodiikassa, niin sen näkemyksen allekirjoitamme kyllä, että olennainen osa koiran hyvinvointia ja arkista hallintaa on se, että koira saa tarpeeksi liikuntaa. Jos miettii vaikkapa porokoirien alkuperäistä tehtävää ja niitä työolosuhteita, joissa se tehtäväänsä tekee, siihen verrattuna 10 kilometriä hihnakävelyä päivässä kaupungin kaduilla on aivan liian vähän. Ja sekin on joskus aika haasteellista arjen kiireissä. Kaupungissa kanssamme asuukin krooninen huono omatunto siitä, että koirat eivät saa tarpeeksi omaehtoista liikuntaa ja toteuttaa sisäistä koiruuttaan (sellaisena kuin me sen tulkitsemme) riittävästi. 

Onneksi on mökki. Ja vielä niin lähellä, että sinne voi piipahtaa vaikka päiväretkelle. Tässä muutamia kuvia toissapäivältä, jolloin käytiin koko porukalla ruokkimassa lintuja ja ihmettelemässä talvea. 

Mökillä voi vahtia ja tarkailla, haistella ja fiilistellä, painia ja tehdä metsätöitä ja ja ....





















Kotimatkalla autossa uni maistui :)

2 kommenttia:

  1. Terveisiä Atwo-isälle, mukava lukea suvun kuulumisia.
    Hauskat naamakuvat Arwosta ja Kaikusta!

    t. Halla-tyttö ja sen eno Hukka

    VastaaPoista
  2. Törmäillään siis blogien merkeissä :)!

    VastaaPoista